Kun poikani oli pieni koululainen, niin kerroin hänelle, että aurinko on oman aurinkokuntamme keskipiste joka pysyy paikallaan, kaikki muut aurinkokuntamme planeetat kiertävät sitä kukin omalla radallaan. Joten aurinko ei nouse eikä laske, vaan maapallo pyörii oman akselinsa ympäri, jollon auringon säteet osuvat maan eri kohtiin vuorokauden eri aikojen mukaan.
Koulussa opettaja oli puhunut auringon nousuista ja laskuista, jolloin poikani oli alkanut selittämään asiaa niinkuin olin sen hänelle kertonut, mutta opettaja hämmästyi sellaista tarinaa niinkuin muutkin oppilaat. Opettajan mielestä selitys oli ihan hullu ja mieletön, joten opettaja alkoi muiden oppilaiden kanssa kiusoittelemaan poikaani. Kotiin tultuaan poika kertoi äidilleen mitä koulussa oli tapahtunut. Nyt puolestaan vaimoni oli minulle vihainen, kun tuollaisia höpöjä opetan. Nyt poikani ei ollut enään varma puhuiko isä totta vai valehteliko? Joten pojan usko isäänsä horjui.
Tästä huomaamme, että totuus ja usko saivat kovan kolauksen, mutta valhe sai riemuvoiton.
Sen tähden en enää puhu totuudesta, valheesta enkä uskosta mitään, vaan kerron vain satuja. Sadut ovat satuja, niitä ei kukaan usko, vai voiko joku uskoa niitä jopa faktoiksi. Kaikki keksityt tarinat ovat satuja, vaikka niille annet-taisiinkin joku muu nimi. Kuitenkin sadut voivat sisältää jonkin opetuksen.
Somerolla 2018.
Esa Aatos Lalli.
Sadunkertoja.
Nimeni on Oskari Oikukas. Seitsemän vuotiaana aloitin koulunkäynnin kirkonkylän koulussa. Isä oli kuollut jossakin työtapaturmassa, joten isän auto jäi äidille, jolla hän vei minut aamuisin kouluun ja haki koulupäivän päättyessä pois Välillä kotimatkalla poikkesimme kunnan kirjastoon, josta äiti lainasi itselleen jotain lukemista ja minulle kuvallisia satukirjoja. Satukirjat herättivät mielikuvitukseni niin, että itsekin aloin keksiä uusia satuja. Mielikuvitus onkin jokaiselle tärkeä voimavara ja uusien ratkaisujen keksimisien edellytys.
Koulussa olin näkymätön lapsi. Näkymätön lapsi on sellainen, joka ei ole missään erityisen hyvä, eikä huonokaan. Ei tyrkytä itseään esille, eikä vetäydy aivan omaan yksinäisyyteensä, eikä poikkea mitenkään keskiverto lapsesta. Sellainen keskiverto joka ei mitenkään kiinnosta toisia. Luokassa opettaja kysyi minultakin aina välillä jotain, ilmeisesti osasin antaa toivotunlaisen vastauksen, joten se ei mitenkään hetkauttanut. Tuskinpa opettaja edes muisti, mitä oli minulta kysynyt. Olin muiden oppilaiden silmissä niin näkymätön, ettei minua koskaan kiusattu mistään asiasta. Minulla ei ollut erityisiä ystäviä, eikä vihamiehiä. Olin vain yksi oppilas muiden joukossa. Vähitellen oivalsin tilanteen. Se ei tehnyt minua sen enempää iloiseksi tai surulliseksi, vaan oli sopeuduttava siihen. Myöhemmin opin käyttämään näkymättömyyttäni hyödyksi monin tavoin.
Kun tulin vähän vanhemmaksi, niin äiti alkoi opettamaan minua autolla ajamaan. Ajelimme syrjäisiä sivuteitä pitkin ja niin opin vähitellen hallitsemaan auton. Koska minulla eiollut ajokorttia, ei edea harjoittelulupaa, niin tein autosta näkymäyyömän. Näkymätön auto on sellainen joka on niin tavallisen näköinen ettei siihen kukaan kiinnitä huomiotaan. Ei ole aivan uusi eikä kovin vanhakaan. On väriltään tavanomainen, vähän pölystä harmaa. Ei aja ylinöpeutta, eikä turhaan hidastele, vaan sopeutuu muuhun liikenteeseen. Silloin silminnäkijät eivät osaa tarkasti kertoa millainen auto oli ajanut ohi.
