TANKKI SATA VUOTTA SITTEN
Ensimmäinen painos
Copyright Asko Itkonen
Kaikki oikeudet pidätetään
Ulkoasu Asko Itkonen
Kustantaja: BoD-Books on Demand GmbH, Helsinki Suomi
Valmistaja: BoD-Books on Demand GmbH, Nordersted Saksa
ISBN: 978 952 808 9841
Tämä kirja on tutkimustyö sata vuotiaan tankin kehityksen alusta hieman yli sata vuotta sitten. Tankin kehitys kuvataan aina ensimmäisen maailmansodan päättymiseen asti. Tutkimus pyrkii esittämään kuinka tankki ei synny yhtäkkiä täysin uutena taisteluvälineenä. Tankin synty on johdonmukainen kehitysketju ensimmäisistä konekiväärillä aseistetuista polttomoottorisista pyöräajoneuvoista panssaroituun konekivääreillä ja tykillä varustettuun tela-alustaiseen taisteluvälineeseen.
Aseistettujen polttomoottoristen ajoneuvojen kehitys ja käyttöönotto tapahtuivat nopeasti ensimmäisen polttomoottoripyörän sekä kolmi- ja nelipyöräisen auton keksimisen jälkeen. Maailman ensimmäinen polttomoottorilla varustettu moottoripyörä Reitwagen valmistettiin Saksassa vuonna 1885. Sen suunnittelijoina olivat Gottlieb Daimler ja Wilhelm Maybach. Karl Benz patentoi 29.1.1886 ensimmäisen polttomoottorikäyttöisen auton. Sotilaskäyttöön suunnitellut aseistetut ajoneuvot aseistettiin aluksi konekivääreillä. Ensimmäisenä panssarointina oli konekiväärin eteen asennettu teräksinen asekilpi. Ajoneuvojen suojaaminen teräslevyillä alkoi 1900 -luvun alussa. Pian niihin asennettiin myös teräslevystä valmistettuja pyöriviä torneja. Ajoneuvoissa käytetyt kapeat täyskumiset ja ilmatäytteiset renkaat edellyttivät kova pohjaisen maaston tai tiestön ajoalustakseen.
Tankki kehitettiin Ranskassa ja Iso-Britanniassa ensimmäisen maailmansodan konekiväärien, tykistön ja piikkilankaesteiden taisteluhautoihin pysäyttämän hyökkäyksen uudelleen liikkeelle saamiseksi. Tankissa yhdistettiin polttomoottorilla liikkuvien kuorma-autojen ja telatraktoreiden parhaat ominaisuudet aseistetun panssarilla suojatun rakenteen sisälle. Erilaisia kolmi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja oli käytetty aivan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa lähinnä konekiväärien moottoroituina alustoina. Tämän ajan panssaroidut pyöräajoneuvot pystyivät liikkumaan vain tiestöllä ja kovalla ajoalustalla. Tela oli ratkaisu aseistetun, suojatun ajoneuvon käyttämiseksi myös maastossa, pehmeillä ja hirvittävän tykistötulen rikkomalla ensimmäisen maailmansodan taistelukentällä.
Tämä tutkimustyö on kunnianosoitus erityisesti Iso-Britannian ja Ranskan tankkien ennakkoluulottomille kehittäjille, valmistajille ja taistelukäyttöön ottajille. Tutkimustyö on kunnianosoitus myös miljoonille ensimmäisen maailmansodan taisteluissa kaatuneille ja taistelleille henkilöille. Olisiko tankki kyetty kehittämään nopeammin ja kuinka paljon niiden massamainen käyttö olisi säästänyt sotilaita jää arvoitukseksi?
Tämä tutkimustyö perustuu kirjoihin Tanks in the Great War 1914-1918, Brevet-Colonel J.F.C. Fuller ja Tanks 1914-1918, Liut.Colonel Sir Albert G. Stern. Nämä lähteet lienevät eräät luotettavimmista, koska Fuller toimi Ranskaan sijoitettujen tankkijoukkojen komentajana ja Stern vastasi suurimmalta osalta tankkien suunnittelun ja valmistuksen koordinoinnista. Molmmat kirjat on julkaistu pian ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen 1920-luvun alussa. Tutkimustyön kuvitus on tankin alkuajoilta hieman yli sata vuotta sitten.
Kiinnostuin tankin historiasta ja kehityksestä jo 1970-luvun lopussa panssariupseerin koulutukseen liittyen. Kiinnostuksen seurauksena aloin kirjoittaa tankin / panssarivaunun kehityksestä ja nykytilasta kertovia artikkeleita Panssarikillan julkaisemaan Panssarilehteen. Vuosikymmenten saatossa tankin historiasta on löytynyt aina uutta ja kiehtovaa tietoa. Tutkimustyön lähteinä käytetyt kaksi lähes sata vuotta sitten kirjoitettua kirjaa ovat avanneet tien tankin kehitystyön ja taistelukäytön sisälle. Tässä tutkimustyössä olen käsitellyt myös tankkijoukkojen kokoonpanojen sekä tankkien koulutus- ja huoltojärjestelmien syntyä ja kehitystä. Suurin osa nykyisinkin käytössä olevista tankkien käytön, koulutuksen ja kunnossapidon periaatteista kehitettiin heti ensimmäisten tankkien käyttöönoton yhteydessä.
