Seisoskellessaan kotitilansa nurkilla Kähkösen sielu sai levätä. Rinnassa kyti kaipuu kauas Karjalaan, missä hän ei ollut koskaan asunutkaan. Hämäläinen maisema oli tuttu ja turvallinen, täynnä rakkaita ja yksityiskohdissaan rikkaita muistoja. Lähes koko ikänsä Kähkönen oli näillä vainioilla astellut. Raatanut ensin itsensä miltei hengiltä, sittemmin löytänyt kutsumuksensa ja näki nyt perillisensä jatkavan kättensä työtä. Kolmattakin polvea jo sai ihailla miehiksi varttuneena, komeita nuorukaisia. Tuulen tuiverrus puissa, viljapellon heilimöinti ja kotirannan tyrskyt olivat kaikki aina yllätyksiä täynnä. Milloin sai kuulla karhun juuri nähdyn, milloin sai viritellä supiloukkua, hirvikolareita sattui tämän tästä.
Elämä ei muutoskehissään juurikaan antanut varaa hengähdystaukoihin. Vaikka elämä puolison kanssa soljuikin uomissaan, ympärillä oli kuohua jos jonkinlaista. Erityisesti lasten elämän käänteet saivat miehen miettimään nykymaailman menoa, ihmisen kärsimystä ja tuskan määrää, oliko sillä rajoja. Toisaalta hän oli myös melkoinen veitikka, musikantti ja aina valmiina esiintymään. Kähkönen oli elementissään, kun pääsi estradille, tavalla tai toisella. Ihmisestä oppia olivat antaneet erityisesti vuodet ammattimuusikkona, kun ympäri maata kierrettiin tanssilavoja. Ihmisten humalassa toikkaroinneista ei ottanut välillä tolkkua. Ajoittain ihminen sai itsensä melkoiseen liemeen, mutta vielä se jaksoi huvittaakin. Aika vissiin jo kultasi muistoja.
Vaatimaton viitta seisoi tienposkessa varsin vilkkaan tien varrella: hieroja. Oltuaan parantajien opissa Viljami oli muokannut menetelmänsä yhdistellen erilaisia tekniikoita, kirjaimellisesti näppituntumalta. Länsimainen lääketiede sai hänet suuttumaan. Kiinalaisessa lääketieteessä oli viisautta ja ymmärrystä, silti sekin oli tiedettä ja kaukana tavallisen ihmisen järjenjuoksusta. Akupunktio ja vyöhyketerapia tuntuivat melkeinpä huijauksilta: aina löytyi vaivaa ja hoidettavaa useammaksi käynniksi asti. Rahastuksen maku häiritsi häntä syvästi. Kiropraktikot hän pisti luunmurskaajien kastiin.
Käsissään hän tunnusteli ihmisen kallonkin lihaksia ja tunsi kehon pariinkin kertaan läpi käytyään, millaiseen muodonmuutokseen ihmisen keho joutui, kun lihaksien tekemät pinteet irrotettiin. Aina ei yksi kerta riittänyt, mutta silläkin saatiin melkein ihmeitä aikaan. Minkään valtakunnan parantajaksi Viljami ei voinut eikä halunnut itseään luokitella. Ajan kanssa hän oli saavuttanut ymmärryksen, että ihmiset itse tuottavat sairautensa ja vaivansa tavalla tai toisella, joten he itse voivat ne myös parantaa – saatuaan siihen sykäyksen. Ihmiset ajattelivat liikaa, joivat liikaa, söivät liikaa ja kaikkea liikaa. Missään ei tuntunut olevan kohtuutta eikä määrää – mutta sitä ei auttanut sanoa.
Asiakasta piti huumorilla herätellä, toisaalta kuunnella syvällä ymmärryksellä ja hellin käsin saada kiinnostumaan omasta itsestään. Terve rakkaus itseään kohtaan, itsestä huolenpito olivat avaimet läheisiin ihmissuhteisiinkin. Siihen, että osaisi pitää toisesta huolta, tarvittiin ennen kaikkea sitä, että osaa pitää huolta itsestään eikä tarvitse puolustautua, jolloin yhteys toiseen säilyy avoinna.