Kirkonkylällä alkoi toimia myös näytelmäkerho, johon minäkin osallistuin. Minusta tuli järjestelijä, joka vaihtoi tarvittaessa kulissit tai teki jotain muuta kulissien takaista sinänsä tärkeää työtä. Joten olin sielläkin näkymätön. Opin kuitenkin näyttelemisen ja maskeerauksen alkeita. Ohjaajana toimi eläkkeelle jäänyt näyttelijä. Ensimmäiseksi harjoitus näytelmäksi hän valitsi helpon, lyhyen näytelmän, joka oli kestoltaan vain 30 minuuttinen. Ohjaaja halusi kuitenkin vähintään tunnin mittaisen ohjelman, joten aloimme kehitellä erilaisia sketsejä ja vitsejä kerrottavaksi.
Minä annoin omia vihjeitä taustalta. Ehdotin, että esitetään sketsit ensin ja sitten pienen väliajan jälkeen vasta varsinainen näytelmä. Väliajalla myymme kahvia ja virvokkeita.
Ehdotus otettiinkin innokkaasti vastaan, mutta huomasin harmikseni, että muut omivat ideani itselleen. Harmini haihtui kun oivalsin, että minulla on synnynnäinen manipuloinnin lahja, jolla voin hienovaraisesti ohjailla toisia haluamaani suuntaan. Mainosmiehet sanovat sellaista toimintaa ”korvamatojen viljellyksi”. Korvamadot ovat sellaisia sanoja joita ei tietoisesti kuule tai havaitse, mutta alitajunta poimii ne. Aivoissa aikansa muhittuaan ne suorittavat toivotunlaisia kytkentöjä, jolloin mainoksen tai muut tiedot tulevat osaksi henkilön ajatus maailmaa.
On melkoisen ihmeellistä, että ei kuule kaikkia sanoja joita sanotaan keskustelujen aikana, vaan aivot valikoivat tietoja ja analysoivat niitä, vaikka emme niitä tietoisesti ajattele. Tämä mahdollistaa aivojen ”huijaamisen”. Myös nopeasti ohikiitävät kuvat toimivat samalla tavalla.
Aloin myös harjoittelemaan imitoimista, eli matkimaan toisia ihmisiä. Olin kuitenkin liian ujo ja arka niitä julkisesti esittämään. Ainoastaan äidilleni niitä esitin. Esimerkiksi kunnanjohtaja on sellainen persoona jota on helppo matkia. Ne huvittavat häntä suuresti. Kirkonkylällä asusti myös eräs kehitysvammainen poika. Harjoittelin imitoimaan häntäkin. Vaikka tavallisesti äiti aina nauroi esityksilleni, niin tämän kehitysvammaisen matkimista hän kauhistui ja vihaisena torui minua vammaisen pilkkaamisesta. Yritin kyllä vakuuttaa ettei tarkoitukseni ollut pilkata. Häpeissäni lähdin ongelle. Onkiessani aloin muistella lapsena lukemiani satuja. Hämmästyin, kun en enää muistanut yhtään satua kokonaan, ainoastaan lyhyitä lauseen pätkiä. Mieleeni tuli eräs loru, sen keksin ihan itse.
Saunassa kuumaa, siinäpä huumaa.
Heittipä löylyä vielä kerran,
siinäpä kiire tuli herran.
Sangosta vettä päällensä kaatoi.
Vesi oli kylmää, siitä hän mylvää.
Eukko jo huusi, tuki jo suusi.
Eukko jo rientää , kahvia keittää,
ukkonsa killuttimetkin hän peittää
Kun tulin teini ikään, aloin kulkukauppiaan jaloon ammattiin. Myin monenlaista tavaraa ovelta ovelle. Silloin oivalsin kuinka hyödyllistä oli ollut satukirjojen lukeminen. Nyt minä tässä uudessa työssäni osasin hyödyntää satujen taikaa ja osasin upeasti mainostaa myynnissä olevia tuotteita. Kun uskoo itse omiin satuihin, niin myönteinen ajatus välittyy myös ostajallekin.