Tankki ja sitä torjumaan kehitetyt järjestelmät syntyivät ja ovat kehittyneet rintarinnan. Välillä monet panssarintorjunnan asiantuntijat ovat nähneet tankin roolin taistelukentällä romahtaneen. Tankki ja sen eri käyttötarkoituksiin kehitetyt taisteluajoneuvot ovat kuitenkin säilyttänyt asemansa taistelukentän liikkeen ja vastustajan panssarikaluston tuhoajina. Viime vuosienkin taistelukokemusten perusteella monet Yhdysvaltojen kenraalit sanovat, että eivät lähtisi taisteluun ilman tankkeja. Vihollinen pystytään tuhoamaan monilla nykyaikaisilla asejärjestelmillä. Tankki eri muunnoksineen tarvitaan vähintäänkin täydentämään vihollisen tuhoaminen ja hyökkäyksen tavoitealueiden haltuuunottoon ja miehittämiseen.
Tankin kehityksen ja historian tuntemus luo vankan perustan myös tämän ajan panssarialan tuntemiselle ja kehittämiselle.
James Cowan teki vuonna 1855 esityksen Boydell höyrytraktorin varustamisesta kilpikonnan/kypärän muotoisella teräskuorella, tykeillä ja sivuilla liikkuvilla hevosvetoisista taisteluvaunuista tutuilla ”viikatteen” terillä. Lordi Palmerston piti tällaista ajoneuvoa sivistymättömänä ja halusi säilyttää moottoroidut ajoneuvot materiaalin kuljetuksessa ja tykinvetäjinä. Cowanin panssaroitu höyrymoottorinen ajoneuvo suunniteltiin Krimin sotaan (lokakuu 1853- helmikuu 1856). Krimin sota lienee ollut ensimmäinen sota, jossa höyrytraktoreita käytettiin sotavarustuksen kuljetukseen ja tykkien vetoon.
James Cowan esitti vuonna 1855 Krimin sotaan Boydell ”Endless Railway Wheel” varustetun panssaroidun Land Ram ajoneuvon valmistamista. Huomaa tykit ja liikkuvat viikatteen terät ajoneuvon sivuilla.
Boydell patentoi ”Endless Railway Wheel” pyörän jo vuonna 1846. Boydell kiinnitti pyörään oheisen kuvan mukaiset suorat ”jatkopalat”, jotka laskeutuivat pyörän eteen ikään kuin puiseksi tieksi tai radaksi. Jatkuva tela pienensi pyörän ajoalustaansa aiheuttamaa pintapainetta ja mahdollisti pyörän liikkeen myös pehmeillä ajo alustoilla.
Yhdysvaltalainen Royal Page Davidson keksi ilmeisesti ensimmäisenä vuonna 1898 kiinnittää konekivääri teräslevystä valmistetun asekilven taakse polttomoottorikäyttöiseen ajoneuvoon. Keksinnön tehdessään hän työskenteli vuonna 1888 perustetussa Northwestern Military Academyssa, joka sijaitsi Highland Parkissa Illinoisissa. Koulu siirrettiin vuonna 1915 Northwestern Military and Naval Academy nimisenä Linnin kaupunkiin Wisconsiniin. Aseistetun kolmipyöräisen ajoneuvon nimenä oli Davidson-Duryea gun carriage. Myöhemmin samasta ajoneuvosta kehitettiin myös nelipyöräinen versio. Kolmi- ja nelipyöräiset Davidson-Duryea gun carriage ajoneuvot valmistettiin vuosina 1898-1899 sotilaskäyttöön. Davidson-Duryea gun carriage ajoneuvot valmisti Peoria Rubber and Motor Vehicle Manufacturing Company Periassa Illinoisissa. Konekiväärien kiinnitykset Davidson teki kadettien kanssa kadettikoulun harjoitustyötiloissa.
Royal Page Davidson oli Yhdysvalloissa ensimmäinen, joka keksi yhdistää polttomoottoriseen ajoneuvoon, konekiväärin ja siihen liitetyn panssaroidun asekilven toisiinsa. Kolmi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja valmistettiin Yhdysvalloissa jo vuosina 1898-1899. Davidson-Duryea gun carriage ajoneuvon aseena oli .30 kaliperin Colt Model 1895.
Tässä on Davidson-Duryea gun carriage ajoneuvon nelipyöräinen malli vuodelta 1899.
Royal Page Davidson kehitti ja valmisti vuonna 1901 Northwestern Military and Naval Academyn kadettien kanssa Davidson-Duryea gun carriage ajoneuvosta edelleen kehitetyn vankkarakenteisemman Davidson Automobile Battery armored car ajoneuvon. Tätä .38 kaliperin Colt konekiväärillä aseistettua ajoneuvoa valmistettiin kaksi kappaletta. Tämän ajoneuvon voimanlähteenä oli kuuden hevosvoiman Duryea Motor Wagon Companyn valmistama kolmisylinterinen moottori.
Peoria Rubber and Motor Vehicle Manufacturing Company valmisti Battery armoured car ajoneuvon kaksi prototyyppiä.
