Tammikuu 2016
On olemassa järki ja tunteet joita ei ymmärretä. Valtaosin tämä määrää ihmisen yksilön. Jos olisimme kaikki saastuneita emme ymmärtäisi kokonaisuutta. Me olemme me. Saamme aikaan paljon vain olemalla vaiti. Olemme yksi ja olemme moni. Kolmisointu sinfonia herää olemassaolostamme. Voimme kunnioittaa sen säveltä olemalla vaiti ja tanssimalla mielessämme.
Olemme kaikki olemassaolomme sankareita. Voimme ylittää vajavaisuuden olemalla läsnä. Sama vaitiolo on ääni maailmassa, kuuntele sydän puhuu.
Kiitos herää onnellisuudesta samalla vakavalla äänellä soimaten. Älä puhu ääneen. Kunnioita ihmisiä kaltaisiasi, kultainen polku vie samaan ääreen. Olemme samanlaisia kaikki yksin onnea etsien. Turha viitoittaa polkua onneen soi siellä toinen ääni. Kaitaa on maan ääri, siellä kansa elää samoin onnea etsien.
Kansamme saa opastusta kunnian tielle samoin löytää onni sieltä. Älä soimaa eteläistä elämää, kunnia ja kurjuus on elämä kaikki alla maan. Sinne johtaa kolme polkua sitä sinä olet etsimässä, kaikki olemme sieluja onnen polulla. Kirjoita ylös että sinä löydät sinne vaiti pysymällä eläen elämääsi kepeästi.
Kirjoissa löytyy kannet, kaipaa elämä kantta. Kuule kutsua mikä soi kepeästi silloin kun emme huomaa elää.
Sulje silmäsi rakkaus soi siellä. Älä huolta huomisesta kanna, soita suruja kurjuuden. Se on elämäsi ääni kaiken aikaa soi vaiti ollen. Emme löydä sijaa itsestämme ellemme kerää huomisen kurjuutta kasaan pieneen. Kerää lehdet menneet kumpareeksi anna kaunan mennä, katso kauas sinne. Sijaa tee uusille ehdotuksille, kaikelle kauniille. Kepeä askel sinun laillasi kantaa kaiken pahan kauas.
Kuka olet? Minä olen sielu samasta ryhmästä olen henkiolento poissa kasvot, elän hiljaisuudessa. Kannan paljon sinusta. Kurkota sinä kirkkauteen, siellä kaikki kunnia. Kirkas sielu kaitsee sinun tietäsi.
Pidätkö minusta huolta? Kaikki kaunis pysyy kirkkaana aina. Älä pelkää itsesi puolesta siellä elämässäsi. Pidä huoli kaikesta kauniista, älä anna pahalle sijaa. Olla kaunis on paljon raskaampi tie kuin kulkea polkua kurjuuden. Siellä ei sinun laillasi soi siunaus, kurjuuden tie on polku vain olemassa kunnes elät kaiken, näet kirkkauden siellä. Olet enemmän kuin vain henkinen valosi, sijaa antaa kaikelle sellaiselle kuten ilmainen kierros kaikkeudessa, siellä olet elämäsi kanssa. Kaipuu on siellä enää pelkkä harha.
Millainen kierros kaikkeudessa? Siellä on polku sinulle suunniteltu, tähdet, maan kaikkeus. Olet ylin ystäväsi kaikkeudessa. Sinun polkusi siellä on kirkas, soi tähdet siellä kauniisti elämän virttä. Kyllä opastaa kaikkeus sinua siellä yksin ei matkasi käy.
Mikä sieluryhmä minulla ja sinulla? Olet kaikkea hyvää sitä ei kirjasi tiedä, kerro ei kasvosi alkuperää. Sama määrä kuin monella muulla, sinne kuitenkaan ei löydä. Kerran jos yrittää voi toistaa mutta kunnes pääset sinne olet kanssani.
