Hanna Lehtonen
Väsynyt äiti – apua uupumukseen ja unettomuuteen
BoD
Books on Demand
2016
Esikoiseni vauva-aikaan ihmettelin, että miksi kukaan ei sano sitä ääneen: minua väsyttää ja tämä on ihan kamalaa! Ei tämän tällaista pitänyt olla. Haluan nukkua, auttakaa! Muttei kukaan, en edes minä itse, sanonut sitä ääneen. Miksi vanhemmat eivät pyydä apua väsymykseensä? Miksi minä en pyytänyt? Taistelin läpi esikoisen vauva-ajan ja myöhemmin vielä toisenkin. Taistelin ja suoritin, suoritin ja taistelin. Sitten väsähdin. Mutta sitten ymmärsin jotain. Ymmärsin, että jos jatkan samaa tahtia, niin äitiä ei enää ole.
Vanhempien väsymyksestä on ryhdyttävä puhumaan entistä avoimemmin. Väsymystä ei saa päästää liian pitkälle, jotta perheeseen ei synny tämän kautta muita ongelmia. Kynnystä avun pyytämiseen tulee laskea ja perheiden tulee saada apua. Uskon, että pelkästään jo toisen vanhemman uni- tai väsymysongelmasta voi pahimmillaan syntyä vyyhti muita ongelma. Ongelmat saattaisivat olla ehkäistävissä jo sillä, että koko perhe saisi apua tarpeeksi varhaisessa vaiheessa.
Meillä on Suomessa todella hieno ja kattava neuvolajärjestelmä, mutta silti neuvoloiden tulisi mielestäni entistä aktiivisemmin tiedustella perheiden jaksamista ja uskaltaa puuttua ongelmiin jo alkuvaiheessa. Pitkälle punoutuneita ongelmavyyhtejä on huomattavasti vaikeampi selvittää, kuin pieniä solmuja. Uskallan väittää, että kiinnittämällä huomiota vanhempien jaksamiseen, erityisesti ruuhkavuosien alkuvaiheessa, moni perhe saattaisi selvitä ongelmistaan helpommalla. Ehkä joku perhe säästyisi hajoamiseltakin.
Tässä pienessä kirjassa kerron oman tarinani äitiyden ensimetreistä ja jaksamisestani näinä aikoina. Kirjassa kerrotaan vanhemmuuden sudenkuopista, joihin ainakin yksi äiti astui, kaksikin kertaa. Yhdessä osassa käsitellään unettomuutta ja siitä selviytymistä. Vinkeistä ruuhkavuosien ensimetreille kerron omien kokemuksieni kautta. Haluan kertoa tarinani siksi, että olen esimerkki miten aivan tavallinen äiti voi pahimmillaan päätyä kuilun reunalle harmittomaksi ajatellun uniongelman vuoksi. Minä selviydyin, mutta rimaa hipoen. Tänä päivänä kuulee liikaa tarinoita vanhemmista, jotka eivät jaksaneet. Tunnistan näiden vanhempien tuskan. Haluan kertoa tarinani ja toivoisin siitä olevan apua muillekin väsyneille vanhemmille. Ajattelen, että yksikin uupunut isä tai äiti on liikaa.
Tuoreilta äideiltä kuulee usein seuraavaa: ”Kaikki on aivan ihanaa, nautin jokaisesta päivästä” tai ”Tämä on elämämme täyttymys. Voisin olla kotona vielä monta vuotta!”. On hienoa, että moni tuntee näin ja tätä toivon vilpittömästi kaikille. Kuitenkin, kaikki eivät tunne näin ja harva toisinajattelija uskaltaa sanoa ääneen ne toisenlaiset tunteensa. Kun vauva syntyy, niin kaikki on täydellistä. Mutta, entä jos ei ollutkaan? Tai miksi ei ainakaan tunnu siltä? Mikä minussa on vikana, kun en tunne sitä onnea mistä muut puhuvat ja naistenlehdet kirjoittavat – missä se on? Ehkäpä väsymys ja univaje tekevät vauva-arjesta niin sumuista, että nämä tunteet jäävät varjoon. Tulisiko meidän tarjota lapsiperheille enemmän tukea, jotta useammat perheet pääsisivät nauttimaan tästä ajasta? Ajatellaanko, että avunsaajien tulee vähintään olla alkoholiongelmaisia, jotta apua perheen arkeen voi saada tai sitä pyytää? Voisiko apua tarjota – ja eritoten kannustaa sen vastaanottamiseen – meille ihan tavallisille perheille?