Battery armoured car ajoneuvoja valmistettiin vain kuvassa olevat N:o 1 ja N:o 2 kappaleet. Ajoneuvon eteen sijoitetun konekiväärin teräksinen asekilpi voitiin kiinnittää tarvittaessa. Konekiväärin tulinopeus oli 480 laukausta minuutissa. Ampumasektori oli noin 180 astetta. Konekiväärin ampumaetäisyys oli 200 yardia. Ajoneuvon oikealla puolella istuu ajaja. Konekivääriampujan paikka on edessä vasemmalla. Ajoneuvon takana oli istuimet vielä kahdelle muulle sotilaalle.
Davidson-Duryea ajoneuvot valmistettiin tiedusteluajoneuvoiksi (Scout car). Battery armoured car ajoneuvon miehistönä oli ajaja, konekivääriampuja ja kaksi sotilasta. Ajoneuvon takaosassa korin alla oli tilaa myös materiaalin kuljettamiseen. Polttomoottoriset ajoneuvot olivat vielä aivan 1900-luvun alussa liian hitaita ja heikkotehoisia, jotta niillä olisi voitu korvata hevonen armeijan eri käyttötarkoituksissa. Nämä ajoneuvot jäivät prototyypeiksi. Niiden pohjalta kehitettiin myöhemmin Yhdysvaltojen ensimmäiset kokonaan panssaroidut ajoneuvot. Royal Page Davidsonia pidetään Yhdysvaltojen panssariautojen isänä.
Ranskalainen De Dion Bouton tehdas valmisti 1890-luvun lopussa kevyisiin ajoneuvoihin soveltuvan IOE-rakenteisen nelitahtimoottorin. Aluksi moottoria käytettiin kevyiden kolmi- ja nelipyöräisten ajoneuvojen voimanlähteenä. De Dion Bouton moottoria ryhdyttiin valmistamaan monissa tehtaissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa lisenssillä. Siitä tuli 1900-luvun alun monien eri moottoripyörä- ja automerkkien moottorin perusta. Saksassa syntynyt isobritannialainen Frederick Simms valmisti vuonna 1899 nelipyöräisestä ajoneuvosta Maxim-konekiväärillä aseistetun mallin. Hän asensi konekiväärin ajajan eteen ja korvasi ajoneuvon edessä olleen matkustajan paikan konekiväärin patruunavyölaatikoilla. Simms asensi konekiväärin eteen teräksestä valmistetun asekilven. Tätäkään ajoneuvoa ei 1900-luvun alussa otettu sotilaskäyttöön.
Frederic Richard Simms valmisti vuonna 1899 konekiväärillä aseistetun Simms Motor Scout sotilasajoneuvon prototyypin De Dion Bouton nelipyörästä. Huomaa konekiväärin kiinnitys ajoneuvon edessä etumatkustajan paikan yläpuolelle. Konekiväärin vyölaatikot on sijoitettu etummaisten pyörien väliin matkustajan istuimen paikalle.
Saksassa syntynyt Iso-Britannian kansalainen Frederic Richard Simms osti vuonna 1890 Gottlieb Daimlerilta Daimlerin nopeakäyntisen polttomoottorin valmistusoikeudet Iso-Britanniassa ja sen siirtomaissa. Moottoreita valmistettiin aluksi veneisiin. Simms esitteli Daimler -moottorisen moottoriveneen vuoden 1891 toukokuussa. Vuoden 1893 toukokuussa Simms perusti Daimler Motor Syndicate Limited yrityksen, jonka tehtävänä oli tehdä veneiden moottoriasennukset. Vuonna 1894 Simms havaitsi Daimler -moottoreiden menestyksen Peugeot ja Panhard autoissa. Simms ja Ecelyn Ellis ostivat vuoden 1895 kesäkuussa polttomoottorisen auton Ranskasta ja toivat sen Iso-Britanniaan ja päättivät perustaa oman autotehtaan Coventryyn. Lawson's British Motor Syndicate Limited osti vuoden 1896 alussa Daimler Motor Syndicate Limited yrityksen. Samaan aikaan Simms nimettiin Daimler (Stutgart) Motoren Gesellschaft yrityksen johtajaksi. Simms säilytti asemansa myös Lawson's Daimler Motor Company Limited yrityksen suunnitteluinsinöörinä.
Vickers, Sons & Maxim yritys tilasi maailman ensimmäisen polttomoottorikäyttöisen panssariauton suunnittelun vuoden 1899 huhtikuussa Simmsiltä. Panssariauto suunniteltiin ja valmistettiin Coventryssä valmistetun Daimler auton alustalle. Vickers, Sons & Maxim yritys sai Simms Motor War Car nimisen panssariauton valmiiksi vuoden 1902 alussa.
Simms Motor War Car vuodelta 1902 on ensimmäinen ”kokonaan” panssaroitu panssariauto. Tämän ajoneuvon yläosa oli avoin. Etuosan konekiväärit on sijoitettu teräksestä valmistettujen asekilpien taakse. Ajoneuvon takaosassa oli asekilven taakse sijoitettu yhden paunan tykki.
