Kuin suuri ympyrä, kuin omaa häntäänsä pureva käärme (loputtomuuden ja ikuisuuden symboli) ovat edessämme ne kuusi väriä, jotka pareittain muodostavat kolme suurta vastakohtaa. Ja oikealla ja vasemmalla vaikenemisen kaksi suurta mahdollisuutta: syntymän ja kuoleman. (Kandinsky 1912, 94-95.)
KANDINSKY,
KLEE,
MATISSE JA
MIRO
LOIVAT TAITEILIJOINA
MINUN VÄRIMAAILMANI.
Merja Forsell 28.6.2018.
Wassily Vasiljevitš Kandinsky oli venäläinen, vuodesta 1939 Ranskan kansalaisuuden saanut taidemaalari, -graafikko ja -teoreetikko. Kandinsky oli ekspressionisti ja hänen sanotaan maalanneen modernin taiteen ensimmäiset merkittävät abstraktit työt. Venäläinen Kandinsky asui uransa aikana vuosia Länsi-Euroopassa. Hän muutti takaisin Venäjälle ensimmäisen maailmansodan aikana ja vaikutti Neuvostoliiton kulttuurihallinnossa sen alkuvaiheessa, mutta joutui erimielisyyksiin ”mystiikan” takia konstruktivismia edustaneiden kollegoidensa kanssa. Hän emigroitui 54-vuotiaana Saksaan, jossa opetti Bauhausissa. Hän muutti Ranskaan natsien julistettua hänen taiteensa ”rappiotaiteeksi”.
Paul Klee oli saksalais-sveitsiläinen taidemaalari. Hänen taiteensa leikittelee abstraktin ja esittävän taiteen välimaastossa. Klee kehitti merkittävästi modernia taidetta. Klee oli muun muassa ekspressionistisen Der Blaue Reiter - ryhmän jäsen. Kleen tyyli on näennäisen yksinkertainen. Sen tyypilliset piirteet, kuten ohuet ilmeikkäät viivat, pisteet ja yksinkertaiset selkeät kuviot väritaustoilla muotoutuivat hänen Bauhausin aikoinaan. Hänen teostensa tunnelma vaihtelee lyyrisyydestä huumoriin ja ironiaan. Monissa Kleen maalauksissa on kaikkeudellisia fantasianäkymiä. Kleellä on ollut paljon vaikutusta surrealismin, naivismin ja abstraktin taiteen kehitykseen.
Henri Émile Benoît Matisse oli ranskalainen taidemaalari. Vuodesta 1904 hän oli fauvismin nimellä tunnetun ekspressionistisen suunnan johtohahmo. Matisse kehitti värikylläisen, koristeellisen ja sommittelua korostavan maalaustyylin.
Joan Miró i Ferrà oli katalonialainen taidemaalari, kuvanveistäjä ja keraamikko. Mirón töitä on kuvattu surrealistisiksi, lapsenomaisiksi, katalonialaista kansallisylpeyttä ilmentäviksi ja alitajuntaa peilaaviksi.
Kaikkein keskeisin väreihin liittyvä piirre värikokemuksissamme on se, että näkemämme esineet ovat värillisiä. Kokemuksemme perusteella tuo vaikuttaa jopa itsestään selvältä, sillä kokemuksissamme esineillä näyttää olevan useita ominaisuuksia, ja eräs näistä on esineen pinnan väri. Tähän liittyy keskeisin värikokemustemme kautta muodostunut värejä koskevaa teesi, värirealismin teesi. Sen mukaan värit ovat yksinkertaisesti ominaisuuksia, joita esineiden pinnoilla visuaalisesti vaikuttaa olevan. Värirealismin teesi olettaa, että olemme kokemuksissamme suoraan tekemisissä esineen ja sen ominaisuuksien kanssa. Filosofista riippuen tämä teesi palautuu joskus muihin olennaisiin teeseihin. Näitä ovat eksternalismin teesi, paljastusteesi sekä ”yhdenvärin” teesi.
Valtteri Arstila 3.6.2008, https://filoso-fia.fi/node/3609 viitattu 20.6.2018