Ihmiset yleensä tuntuivat olevan harhateillä. Milloin miellytettiin vanhempia, ystäviä, puolisoita, rakastajia tai kunnan viskaaleita tai verokarhua niin, että oma terveys kärsi. Rajojen veto itsen ja toisen välille, se on elämässä kaikkein vaikeinta se. Missä itse alkaa ja toinen jatkuu, missä menee oma mitta ja määrä, ettei vain hilpase virstaa väärää ja asetu vaaksaa vaaralle. Askeettinen meno miellytti Kähköstä. Vähän tavaraa, vähän ruokaa, vähän rahaa, mutta niitä piti olla vain hengen pitimiksi. Sielun ravinnoksi syliä, tervettä suhdetta lähellä olevaan ihmiseen, aikuisten leikkiä – niitä ihminen tarvitsi.
Missään tapauksessa sielun ravinnoksi ei pitänyt tarjottaman uskontoa, ei, se syöksee ihmisen lammaslaumaan, kuuntelemaan herrojen määräyksiä ja tottelemaan orjallisesti toisten tahtoa. Kähkösen vapaus löytyi umpihangesta, kuten monen muunkin omaa tietään kulkevan supisuomalaisen. Siellä on turva, suuntaa saa muuttaa koska itsestä siltä tuntuu ja maisemia sai pysähtyä katsomaan, jos halusi, tai sitten jatkaa matkaa, jos huvitti. Mielenmaiseman sai kuitenkin pitää omanaan, vailla ehtoja tai kysymyksiä.
Perusturvaa ihminen kaipasi. Lähellä rakasta, johon saattoi luottaa, sen turvan löysi. Ihmisellä oli kuitenkin pelko olla alastomana paratiisissa, aina löytyi jotain mitä peitellä ja aina löytyi jotakin, mitä hävetä. Se syvään ihmiseen juurrettu nöyryytys ja vääryyden tunto oli sellaista, mistä piti irrottautua. Asiat ja ihmiset hän oli iän ja kokemuksen myötä oppinut ottamaan sellaisina, kuin ne ja he olivat. Kaikilla oli alastomia ja tulessa palamattomia totuuksia, niin hyvässä kuin pahassakin. Luottaessa toisiin kanssakulkijoihin saattoi päästää irti siitä alastomuuden pelostaan.
Viljami oli saanut tuntea nahoissaan sen, kuinka häntä pelättiin, hän tiesi vaistonvaraisesti ihmisistä paljon sellaista, mitä ihmiset eivät halunneet paljastaa. Se oli tietoa, jota piti käyttää kunnioituksella ja johon tuli suhtautua lämmöllä. Ihmiset kiristivät ja kuristivat itseään joka suuntaan muutenkin, joten tarvittiin armollisuutta ja joustonvaraa edes jostain suunnasta. Ei kenenkään onnistuminen tai paraneminen ollut Viljamilta pois missään suhteessa. Kyllä niin oli, että hoitamalla työnsä hyvin ja kohtaamalla asiakkaansa kaikella kunnioituksella saavutti sitten luottomiehen maineen. Asiakkaat äänestivät jaloillaan ja ovi kävi. Jos hän olisi käynyt kerskumaan ja juoruilemaan tiedonjyvillään, kyllä siitä olisi saanut kalliisti maksaa.
Kähköstä miellytti hengen ja ruumiin rajoittaminen rakkaudella. Hurmokset ja hurahuhhaat saivat olon vaivautuneiksi, missä oli terve kunnioitus elämää ja luontoa kohtaan, yhteiskunnan peruspilareita? Kyllä toisaalta oli vaikeaa joillekin selittää, miksi tiesi ihmisten asioista luvattoman paljon vaikkei hänelle olisi sanottu sanaakaan, mutta eipä sitä kaikille tarvinnut kaikkea niin selitelläkään, jos ei joku erehtynyt kyselemään.