Simms sai Motor War Car suunnittelun idean ilmeisesti aiemmin suunnittelemansa Simms Motor Scout nelipyörän perusteella. Motor War Car sivupanssarien paksuus oli kuusi millimetriä. Voimanlähteenä oli 16 hevosvoiman nelisylinterinen 3,3 litran Saksassa valmistettu Daimler -moottori. Ajoneuvon huippunopeus oli 14,5 kilometriä tunnissa. Motor War Car aseina oli kaksi eteen erillisten asekilpien taakse sijoitettua Maksim -konekivääriä ja takana asekilvellä suojattu yhden paunan tykki. Miehistöön kuului neljä henkilöä. Motor War Car esiteltiin vuoden 1902 huhtikuussa Lontoossa.
Ranskalainen Charron-Girardot-Voigt panssariauto esiteltiin vuonna 1902 Brysselissä. Tsaarin Venäjä tilasi vuonna 1904 kolme Charron-Girardot-Voigt panssariautoa armeijansa käyttöön. Niistä lienee toimitettu kuitenkin vain yksi, joka osallistui vuonna 1905 Japanin-Venäjän sotaan Mantsurian rintamalla. Tämän panssariauton panssaroidun takaosan panssarin vahvuus oli 4,5 mm ja ainoana aseena oli konekivääri.
Charron-Girardot-Voigt on ranskalainen panssariauto vuodelta 1902. Tämä auto esiteltiin Brusselissä 8.3.1902. Tässä panssariautossa vain konekivääriampuja on panssarin suojassa.
Tsaarin armeijalle Venäjälle tilatut Charron-Girardot-Voigt panssariautot lienevät olleet kuvan mukaista ”kokonaan” panssaroitua mallia. Auton takaosassa on jo pyörivä konekivääritorni. Huomaa myös auton sivulla viistossa oleva metallinen ”ajosilta”, jota voitiin käyttää pehmeässä maastossa auton etenemisen varmistamiseen.
Yhdysvalloissa herättiin jo vuonna 1905 ratsuväen moottorointiin. Kenraali Miles esitti viiden ratsuväkirykmentin hevosten korvaamista majuri Royal Page Davidsonin suunnittelemilla panssaroiduilla ajoneuvoilla. Esitys ratsuväen moottoroinnista oli vielä tässä vaiheessa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Moottorointi ajatukset otettiin uudelleen laajemmin esille ja tuli ajankohtaiseksi vasta 1910-luvun alussa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Sotilaskäyttöön ostettuja ajoneuvoja alettiin 1900-luvun alussa aseistaa konekivääreillä. Aluksi ainoana panssarointina oli konekiväärin teräksinen asekilpi. Pian aseistettujen ajoneuvojen suojaa lisättiin ajoneuvoihin erikseen asennettavilla teräslevyillä. Suurin osa panssariautoista valmistettiinkin aina 1920-luvulle asti suojaamalla siviilikäyttöön valmistetut ajoneuvot osittaisella tai laajemmalla panssaroinnilla. Pyörivät konekivääritornit otettiin käyttöön joissakin panssariautoissa jo aivan 1900-luvun alussa. Ohessa vielä muutamia kuvia 1900-luvun alun aseistetuista ja panssaroiduista ajoneuvoista.
Tämä tykin vetoon suunniteltu Armstrong Whitword panssariajoneuvo on vuoden 1906 paikkeilta.
Browning konekiväärillä aseistettu Franklin Cross auto on vuodelta 1905.
Austro-Daimler vuoden 1904 panssariautossa on takaa avoin konekivääritorni. Huomaa umpikumirenkaat, joita käytettiin 1900-luvun alussa raskaissa ajoneuvoissa. Taistelukentällä pyöräajoneuvojen puhkeamattomat renkaat ovat lähes korvaamattomat.
Simms Motor Scout kevyt nelipyöräinen konekiväärillä aseistettu ajoneuvo loi pohjan myös aseistettujen sivuvaunumoottoripyörien käyttöönotolle. Kanadalainen kersantti Northover lienee vuonna 1908 ensimmäisenä keksinyt Maxim konekiväärin sijoittamisen Harley-Davidson sivuvaunumoottoripyörään. Ensimmäinen aseistettu sivuvaunumoottoripyörä otettiin palveluskäyttöön Kanadassa 80:ssä Rykmentissä vuonna 1908. Northoverin idea kopiotiin pian Yhdysvaltojen armeijassa, johon perustettiin soolo- ja sivuvaunumoottoripyörillä varustettuja jalkaväkiosastoja. Harley-Davidson valmisti sotilaskäyttöön suunniteltuja Colt ja Hotchkiss konekivääreillä aseistettuja sivuvaunuja. Konekivääreillä aseistetut sivuvaunumoottoripyörät otettiin ensimmäisen maailmansodan sytyttyä käyttöön myös muun muassa Iso-Britannian, Ranskan, Venäjän ja Saksan armeijoissa. Iso-Britanniassa aseistetut sivuvaunumoottoripyörät otettiin aluksi käyttöön panssariautoilla varustetuissa Royal Naval Air Service (RNAS) joukoissa. Pian aseistetut sivuvaunumoottoripyörät otettiin käyttöön myös Iso-Britannian armeijan Machine Gun Corps joukoissa. Tunnetuimpia Vickers konekiväärillä aseistettujen sivuvaunumoottoripyörien valmistajia olivat Clyno, Scott ja Royal Enfield.