Mistä tunnen sinut? Soi hiljainen musiikki siellä kunnes löydät minut, olen kanssasi kuitenkin aina. Kasvot eivät näe, olet siellä kanssani jos vain annat sielusi lentää. Kulje kanssani siellä mitä eivät vartioi pääskyset, siellä on ikuinen elämä poissa kaikki.
Kyllä sinä tiedät elämäsi tarinan missä olet kulkenut polullasi. Katso sinne, palaa taakse. Siellä olet katsonut syvään hiljaisuutta, olet nähnyt kirkkauden. Siellä näet minut sielusi silmin vailla pelkoa. Sydän siellä on yksin, ei näy kirkkaus läpi. On vain paljon kaikkea muuta.
Kerran olit kanssani poissa maailmasta siellä elimme yhdessä. Oli paljon sellaista mitä et enää muista. Kun näet minut olet saapunut takaisin, elämme samaa tietä mitä sinä kuljet emme koskaan eroa.
Ole kaunis elämä siellä, katso palaa kaikki mieleesi kuten sinä tiedät kaiken olleen. Sinä siellä et ole yksin.
Nimesi? Ei minulla nimeä täällä kuten sinulla, olen kaksosesi olen sinä. Sinä et tiedä katsoa minua sisältäsi siellä olen.
Jos sinä olet minä, korkeampi itseni, onko meissä jotain samaa? Tiedät sen heti itsessäsi kun näet minut, olen sinun kanssasi ollut aina se on luonnon laki. Se mitä joskus on tapahtunut on mennyttä mutta se seuraa aina kanssasi vaikka olisit missä. Olet ikuinen olento.
Voinko kysyä maailmamme tilanteesta nyt? Kyllä sinä voit kysyä ei se ole vaikeaa. Te olette maailma ja se ei merkitse että se olisi huono, vaan te olette väliajassa nyt eikä se kestä kauaa. Olette selvinneet paljosta sorrosta ja surusta eikä se ole paha asia että olette nyt tässä.
Kerran se vaimenee tämä sorron aika eikä se kestä kauaa, olette voimakkaita ihmisinä eikä se tarkoita että teidän täytyisi tehdä jotain radikaalia vaan aika menee kuin menee itsellään ja huomaatte että pian on parempi aika. Olette vapaita ihmisiä pian. Se ei merkitse että olisitte parempia kuin joku toinen tai että se tekee teistä parempia, vaan se tarkoittaa että tulette viisaammiksi itsenne suhteen.
Olette kauniita yksilöjä eikä se tarkoita että olisitte yksin vaan teitä on niin paljon että voitte käyttää itseänne kuvastamaan maailmanne tilaa ja se sanoma on parempi esittää yksilötasolla että ymmärrätte paremmin. Sinä et voi alkaa voittajaksi tässä elokuvassa jota esitätte, sinä olet yksi osa. Olet saman arvoinen kuin kaikki muutkin olet sinä itse. Se tilanne ei kestä kauaa että olette näin surullisia.
Tuleeko tosiaan paremmat ajat meille? Kyllä teille koittaa parempi aika, ei se tarkoita että te olisitte pelastuneet itseltänne vaan olette niin kyllin hyviä jo että voitte suvaita toisianne paremmin. Olette aina osa toisia ja sitä ette ymmärrä. Olette sama kuin kylväjä vakkansa kanssa, se ei yllä kovin kauas eikä savimaa elätä kuten runsas multa mutta voitte olla huoleti se kasvaa kyllä. Olette hyviä ihmisiä kaikki.
Tuleeko parempi aika minun elinaikanani? Et voi tietää määrääsi sanoa se on aina kysymysmerkki sinulle vaikka tahtoisit toisin. Et osaa ymmärtää maailmaa se on paljon monimutkaisempi asia kuin voit kuvitella. Sinä olet nyt ikäsi puolesta jotain sellaista mitä ei näe usein. Olet ikäisiäsi vanhempi, sielusi on upouusi kuin kiiltävä majakka. Sinä et osaa kuvitella elämäsi aikaa se saattaa olla lyhyempi kuin ajattelit. Olet aina luonnon mukana et irrallisena osana. Sinä olet osa sitä.