”Vaikeneminen on kultaa” hän muistutti oppilaitaan tuon tuosta. ”Kyllä se keho tuo sitten muutostarpeet pintaan kun on tuodakseen, ei se ole sinun tehtäväsi. Tulkitset kuitenkin innoissasi omiasi. Eikä kukaan ota kuitenkaan vastaan neuvoja, joita ei noudattaisi. Ihmisen täytyy ihan totta saada itse asiansa oivaltaa.”
Viljami ei ollut sanataiteen miehiä, hän teki konkreettisesti ja lämmöllä sen, minkä taisi. Rakkauden olemusta hän mietti paljon pitkän elämänsä aikana. Mikä sitten oli rakkautta? Ihminen oli herkkä nimeämään rakkaudeksi kaiken, mikä tuntui erilaiselta, kuin miltä nyt tuntuu. Ehkä sellaistakin, mikä oli tuttua ja turvallista, saattoi nimetä rakkaudeksi. Senkin Viljami oli huomannut, että se oli sittenkin jotain, mitä ihmiset eniten pelkäsivät. Rakkaus toi tielle väistämättömiä muutoksia, rakkaus pakotti elämässä eteenpäin ja se taisi joskus olla aika armotonkin vaatiessaan ihmistä kohtaamaan itsensä.
Oli helpompaa syödä se possumunkki, kuin ajatella kolesteroliaan. Oli helpompaa mennä punttisalille itseään rääkkäämään, kuin hyväksyä itsensä suloineen kaikkineen. Oli helpompaa saada nyrkistä tai sanallista piiskaa joka päivä, kuin ottaa vastaan hellää kosketusta. Ihan kuin se hellyys satuttaisi sitä nyrkkiä enemmän. Ihan, kuin jokin mätivän haavan aukaisu, huuhtelu ja paraneminen olisi paljon suurempi piina, kuin se kipu ja jomotus, mitä haava piti kaiken aikaa yllä. Parempi kertarutina kuin ainainen kitinä, tuumi Kähkönen asiakkaitaan ehjemmiksi silitellessään.
Aika ajoin Viljamille pyrki oppilaita. Hän edellytti, että jokin perustavanlaatuinen ymmärrys piti ihmisen kehosta olla, jotta onnistuisi tämä kokonaisuuden hahmottaminen. Hieroja piti opettaa pois hierojan otteista, nyt hänen pakeilleen pyrki tuttavankauppaa muuan yli-innokas nuori nainen, jolla oli sentään anatomian opintoja hoiturikoulusta. Otteiden muutosta ei tarvinnut opettaa, mutta nuppiluussa piti tapahtua. Toisaalta Viljamin oman mestarin lääketieteellinen ymmärrys oli helpompi saattaa tälle naiselle tietoon, mutta ne ismit joista hän ei paljon perustanut, olivat tainneet sekoittaa naisen pään.
Viljami tuijotti tietokoneen ruudulta naisen pitkänlaista sepustusta siitä, kuinka oli hänen ovelleen löytänyt ja miksi toivoi opetusta. Ihan silmiä himersi ja päätä kivisti tuo turhan tiedon ja tarpeettoman haihattelun määrä. Jotakin sentään, olihan naisella jokin ymmärrys niistä tuntoaistimista, jotka käsissä piti olla, jotta työhön kykeni.
Hei Viljami,
soitin intuitiiviselle parantajalle alkukesästä saadakseni selvää, että mihin suuntaan pitäisi lähteä kun tiesin, että entiset kuviot käyvät ahtaaksi ammattimielessä. Häntä tuntui kovasti huvittavan tarpeeni mennä lääkikseen, ihmetteli mihin kaipaan konkretiaa lisää kun olen muutenkin kuin maahan naulattu. Asiaa hieman pohdiskeltuani tulin siihen tulokseen, että reiki on sekä aloittelijalle että aloittelijan hoidettaville turvallista. Sellaiselle kurssille olen menossa loppukesästä. Että sitten tupsahdit näköpiiriin, on jo ehdotonta bonusta. Jokin konkreettinen menetelmä kiinnostaa ihan siinä mielessä, että vaikka itse ymmärtäisikin henkistä puolta, sitä on vaikeaa saada läpi asiakkaille, jotka ovat verraten kauhuissaan kaikesta, mikä liittyy rajantakaiseen.