Sen ovat oivaltaneet monet poliitikotkin. Satuja kertomalla he saavat ihmiset äänestämään heitä. Hyöty on molemminpuolinen. Politikko saa hyväpalkkaisen viran ja äänestäjä saa unelmia.
Äänestäjät ovat tottuneet siihen, etteivät unelmat aina toteudu. Ovat myös tottuneet siihenkin, että politikko voi kääntää takkinsa tai vaihtaa sen kokonaan uuteen.
Vihdoin tulin siihen ikään, että minutkin kutsuttiin sotaväkeen. Kutsunnoissa oli lääkärin tarkastus, jossa tutkittiin fyysinen ja henkinen kunto ja sopeutuvuus asepalvelukseen. Yritin esittää varovaisesti kehitysvammaista, mutta en uskaltanut aivan riittävästi teeskennellä. Se sai tutkijat kuitenkin vähän epävarmoiksi henkisestä tilastani. Päättivät kuitenkin ottaa minut koe-ajalle. En tiedä mitä he kirjoittivat papereihinsa. Niin minut passitettiin ulkomeren saareen alokkaaksi. Koska olin kutsunnoissa pelännyt liikaa, niin en saanut tutkijoita täysin vakuuttuneiksi, mutta ehkä lähetin jonkinlaisen ”korvamadon” heidän korviinsa.
Nyt kun olin rauhoittunut, niin osasin hallita paremmin näyttelijä taitojani ja esitin kehitysvammaista jonka tila pahenee sotaväessä. Sota-aikana olisin ollut varsin kelvollinen eturintamalle, mutta näin rauhan aikana minusta oli enemmän harmia kuin hyötyä, joten minut päästettiin kotiin lyhyen koeajan jälkeen.
Niin pääsin takaisin äitini luokse asumaan.
18 vuotta täytettyäni ilmoittauduin myös työnvälityksessä työhön halukkaaksi. Siellä ne kyselivät mitä olin opiskellut ja mitä töitä olin tehnyt ja mitä osaan. Kerroin käyneeni 9 vuotta peruskoulua ja ollut ongella kalastamassa sekä metsästä poiminut sieniä ja marjoja sekä pilkkonut polttopuita äidilleni talven varalle. Välillä kitkenyt rikkaruohoja juurespenkistä. Ja olen ollut muutenkin äidin apuna.
Eivät heti keksineet minulle sopivaa työtä, ehdottivat vain ammattikouluun menemistä tai ainakin johonkin kurssille, mutta ne kaikki oli kovin kaukana. En voinut kauas lähteä. Joten aloin saamaan pientä työttömyys korvausta. Jonkin ajan kuluttua aloin saamaan sähköpostiini ilmoituksia vapaista työpaikoista, mutta ne olivat aina kovin kaukana, jopa parinsadan kilometrin päässä. En minä voinut ottaa sellaisia töitä vastaan, koska ei minulla ollut omaa autoa eikä ajokorttiakaan. En voinut ottaa äidin autoakaan, miten äiti olisi pärjännyt yksin? Kun mikään työpaikka ei kelvannut, niin lopettivat työttömyyskorvauksen maksamisen. Ei se paljoa haitannut. Parempi kun sai olla kotona.
Iltaisin katselimme äidin kanssa televisiota. Eräänä iltana uutisissa kerrottiin, että arkkitehtikoulutuksessa oli jo parin vuosikymmenen ajan suunniteltu tulevaisuuden kaupunkia.
Kiinnostukseni heräsi siinä vaiheessa kun tajusin, että tämä kaikki oli kuviteltu kotinurkilleni.
Sen kehittelyä olivat jatkaneet myös jo valmistuneet ja maailmalla kiitosta saaneet arkkitehdit, joista osa oli keskittynyt kaupunkisuunnitteluun.
Televisiossa näytettiin kaupungin pienoismallia ja seinille ripustettuja havannekuvia rakennuksista.
Arkkitehtiprofessori oli kauan sitten tutkinut karttaa ja löytänyt siitä ihanteellisen liikenteen solmukohdan, josta on lyhin matka kaikkiin muihin lähimpiin kaupunkeihin ja suureen satamaan.