Soolo moottoripyörät otettiin sotilaskäyttöön aivan 1900-luvun ensimmäisistä vuosista alkaen. Pian sivuvaunujen käyttöön tulon jälkeen niitä ryhdyttiin aseistamaan konekivääreillä. Aluksi sivuvaunumoottoripyörä oli vain konekiväärin asemasta toiseen siirtovälineenä ajon aikaisen epätarkan tähtäyksen takia. Ajaja toimi konekiväärin lataajana paikalta ammuttaessa.
Iso-Britannian armeijan moottoroitu konekivääriosasto vuodelta 1914.
Panssariautoja käytettiin ensimmäisen kerran laajamittaisemmin Libyan ja Balkanin taisteluissa Italian-Turkin sodassa 29.11.1911-18.10.1912. Bianchi valmisti Italian armeijalle panssariautoja Fiat ajoneuvojen alustalle. Italian panssariautot painoivat 6 mm panssarin vahvuudella noin neljä tonnia. Samaan aikaan jalkaväki sai käyttöönsä panssariluoteja uuden uhkan torjuntaan.
Bianchi panssariautot olivat ensimmäisiä, joita käytettiin laajemmissa sotatoimissa Italian-Turkin sodassa vuosina 1911-1912.
Tämä Bianchi panssariauto on prototyyppi vuodelta 1912.
Belgian armeija käytti ensimmäisen maailmansodan alussa vuoden 1914 elokuusta alkaen Hotchkiss konekiväärillä aseistettuja panssaroimattomia Minerva henkilöautoja. Hieman myöhemmin Minerva ajoneuvoista tehtiin panssaroituja versioita. Niitä käytettiin tiedusteluun ja tuliylläköihin. Belgian armeijan ylin johto näki panssariautojen käyttömahdollisuudet ja perusti taistelutehtäviin tarkoitettuja panssariautoyksiköitä (Corps of Armoured Cars). Pian tämän jälkeen ranskalaiset ottivat panssariautoja käyttöön ratsuväkensä osana.
Minerva panssariautossa konekivääri on avoimessa, panssarilevyillä suojatussa tilassa. Huomaa konekiväärin teräksinen asekilpi. Tässä kuvassa näkyy Minerva panssariauton henkilöautomainen rakenne.
Ensimmäisen maailmansodan panssariautoja valmistettiin sekä henkilöautojen että kuorma-autojen alustoille. Panssariautojen miehistönä oli yleensä panssariauton johtaja, ajaja ja konekivääriampuja sekä lataaja. Panssariauton johtajan ei tarvinnut olla alkuaikojen tankkien tapaan myös pääaseen ampujana. Ensimmäisen maailmansodan alussa panssariautot saattoivat toimia yhden auton yksikköinä. Myöhemmin perustettiin useista autoista muodostettuja komppanioita (squadron, eskadroona). Yleensä panssariautojen aseena oli konekivääri. Suuremmiksi yksiköiksi kootuissa osastoissa osa autoista saatettiin aseistaa raskaammillakin aseilla. Panssariautot soveltuivat hyvin myös ilmatorjuntaan tarkoitettujen aseiden alustoiksi.
Vuoden 1914 elokuussa Iso-Britannian laivasto (Royal Navy) sai tehtäväkseen Belgian rannikolla saksalaisten Zeppelin ilmalaivojen tuhoamisen. Laivasto perusti The Royal Naval Air Service (RNAS) nimisen joukon rannikon valvontaan, ilmalaivojen tuhoamiseen ja pudonneiden lentokoneiden miehistöjen pelastamiseen. RNAS asema laivaston osana virallistettiin 1.8.1915. Ensimmäisen maailmansodan lopussa RNAS liitettiin British Army's Royal Flying Corpsin osaksi. Kuninkaallinen laivasto käytti Zeppelinien torjuntaan organisaatioonsa lähes ensimmäisen maailmansodan loppuun asti kuulunutta The Royal Naval Air Service joukkoa. Näin pyrittiin estämään Zeppelinien hyökkäykset Iso-Britanniaan. Muita RNAS tehtäviä olivat tiedustelu, rannikon valvonta, vihollisen laivojen ja sukellusveneiden etsintä sekä vihollisen rannikolla olevien kohteiden tuhoaminen. RNAS valvonta-alue kanaalin ja Pohjanmeren alueella oli noin 10 000 neliökilometriä. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä RNAS:n käytössä oli 93 lentokonetta, kuusi ilmalaivaa, kaksi tähystyspalloa ja 727 sotilasta. Lentokoneista ainakin osa oli vesitasoja ja ensimmäisen maailmansodan pommikoneita. Kuninkaallinen laivasto ylläpiti ”ilmavoimiaan” varten 12 lentokenttää Iso-Britannian rannikolla. Ainakin yksi RNAS lento-osasto toimi myös kanaalin takana Dunkerkirkin alueella.