Esimerkiksi lasteni isä on jyrkkä kaikkien tarot- sun muiden hommieni kanssa. Aikeeni ryhtyä oppiisi hän jotenkuten hyväksyi, ehkä juuri konkretian takia ja myös siksi, että tuntee vetoa juuriisi maalaismiehenä. Jos minä olen konkreettinen asteella puu, hän on sitä sitten asteella kivi. Vertaisesi mestarin löytyminen on kuitenkin kiven takana ja koen todella, että olen onnekas päästessäni oppiisi.
Shamanismista olen lukenut joitakin kirjoja, mutta varsinaisesti en ole lähtenyt sitä toteuttamaan sen kummemmin, juuri se osasto ehkä kaipaisikin kaikkein selkeimmin opastusta. Olen ymmärtänyt, etteivät vainajat kaipaa ylimääräistä häirintää ja että ilman suunnistuskarttoja alisessa voi käydä köpelöstikin. Toisaalta monet noidan kehitykseen kuuluvat angstivaiheet, sosiaalisen erakoitumisen, mammonan hylkäämisen ja lujan henkisen sietokyvyn olen tähän mennessä jo kehittänyt vähän muista syistä.
Enneunia olen nähnyt oikeastaan hoitajakoulusta lähtien ja niitä pitkospuita edennyt tähän vaiheeseen. Aina minua vähän varoitetaan, että kohta pitää muuttaa kurssia ja vihjaistaan myös siitä, että mihin suuntaan lähteä. Tosin – itse pitää tehdä ajatustyö, että mistä on kiinnostunut ja mitä kaipailee. Eipähän tulisi syytettyä muita, että mitä elämästä on jäänyt vaille ja kokematta.
Jo esikoista vartoillessani ajattelin että haluaisin parantajaksi, mutta varsinaista parantajakurssia ei ole olemassakaan, että jotta pidempi prosessi tämä on ollut, kuin pelkkä mielleyhtymä tai päähänpisto. Kortit tulivat kuvaan kun valmistuin, en saanut ajatuksiani niistä pois, nuoremman jälkeen laajensin tarot-kortteihin. Ne kun vetoavat naisiin selvimmin ja niistä haetaan suuntaviivoja.
Töiden kautta olen kasvattanut aika laajan pohjan moniin perustauteihin, vielä pitäisi oppia ne keholliset syy-seuraus -suhteet. Keho on ihmisille niin tärkeä alue ja kuitenkin se, missä kaikkinainen henkinen oireilu näkyy, joten oikein odotan aikaansaamiasi mullistuksia ihmiskäsityksessäni. Uskoisin, että harjoittelumateriaalia ja asiakaskuntaakin saa töiden kautta, kun monet seuraavat opiskelujani mielenkiinnolla. Läpi lyömisen ei pitäisi olla ongelma. Millaista veloitusta olet ajatellut?
Parhain terveisin,
Aurora
Ruutua tuijottaessaan Viljami laski hitaasti kymmeneen. Reiki oli mahdoton työväline, eikä siitä seurannut hänen nähdäkseen useimmiten ihmisille mitään erityisen hyvää. Kyllä ihmiset ihan totta paranivat, kun antoivat siihen itselleen luvan. Sukupolvilta toisille siirtyvät taidot joko näpeissä olivat tai eivät, ja sen huomasi sitten paikalta poistuvista asiakkaista, kuka on puoskari työssä ja kuka ei. Hänen pitäisi tavata tämä virkaintoinen nuori nainen, ennen kuin voisi edes vastata, voiko hän tätä tosiaan opettaa. Taidot kun periaatteessa ovat kaikissa parantajan tiellä kulkevilla jo olemassa, ne piti vain herätellä ja saada ihminen tekemään oivalluksia.