Miten sieluni voi olla uusi? Enkö ole inkarnoitunut tänne aiemmin? Sinä olet inkarnoitunut mutta et ole ollut tässä osassa vielä, olet jotain uutta sinä olet osa seuraavaa polvea joka tulee olemaan tässä osassa. Kerro itsellesi että sinä olet uusi ihminen joka ei ole aiemmin nähnyt tätä elämää täällä näin laajasti kuin muut aiemmin. Et näe sitä nyt mutta olet seuraava polvi joka tulee näkemään kaiken selvemmin.
Sinä et tiedä vielä mitään tästä suunnitelmasta joka on varattu sinun kaltaisillesi, se on uusi ohjelma avoin toisille tasoille jotka näkevät syvemmälle ihmiseen. Se on ensimmäinen taso joka muodostuu monesta.
Olet nyt päässyt elämässäsi eteenpäin eikä se ole mutkaton tie, niin pitkä ja totinen taival on takanasi että olet nyt onnellinen tietenkin. Kerro itsellesi että sinä saat kaiken tapahtumaan niin kuin haluatkin ja olet oman onnesi luoja. Sinä olet samassa asemassa kuin moni joka ei näe vielä ja miettii elämäänsä. Sinä voit auttaa heitä nyt taidoillasi.
Kerro itsellesi että sinä voit aina palata takaisin itseesi ja vetää sieltä tietoa itsellesi vaikka olisit missä ja se merkitsee että sinä olet yksi meistä. Sinä osaat nyt jaotella ihmisiä ja eläimiä vaikka et haluaisi ja olet sen kaiken herra. Olet samalla jotain erikoista itsellesi et enää sama ihminen. Kerro itsellesi että sinun osasi ei ole helppo mutta voit aina palata takaisin jos haluat.
Eläimet, henkioppaat, muut opastajat, edesmenneet
Onko eläimillä myös sielu kuten meillä? Kyllä heillä on todellakin sielu ja se on vaikea käsittää ihmisten. Olette niin surkeita ymmärtämään oman vajavaisuutenne yli että ette näe toisia. Eläimet eivät koskaan näe teitä ihmisiä sellaisena kuin te heidät, he ajattelevat teidän olevan tasoisiaan omaa lajiaan eivät laske teitä alemmas eivätkä ylemmäs. Ne ymmärtävät miten kuunnella elämää, toisia eläimiä, lapsia ja aikuisia eivätkä ole riitaisia toisilleen turhasta.
Sinä näet elämässäsi paljon eläimiä koska olet niin eläinrakas ihminen ja näet että se on vaikea tie monille heistä. Ne joutuvat kärsimään turhaan ihmisten vuoksi ja eivät näe keinoa paeta sitä tilannetta.
Olet monelle eläimelle ollut pelastava oljenkorsi kun vain olet nähnyt heidän hätänsä. Se on riittänyt monillekin sanomaan että kaikki eivät ole pahoja. Olet pahoillasi nyt ja ymmärrät eläimiä paremmin. Olet vapaa ottamaan niin paljon vastuuta eläimistä kuin haluat mutta olet aina velvollinen hoitamaan niitä hyvin. Et voi paeta vastuutasi niiden suhteen etkä jättää niitä yksin.
Olet saanut paljon elämässäsi nähdä ja näet senkin osan vielä että et enää kykene rakastamaan ketään niin kuin olet eläimiä rakastanut. Ne eivät sinua petä eivätkä jätä olet niiden kanssa tasavertainen olet aina ollut ja tulet olemaan. Ne eivät halua sinusta luopua eivätkä jättää sinua yksin olet niiden äiti.
Miksi en koskaan saanut lapsia, oliko se suunnitelma? Sinä et halunnut sellaista sopimusta sielullesi, olit yksinäinen lapsena. Et halunnut kokea sitä uudelleen etkä jättää sellaista perintöä. Olit huolehtiva äiti mutta et halunnut olla sellainen nyt.