Korkeakoulu kutsui kansainvälisiä sijoittajia ja liikeelämän sekä teollisuuden johtohenkilöitä kaikkialta maailmasta. Niitä tulikin monista maista, kuten Yhdysvalloista, Kiinasta ja muistakin Kaukoidän maista, Arabimaista ja Euroopasta.
Kaupunki-idea saikin heiltä innostuneen vastaan oton. Yhteistuumin perustivat säätiön, ”The Golden city trust”, joka alkoi edustamaan ja ajamaan kaikkien projektiin osallistuvien tahojen etuja.
Todellinen motiivi oli siinä, että raharikkaat olivat joutuneet ahtaalle veroparatiisi paljastusten yhteydessä. Joten he tarvitsivat uuden sijoitus paikan, joka olisi näennäisesti syrjässä maailman huomion ulkopuolella. Paikan jossa voi pestä rahaa ja kätkeä sitä sekä välttyä verojen maksusta. Koska veroparatiisien haavoittuvaksi kohdaksi paljastusten myötä osoittautui tiedostot, joita joku tuntematon taho toi laajasti julki kaiken kansan tiedoksi. Tämän estämiseksi säätiö kehitti uuden tietojen salaus järjestelmän jolla estetään hakkerien hyökkäykset. Mikäli hakkerit onnistuisivat siinä, niin he näkisivät vain järjetöntä sekasotkua. Tämän sekasotkun lukemi-seen tarvitaan salauksen purkuavain. Se avain olisi vain tarkasti rajatuilla henkilöillä. Myös tiedostojen laajuutta haluttiin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä kaventamaan.
Säätiö aloitti tiedotuskampanjan radion ja television välityksellä sekä suoraan valtiolle ja kunnille, jossa se kertoi, että tuleva kaupunki rakentaminen luo tuhansia jopa kymmeniätuhansia uusia työpaikkoja useiden vuosien ajaksi. Tämä tieto otettiin riemulla vastaan kaikilla tahoilla, koska alueella ja koko maassakin on aivan liian paljon työttömyyttä ja tämän projektin myötä tilanne helpottuu, ellei peräti poistu koko työttömyys. Valtio ja kunnat olettivat, että palkkatulojen verotuksella saadaan runsaasti verotuloja. Siksi kunta suostui merkittäviin kiinteistöverojen alennuksiin. Myös valtionvarainministeriö ja verohallinto myöntyivät monenlaisiin myönnytyksiin, jotta näin valtava suunnitelma käynnistyisi.
Ensimmäisenä säätiö alkoi ostamaan maa-alueita. Maanomistajat jotka myivät heti tilansa vapaaehtoisesti, saivat aivan kohtuullisen markkinahinnan, mutta tilat jotka olivat haluttomia myymään jouduttiin pakkolunastamaan. Niissä vain ostaja määritteli hinnan.
Alueella oli myös runsaan hehtaarin kokoinen kirkkomaa. Siinä oli pieni vanha harmaakivikirkko ja kiviaidalla rajattu hautausmaa, jossa oli monia hautakiviä, hyvin pitkältä ajalta.
Kirkkoa hallitsi tulisieluinen uskonlahkon saarnaaja. Hänen saarnansa poikkesivat siinä määrin luterilaisen kirkon opeista, että hänet seurakuntineen oli erotettu emokirkosta, joten pieni seurakunta oli itsenäinen.
Säätiö halusi myös tämän alueen itselleen rakennusalueeksi.
Museovirasto vastusti ensin kirkon purkusuunnitelmia, mutta aivan yllättäen suostui siihen, perustellen päätöstään kirkon vähäisellä historiallisella merkityksellä.