First Lord of the Admiralty Winston Churcill käski perustaa kuninkaallisen laivaston RNAS joukon yhteyteen panssariautoilla varustettuja komppanioita. Nämä olivat Iso-Britannian ensimmäiset panssariautokomppaniat. Panssariautokomppanioiden tehtävänä oli lentokenttien puolustaminen ja pudonneiden lentäjien pelastustehtävät. RNAS käytti aluksi paikallisin voimin teräslevyillä suojattuja ja konekivääreillä aseistettuja autoja Dunkerkirkin alueella pudonneiden lentokoneiden lentäjien pelastustehtävissä. Vuoden 1914 syyskuussa kaikki saatavilla olevat Rolls Royce Silver Ghost rungot käytettiin panssariautojen alustoina. Syyskuussa panssariauton rakenteeksi päätettiin teräslevyillä suojattu kori ja Vickers konekiväärillä varustettu torni.
Ensimmäiset kolme panssariautoa toimitettiin 3.12.1914 niiden käyttäjälle. Sitä ennen käytössä oli konekiväärillä aseistettuja avokorisia Rolls Royce henkilöautoja. Panssaroidut Roll Royce ajoneuvot otettiin laajasti käyttöön. Niitä käytettiin myös Lähi-Idän sotatoimialueilla. Roll Royce lopetti panssariautojen runkojen valmistamisen vuonna 1917 ja keskittyi lentokonemoottoreiden tuotantoon.
Ensimmäiset aseistetut Roll Royce panssariautot olivat tällaisia kevyesti panssaroituja henkilöautoja.
RNAS joukkojen panssariautokomppanioiden käyttöön valmistettiin konekivääritornilla varustettuja kokonaan panssaroituja Rolls Royce ajoneuvoja. Panssariautot modernisoitiin vuonna 1920 ja 1924 ja ne nimettiin Rolls Royce 1924 Pattern ja 1929 Pattern nimillä. Rolls Royce panssariautoja käytettiin vielä vuonna 1940 ainakin Egyptissä.
RNAS perusti kuusi kahdellatoista Rolls Royce panssariautolla toimivaa komppaniaa. Yksi niistä toimi Ranskassa, ja yksi Pohjos-Afrikassa. Komppanioista kaksi lähetettiin vuoden 1915 huhtikuussa Gallipolin taisteluun Ottomanien keisarikuntaa vastaan. RNAS alaiset panssariautokomppaniat purettiin vuoden 1915 elokuussa ja niiden kalusto luovutettiin Iso-Britannian maavoimien kevyiden moottoroitujen patterien käyttöön (Light Armoured Motor Batteries of the Machine Gun Corps).
Panssariautojen käyttö oli ensimmäisen maailmansodan alussa tehokasta. Yhden liikkuvan auton teho vastasi kiväärikomppanian taisteluvoimaa. Panssariautot osoittivat tehonsa erityisesti vetäytyvien joukkojen tukemisessa vuonna 1914 Antwerpenista Yseriin. Sodan muuttuessa Euroopassa taisteluhautoihin sidotuksi taisteluksi panssariautojen käyttö vaikeutui oleellisesti. Edellisen seurauksena yksi panssariautokomppanioista lähetettiin Ranskasta Egyptiin. Arabian Lawrence käytti yhdeksästä Rolls Royce panssariautosta muodostettua komppaniaa taistelussa turkkilaisia vastaan.
Iso-Britannia käytti ensimmäisessä maailmansodassa myös tämän kuvan esittämiä konekiväärillä aseistettuja Autocar panssariautoja. Nämä panssariautot olivat osa Canadian Automobile Machine Gun Brigaden kalustoa. Kanada oli osa Iso-Britannian kuningaskuntaa vuosina 1763-1931.
Ennen tankkien käyttöönottoa Iso-Britannia käytti taistelutehtävissä panssarilevyillä suojattuja useilla konekivääreillä aseistettuja ajoneuvoja. Panssariautoilla varustettu Automobile Machine Gun Brigade No. 1 perustettiin 2.9.1914 Ottawassa Kanadassa. Aluksi prikaatin kalustona oli kahdeksan kahdella Colt Model 1914 konekiväärillä aseistettua Autocar panssariautoa. Konekiväärit vaihdettiin myöhemmin Vickersin valmistamiin. Panssariautojen valmistajana oli Pensylvaniassa Ardmoren kaupungissa sijainnut Autocar tehdas. Prikaatin kalustoon kuului myös kuusi aseistamatonta johto- ja haavoittuneiden evakuointiajoneuvoa.
Vuonna 1918 Iso-Britannian armeijan käytössä oli kaksi Motor Machine Gun Prikaatia. Prikaatin kokoonpanossa oli viisi konekivääripatteria, polkupyöräpataljoona, kuorma-autoihin asennettu kranaatinheitinosasto sekä viesti- ja lääkintähuollon osat. Yhden konekivääripatterin käytössä oli kahdeksan Autocar panssariautoa. Automobile Machine Gun Brigade oli Iso-Britannian armeijan ensimmäinen kokonaan mekanisoitu yksikkö.
Panssariautojen menestyksellisen käytön seurauksena tsaari Nikolai II pyysi vuoden 1915 alussa Belgian kuninkaalta Minerva panssariautoilla varustettua osastoa Venäjän armeijan käyttöön. Pyydetty osasto muodostettiin vapaaehtoisista sotilaista. Myös Iso-Britannia lähetti Venäjän armeijan käyttöön British Armoured Car Expeditionary Force (ACEF) nimisen pienen panssariauto-osaston. Belgian noin 330 vapaaehtoisen muodostama osasto saapui Arkangeliin vuoden 1915 lokakuussa.