Työ olisi raskasta, kestäisikö naisella kantti? Entä osaisiko tämä tarjota hoidettavilleen rauhaa ja tilaisuutta parantua. Viljami ei tosiaan paljon puhellut hoitojen aikana. Ja ehkä naisenkin olisi hyvä kokea hoito ensin itse, että osaisi sanoa, haluaisiko tämä sitten lopulta hierojan työtä tehdä vai ei.
Parahin Aurora,
tänään kaksi naista, ”opetuslapsia” pehmitetty kunnolla. Kyselit opetuksen hinnasta. En ota opetuksesta rahaa, mutta teen varmaan 1 ½ tunnin hoidon, että tunnet tehon. Siitä sitten veloittaisin 60€. Se opetus voidaan tehdä myös hoidon ohessa keskustellen. Niin eka päivä kuluisi melko nopeaan. Puhun ja kaivan yhtäaikaa..!! Aloittelin itse ns. henkiparannuksella. Rentoutin hartioita kevyellä kosketuksella. Tupakanhimon sain muutamilta pois. Nyt vain liian syömisen poistaminen on tärkein parannuskeino! Täytyy puhua syömisestä vähän eri tavalla kuin yleisesti hyväksytty lääketieteellinen käsitys. YHL-käsitys, niinkuin lääkäri Loikkanen sanoo.
Kyllä meillä juttua piisaa. Tiedän eri hoitotavoista melko paljon. Opetus oli monipuolista. Shamanismia ym. Helpottaa. Siitä reikistä haluan sinua kuitenkin varoittaa, se ei ole aivan yksinkertainen asia ja toivon, ettei sitä jatkossa liitettäisi minuun millään tavoin. Olen nähnyt, että se ei aina vie poluilla ihan suoraan tai parhaaseen mahdolliseen loppuun. Kuuntele vaistojasi, ne tietävät kyllä, kuinka toimia.
Miestäkin hoidettuna tänään, yksi mitalimies, rahamies ja hulluuteen saakka työmies. Mielelläni aloittaisin niin pian kuin mahdollista. Opin itsekin eniten luennoista, ja kyseltiin paljon. Lääkäri Loikkanen oppi meiltä myös, kun ei kaikki mennytkään suoraan meihin läpi. Sinulla on sellaisia taitoja, joita minulla ei ole. Sekin kiinnostaa. Täytyy antaa saadakseen jotain..!! Mutu-tuntuma on hyvä ja eteenpäin menet kuin mummo lumessa. Voit soitellakin, mieluiten illalla.
Vain oppipoika. En ole kyllä mikään mestari! On vaikea sanoa etukäteen, miten pian kukakin oppii. Paljon riippuu valmiina olevista kyvyistä. Jos on herkkä tuntemaan, pääsee äkkiä kiinni. Anatomian kirjana Netterin Atlas of anatomi. Kyllä päivässä saa selvän alun. Ukkonen kiusailee yhteyksiä, mietippä asiaa,
Viljami
Tekstinsä Viljami luki moneen kertaan uudestaan. Hyvin sen takana saattoi seistä. Opettaminen tapahtuu sanattomastikin, monet vanhanajan mestarit eivät edes kertoneet mitään asioita, ne piti oppia tosiaan tuntemaan. Kaikille asioille tai ilmiöille ei ollut edes sanoja. Mutta kyllä aika ja Siperia tuota tyttöä vielä monen kertaan kouluttaisivat, hänen ei tarvitsisi tehdä muuta, kuin saattaa nainen matkaan. Kyllä olisi mutkia tiedossa vielä monta.