Tulevan kaupungin asemakaava ja muutkin rakennuslupaan liittyvät asiakirjat vietiin kunnan rakennus virastoon hyväksyttäväksi. Siellä rakennuslautakunta olisi halunnut tutustua syvällisesti kaavaan ja rakennuslupien eri osatekijöihin, joten tarkastus olisi vaatinut hyvin paljon aikaa. Säätiön edustaja teki selväksi, että jos siitä aiheutuu viivytyksiä, niin silloin vaihdetaan henkilöstöä joka lyö leimat nopeasti. Niin kunnan rakennuslautakunnasta tuli virallinen leimasin, joka toimi aina säätiön haluamalla tavalla. Alueelle alkoi virrata mittamiehiä jotka alkoivat merkitsemään tulevan kaupungin katujen ja rakennusten paikkoja asemakaavan mukaisesti. Todellakin ensimmäisinä päivinä pääsivät työn touhuun paikkakunnan metsurit ja puutavaran rekkakuljetukset sahoille. Sitä työtä olikin runsaasti. Ensin raivattiin tulevan kaupungin alue ja sen ulkopuolelle suuri avohakkuu alue, johon maan tasauksen jälkeen alkoi kasvaa suuri parakkikylä. Osa parakeista oli suuria merikuljetuskontteja joita kiireellä muutettiin majoitustiloiksi. Seuraavaksi purettiin alueelta kaikki vanhat rakennukset. Niin purettiin myös vanha kirkko. Sen kivet vietiin ja murskattiin sepeliksi kuten hautausmaan kiviaita ja kaikki vanhat ja uudetkin hautakivet. Niin kirkkomaa myllättiin perusteellisesti. Tuoreimmat arkut jotka eivät vielä olleet maatuneet, vietiin kuulemma jonnekin krematorioon poltettavaksi. Hautarauhasta ei siinä yhteydessä puhuttu mitään. Tämän tuhon korvauksena sai lahkolaissaarnaaja lupauksen, että hän saa uuden asunnon jostakin tulevasta rakennuksesta, sekä pääsee osakkaaksi uuteen rakennettavaan krematorioon jonka yhteyteen tulee siunauskappeli jossa hän saa toimia pastorina ja krematorion hoitajana. Muille seurakunnan jäsenille ei siitä riittänyt mitään.
Toinen suuri urakka alkoi tavaran kuljetukseen tarkoitetun junien pistoraide alueen pohjatöillä, joita oli noin kymmenen kilometrin matkalla. Se erkani pohjoiseen johtavalta pääradalta kaupunkiin. Raide linjaus kulki monien peltoaukeiden halki, mutta myös usean metsän poikki. Niissä riitti metsureille työtä pitkäksi aikaa. Nämä alku valmistelut työllistivät runsaasti lähi-alueiden työväkeä. Ne olivat pääasiassa kone töitä, joten niissä ei tarvittu juurikaan apumiehiä.
Valtion tielaitoksella oli valmis suunnitelma Itä - länsi suuntaisen kantatien rakentamiseksi moottoritieksi, Se oli linjattu joen pohjoispuolelle. Säätiö vaati töiden aloittamista välittömästi, antaen tien tekoon suuren lainan valtiolle. Säätiö vaati myös, että tien on kuljettava kaupungin halki, ei kuitenkaan moottoritienä, vaan leveänä bulevardina liikennevaloineen ja osin kiertoliittymineen, kaupunki suunnittelun mukaisesti. Koska kaupunki rakentuu pääosin joen etelä puolelle, niin tie linjausta oli muutettava siten, että joen yli on tehtävä uusi silta moottoritietä varten. Silloin joen pohjois puolella kaupungin mitalla vapautui maata omakoti alueiksi sopivaan käyttöön. Tämä alue oli lunastettu aiemmin olemassaolevasta maanviljelys tilasta.
Maanviljelystilan vanhukset olivat luovuttaneet tilansa sukupolvenvaihdoksen yhteydessä pojalleen, joka oli rakentanut perheelle uuden omakotitalon lähelle vanhempiensa taloa. Pojan perheeseen kuului vaimo ja noin 10 vuotias poika.
Tilan metsänreunassa pienen mäen päällä kasvoi neljä vanhaa hyvin lähekkäin kasvavia pitkiä kuusipuita. Kuusten oksat kasvoivat toistensa lomaan. Nuori poika oivalsi siinä hyvän kiipeily paikan.
Pienellä käsisahalla katkoi sisään päin kasvavia oksia siten, että niihin jäi sopivat oksan pätkät joihin oli hyvä tarttua käsin ja jaloin. Niin hän pääsi kiipeämään hurjan korkealle, josta oli huikeat näkymät moneen suuntaan lähes taivaanrantaan asti. Poika kertoi isälleen, joka myös kiipesi latvukseen katsomaan ja ihastui siinä määrin, että päätti rakentaa latvukseen majan ja parantaa kiipeily reittiä.