Seuraavassa muutamia kuvia ranskalaisista panssariautoista ensimmäisen maailmansodan alusta.
Panssaroitu De Dion Bouton vuodelta 1914.
De Dion Bouton vuodelta 1914 aseistetulla pyörivällä tornilla.
Tässä on panssaroitu konekivääritornilla aseistettu Peugeot vuodelta 1914.
Tämä on panssaroitu Renault vuodelta 1914.
Renault panssariautot aseistettiin monien muiden panssariautojen tapaan teräksisellä asekilvellä suojatulla konekiväärillä.
Saksassa valmistettiin tähystyspallojen ja ilmalaivojen torjuntaan tarkoitettuja tykillä varustettuja ilmatorjunta-ajoneuvoja (Ballon Abwehr Kanonen, BAK) aivan 1900-luvun alusta alkaen. Ajoneuvojen alustoina käytettiin kuorma-autoja, joiden lavoille asennettiin 65 – 105 millimetrin tykkejä. Vastaavia ilmatorjuntaan tarkoitettuja ajoneuvoja valmistettiin myös Italiassa sekä ensimmäisen maailmansodan alettua Ranskassa, Iso-Britanniassa ja Venäjällä.
Tämä ilmatorjuntaan tarkoitetulla tykillä aseistettu Erhardt kuorma-auto on vuodelta 1906.
Krupp -tehdas esitteli ilmatorjuntaan tarkoitetun tykillä aseistetun ajoneuvonsa vuonna 1909. Tämä kuva on vuodelta 1910.
Saksa havaitsi aivan ensimmäisen maailmansodan alussa panssariautojen käyttömahdollisuudet liikkuvina asealustoina. Ehrhardt, Daimler ja Büssing valmistivat vuonna 1915 Saksan armeijan tilaamat panssariautojen prototyypit kuorma-autojen alustoille. Kuorma-auton alustasta johtuen saksalaisista panssariautoista tuli painavia ja niiden maastoliikkuvuus ei täyttänyt armeijan asettamia vaatimuksia. Ajoneuvojen panssarisuoja oli suurimmillaan yhdeksän millimetriä. Aseistuksena oli kolme konekivääriä ja miehistönä oli 8-9 henkilöä. Länsirintaman taistelujen pysähtyessä taisteluhautoihin kömpelöt saksalaiset panssariautot siirrettiin itärintamalle. Kolmen prototyyppi panssariajoneuvon lisäksi Ehrhardt valmisti itärintaman joukoille vielä 20 Panzerkampfwagen Ehrhard 1917 panssariautoa. Itärintamalta panssariautot siirrettiin Saksan poliisin käyttöön. Vuonna 1919 Ehrhardt valmisti vielä 20 uutta Ehrhardt E-V/4 panssariautoa poliisin käyttöön.
Tämä Ehrhardt panssariauto on vuodelta 1915. Ehrhardt E-V/4 painoi 7,12-7,75 tonnia ja sen aseistuksena oli kolme konekivääriä.
Tämä Büssing A5P on vuodelta 1916. Ajoneuvon kymmenen henkilön miehistöstä kuusi tarvittiin kolmen konekiväärin käyttäjiksi. Büssing A5P painoi 10,3 tonnia. Panssarin vahvuus oli 3 -9 millimetriä.
Tapahtumat ensimmäisen maailmansodan syttymiseen käynnistyivät Itävalta-Unkarin arkkiherttua Franz Ferdinandin 28.06.1914 tehdyn murhan seurauksena. Sotaa käytiin 28.07.1914 – 11.11.1918 välisenä aikana. Sota alkoi liikesotana, mutta pysähtyi konekiväärien ja tykistön tulen seurauksena jo vuoden 1915 syyskuussa lähes sodan loppuun asti kestäneeksi asemasodaksi. Panssariautoista ja konekivääreillä aseistetuista sivuvaunumoottoripyöristä ei ollut liikesodan palauttajiksi. Edellä esitetty polttomoottoristen, aseistettujen ajoneuvojen kehitys osoittaa, että ajatus tela-alustaisesta, aseistetusta tankista ei syntynyt tyhjästä. Iso-Britannian ja Ranskan armeijoilla oli jo kokemus aseistettujen ja panssaroitujen pyöräajoneuvojen käytöstä. Ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin ja tykistön rikki repimälle taistelukentälle pysähtynyt taistelu ei mahdollistanut enää panssariautojen liikkuvaa käyttöä. Tela-alustalle rakennettu ajoneuvo oli ainoa keino panssarikuorella suojattujen ja aseistettujen ajoneuvojen liikuntakyvyn takaajana. Samaan aikaan telatraktorit olivat tulleet jo panssariautojen rinnalla armeijoiden käyttöön muun muassa tykistön vetäjinä ja ammusten kuljettajina.