Olen aivan tavallisen suomalaisperheen äiti ja perheeseeni kuuluvat mieheni lisäksi nyt 7- ja 5-vuotiaat lapset. Asumme pienessä maalaiskaupungissa. Muutimme tänne viisi vuotta sitten, kun elämä pääkaupunkiseudulla alkoi ahdistaa. Ehdimme asua siellä noin 10 vuotta, mutta sitten veri veti takaisin maaseudun rauhaan. Syy miksi halusimme pois oli kiire: elämä oravanpyörässä ei ollut enää kivaa.
Siitä on nyt melkein kahdeksan vuotta, kun kävelimme mieheni kanssa kotiin synnytysvalmennuksesta ja keskustelimme videosta, joka siellä näytettiin. Videolla lääkäri kertoi, että vauva tulee muuttamaan koko lopun elämämme. Pohdimme keskenämme: ”Ai miten muka? Miten se voi muka muuttaa meidän arkeamme?”. Näin jälkikäteen ajatus tietenkin huvittaa. Kai se elämä nyt muuttuu, jos siihen rinnalle tulee kolmas ihminen. No, näin lapsellisesti sitä kuitenkin kaksi tulevaa vanhempaa ajatteli. Tätä samaa olen tosin kuullut muutaman muunkin esikoislastaan odottavan pariskunnan pohtivan.
Kun esikoinen syntyi, niin luulin olevinani valmis vauvan tuloon. Olin ottanut selvää monista asioista ja ajattelin, että olen kotona ainakin muutaman vuoden. Näin ei kuitenkaan käynyt. Vaikka olin lukenut elämän muuttumisesta, vauvan hoitamisesta ja järkevästä arkirytmistä, niin koko homma tuli minulle silti täydellisenä järkytyksenä. Näin taitaakin käydä useimmille ensimmäisen lapsen kanssa. Silti ajattelen, että esimerkiksi tästä tulevasta univajeesta ja eteen tulevista riittämättömyyden tunteista olisin halunnut kuulla muutaman varoituksen sanan etukäteen. Minusta tuntuu edelleen, että vanhemmuuden riittämättömyyden tunteista ei puhuta tarpeeksi.
Muistan sen kuin eilisen päivän, kun olin ostanut raskaustestin ja tajusin olevani raskaana. Minulla oli ollut vauvakuume jo jonkin aikaa ja mieheni kanssa oli puhuttu, että vauva voisi olla ajankohtainen, kun talous on kunnossa ja kaikki muukin kohdallaan. Nykyään tuo lause ”talous kunnossa” hymyilyttää kovasti. Nyt tiedän, ettei rahalla ole mitään tekemistä perheen perustamisen kanssa.
Raskausaika meni yllättävän nopeasti. Esikoista odottaessa kaikki se hössytys olisi kuitenkin saanut olla vähäisempää. Synnytyslaukun pakkaaminen noin kaksi kuukautta ennen h-hetkeä ja kodin sisustaminen vauva-arkeen olisivat kuitenkin varmaan hoituneet vähemmälläkin.
Luin paljon kirjoja, vauvalehtiä ja neuvolakin vastasi kaikkiin kysymyksiini. Silti ajattelen, että joku vauva-arkea kaunistelematon luento tai rento keskustelutilaisuus olisi ollut minulle parempi vaihtoehto. Ensisynnyttäjille kohdistettu ”jaksamisluento” saattaisi olla tähän toimiva ja ennaltaehkäisevä ratkaisu. Itsestään huolehtimisen oppitunnit ruuhkavuosien alkumetreille olisi mielestäni hyvä saada jo ennen tämän elämänjakson alkamista. Joku kasvatusguru kertoisi tulevasta vanhemmuudesta, lasten kasvatuksesta ja sen haasteista ja sitten ravitsemusalan ammattilainen avaisi ravinnon merkityksen jaksamiseen. Ihmiset ovat erilaisia ja jälkiviisaus on aina sitä parasta, mutta uskon, että ainakin minun kohdallani tällainen olisi saattanut toimia varsin tehokkaasti. Annetaanhan synnytysvalmennuksessakin ohjeita ponnistusvaiheeseen, joten muutama vinkki siihen seuraavaan ponnisteluun voisi myös olla mielestäni paikallaan.