Toimiessaan moninaisilla aloilla ihmisten kanssa Viljami oli omimmillaan. Karjalaisen lupsakalla ja hurtilla huumorilla hän sai ihmisten kanssa keskustelua aikaiseksi, small talk onnistui ja luonnistui häneltä huomaamatta. Osaamisesta oli hyötyä varsinkin, kun pääsi opetustehtäviin. Ei saanut todellakaan olla liian hyökkäävä eikä toisaalta tyrkyttää asioita liian ponnekkaasti. Sellaisestakin oli etua, että sai ihmiset ikään kuin keksimään itse asiansa, että hän vain pikkuisen tönäisi ihmisiä ja pian ne ajatukset muuttuivat itseään hoitavaan suuntaan pikemminkin kuin tuhoavaan.
Eläinkunnassahan kommunikointi hoitui ilmein ja elein täysin vaistonvaraisesti. Sanat tekivät ihmiselle monta kertaa tepposet. Eläimet söivät, parittelivat, nukkuivat ja hoitivat poikasensa lajityypilleen ominaisin keinoin – eikä turhaa kinaa tai sananvaihtoa ollut puolisoiden tai työyhteisöjen kesken. Eläimet toimivat toisinaan laumoissaan, toisinaan olivat täysin opportunistisessa asemassa ja huolehtivat itsestään. Kähköstä kiinnosti, kuinka esimerkiksi joissain laumoissa elettiin pareina, kuten vaikka sudet. Alfapari piti koko laumaa kurissa ja vain alfanaaraalla oli lupa lisääntyä. Toisaalta karhuemo taas huolehti poikasensa yksin ja urokset elelivät erillään.
Lintumaailmassa urokset usein huolehtivat pesimisestä ja naaraat kävivät hakemassa ravintoa – kuten vaikka pingviineillä. Uroskarhut eivät huolehtineet poikasistaan lainkaan ja isälinnut huolehtivat sujuvasti kenties vieraankin uroksen poikasista, pesivät ja hakivat ruokaa tasapuolisesti naaraan kanssa. Ehkä toteemiajattelussa oli jonkinlaista viisautta – eivät kaikki ihmiset pystyneet aina samanlaiseen parinmuodostukseen verrattuna toisiinsa.
Oltuaan tekemisissä ihmisten kanssa ja kuultuaan monenlaisia tarinoita taipaleista, Kähköselle oli muodostunut käsitys myös siitä, että ihmiset voimakkaasti opettivat toinen toistaan tässä elämässä. Itse hän kaipasi parisuhteen tuomaa turvaa ja arvosti avioliiton tukemaa maailmanjärjestystä, mutta toisaalta ymmärsi senkin, että ihmisten kohtaamiset olivat merkityksellisiä ja ihmiset tarjosivat toisilleen opetuksia tämän tästä.
Kaikki se, mitä ihminen itsestään ajattelee, heijastuu kaikella tavalla myös muihin ihmissuhteisiin. Jos ajattelee itsestään nurjasti ja katkerasti, myös muut ihmiset tuovat tämän sisäisen keskustelun ilmi. Salaisuus on sen ketjun ymmärtämisessä, minkä jälkeen nämä ihmiset nimittäin kaikkoavat elämästä, kun se oma pään sisäinen jäkätys saadaan ruotuun.
Nojaillessaan eräänä aurinkoisena kevätpäivänä ostoskärryyn törmäsi hän tuttavaansa, joka oli kantanut pitkään huolta tyttärestään ja tämän ankarasta opista koulukiusaamisen kurimuksessa. Jokin tässä naisessa oli muuttunut, rauha oli laskeutunut naisen olemukseen. Rouva tuli jutulle ja kun siinä kuulumisia vaihdettiin, kertoi huojentuneena tyttären voivan paremmin.
Masennuskierre oli katkennut ja tytär oli löytänyt mieleisiään töitä, lempikin leiskui ja hän sai jo haaveilla tulevansa mummiksi. Vielä pari vuotta taaksepäin tilanne oli vaikuttanut epätoivoiselta tyttären vietettyä pitkiä aikoja masennusten vuoksi sairaalassa.