Vettä oli satanut jo monta päivää, joten kaikki paikat olivat märkiä. Laitoin kumisaappaat jalkoihini ja lähdin läheiseen metsään etsimään sieniä ja katsomaan joko mustikat kukkivat. Märät polut olivat niin liukkaita, että kaaduin. Siitä sain idean Muna Liisa satuun.
Olipa kerran, (näinhän sadut useinkin alkavat) Muna Liisa asusti äitipuolensa kanssa pienessä metsämökissä. Liisan päivittäisiin tehtäviin kuului kanojen hoito ja munien keruu. Kaksi kertaa viikossa Liisa vei metsän halki korilla munat myytäväksi lähikylään. Eräänä yönä oli satanut kovin ja metsän polut olivat hyvin liukkaita. Liisan mennessä taas myymään munia, niin hänen jalkansa lipesi ja muna kori lensi kaaressa maahan ja kaikki munat menivät rikki. Niin Liisan oli palattava takaisin ja kerrottava äitipuolelle tapahtunut onnettomuus. Muna Liisan äitipuoli olikin kamala vanha noita akka, kun hän kuuli vahingosta, niin suuttui niin kamalasti, että taikoi Muna Liisan sammakoksi. Sammakko joutui rypemään kuraisessa lätäkössä.
Tulipa siihen lätäkön reunalle iso karju sika, joka aikoi syödä sammakon suuhunsa. Samalla hetkellä kun sika työnsi kärsänsä sammakkoon, niin taika murtui ja sammakko muuttui taas Muna Liisaksi. Muna Liisa oli niin kiitollinen sialle, että otti tämän puolisokseen.
Olen nyt ihmetellyt, oliko tarina sittenkään pelkkää satua. Sillä, olen elämäni aikana nähnyt useita naisia jotka ovat ottaneet sikamaisen miehen aviopuolisokseen. Myös sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola on kertonut ja kuvittanut mainiosti Viivi ja Wagner sarjakuvissa Wagnerin sikamaista käytöstä.
Kaupungin pohjatyöt olivat vielä kesken, sinne minua ei huolittu. Ensimmäiset merkittävät rakennusurakat saivat monikansalliset rakennusliikkeet, koska kotimaiset toimijat eivät pystyneet alittamaan heidän tarjoustaan urakkakilpailussa. Ensimmäisinä olivat vedenpuhdistuslaitoksen urakka, se tuli joen yläjuoksun puolelle. Toisena urakkana oli jätevedenpuhdistamo joen alajuoksun puolelle. Niitä yhdistämään tuli pitkät viemäri ja vesiverkostot sekä erilaiset kaapeli ja tietoliikenteen tarvitsemat valokuitukaapeli kaivannot, joten monenlaista kaivinkonetta hääri rintarinnan sekä suuri lauma miehiä. He eivät kuitenkaan olleet paikkakuntalaisia, eikä edes naapurikunnista, vaan miehet ja koneet oli koottu Kiinasta ja muista Kauko-Idän maista. Nämä miehet oli majoitettu parakkikylään jossa joka parakissa ja kontissa oli vieri vieressä kerrossänkyjä, joten lattia-pintaa miestä kohti oli hyvin niukasti. Osa parakeista olivat itämaisia keittiöitä ruokailutiloineen, nekin olivat ahtaat. Työpäivät olivat pitkiä. Miehet eivät voineet vaihtaa työnantajaa tai ottaa lopputiliä, saatikka poistua tulevan kaupungin alueelta ilman työnantajan lupaa. Pisin kulkumatka oli työpisteestä majapaikkaan. (Eli he olivat käytännössä orjia). Arkipyhät muutettiin tavalliseksi työpäiviksi. Lauantait olivat viisituntisia, aivankuin 1960 luvulla. Niin sanotut Pekkaspäivät poistettiin. Näin viikottainen työaika muuttui yleisesti 45 tuntiseksi ja vuosittainen työaika lisääntyi hurjasti ylitöineen.
Kaupungin alueelle pystytettiin runsaasti kieltotauluja joilla estettiin ulkopuolisten pääsy alueelle. Systeemi olikin niin aukoton, ettei alueelle päässyt yksikään ammattiyhdistys-, työsuojelu-, tai muukaan ulkopuolinen valvoja. Kaikki yhteydenotot oli tehtävä säätiön kautta ja valvonnassa.