Tankin kehitykseen johtanutta teknistä kehitystä
Nykyaikainen panssarivaunu eri käyttötarkoituksiin valmistettuine versioineen on pitkän kehitystyön tulos. Kehitystyö käynnistyi ensimmäisen maailmansodan tarpeisiin 1910-luvun puolessa välissä. Tankin kehityksen aivan ensimmäisenä vaiheena oli ajoneuvo, joka kykenisi tekemään jalkaväelle aukot asemasodan taisteluhautojen eteen rakennettuihin piikkilankaesteisiin. Toinen tärkeä seikka oli panssarikaluston taisteluteknisen, taktisen ja operatiivisen käyttöajatuksen kehittyminen. Ranskalaisen eversti Estiennen visio: ”Sodan osapuolista voittaa se, joka ensimmäisenä sijoittaa 75 mm tykin kaikissa maastoissa liikkuvaan ajoneuvoon.” Ensimmäisessä maailmansodassa tarvittiin panssaroitu, suojattu lavetti, joka kykeni murtamaan asemiinsa kaivautuneen vihollisen puolustuslinjan ja nostamaan jalkaväen kaivetuista asemistaan hyökkäykseen vihollisen tuhoamiseksi. Tankkien käyttöajatus kirkastui kokonaisuudessaan kuitenkin vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Toiseen maailmansotaan mennessä Saksassa ja Englannissa oli löydetty idea syvään murtoon, alueellisesti rajattuun murtokohtaan suunnatusta panssaroitujen joukkojen iskusta, jota tuettiin voimakkaalla suora-ammunta- ja epäsuoralla tulella sekä ilmavoimien rynnäkkö- ja pommikoneiden toiminnalla. Toisen maailmansodan saksalaisten panssarijoukkojen ”salamasodassa” edellä kuvattu toimintamalli toteutui parhaimmillaan.
Yleisesti ajatellaan, että tankki on Iso-Britanniassa tehty keksintö. Tankki kehitettiin kuitenkin Ranskassa ja Iso-Britanniassa lähes saman aikaisesti ensimmäisen maailmansodan konekiväärien, tykistön ja piikkilankaesteiden taisteluhautoihin pysäyttämän hyökkäyksen uudelleen liikkeelle saamiseksi. Tankissa yhdistettiin polttomoottorilla liikkuvien kuorma-autojen ja telatraktoreiden parhaat ominaisuudet aseistetun panssarilla suojatun rakenteen sisälle. Erilaisia kolmi- ja nelipyöräisiä ajoneuvoja oli käytetty aivan 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa lähinnä konekiväärien moottoroituina alustoina. Tämän ajan panssaroidut pyöräajoneuvot pystyivät liikkumaan vain tiestöllä ja kovalla ajoalustalla. Edellä esitetty polttomoottoristen, aseistettujen ajoneuvojen kehitys osoittaa, että ajatus tela-alustaisesta aseistetusta tankista ei syntynyt tyhjästä. Iso-Britannian ja Ranskan armeijoilla oli jo kokemus aseistettujen ja panssaroitujen pyöräajoneuvojen käytöstä. Ensimmäisen maailmansodan taisteluhautoihin ja tykistön rikki repimälle taistelukentälle vuoden 1914 lopussa ja 1915 alussa pysähtynyt taistelu ei mahdollistanut enää panssariautojen liikkuvaa käyttöä. Moottoroitu tela-alusta otettiin käyttöön panssarikuorella suojatuissa ja aseistetuissa ajoneuvoissa riittävän maastoliikkuvuuden aikaansaamiseksi.
Telatraktorit olivat jo aikaisemmin tulleet tutuiksi muun muassa tykistön vetäjinä ja ammusten kuljettajina. Tela oli ratkaisu aseistetun, suojatun ajoneuvon käyttämiseksi myös maastossa, pehmeillä ja hirvittävän tykistötulen rikkomalla ensimmäisen maailmansodan taistelukentällä. Tankin kehitystyön lähtökohtana oli valmistaa laite, jolla sen miehistö kykenisi panssarilevyn suojassa raivaamaan aukot vihollisen piikkilankaesteisiin, tuhoamaan vastassa olevat konekivääri- ja suorasuuntaustykkiasemat sekä etenemään jalkaväen kärjessä taisteluhautojen yli vihollisen puolustusaseman syvyyteen.
Kaupallisiin ajoneuvosovellutuksiin käyttökelpoisen telan ja telatelakoneiston keksiminen ja valmistaminen loivat yhden tankin keksimisen keskeisimmistä perusteista. Telojen päälle nostettu ajoneuvo kykeni liikkumaan maastossa ja pehmeillä ajoalustoilla pyöräajoneuvoja paremmin. Tela loi perustan tankin liikkuvuudelle ja murtovoimalle taistelukentällä. Erilaisten aseiden antama tulivoima ja teräskuoren suoja kyettiin sijoittamaan hyvin myös pyöräalustoille. Seuraavassa muutamia esimerkkejä pyöräalustaisten ajoneuvojen maastoliikkuvuuden parantamiseen tarkoitetuista ratkaisuista.
James Boydell patentoi vuoden 1846 elokuussa ensimmäisen version Dreadnaught Wheel (endless railway wheel) ratkaisusta. Hän kehitti pyörän kantavuutta lisäävää rakennetta ja patentoi sen toisen version vuoden 1854 helmikuussa. Dreadnaught Wheel otettiin käyttöön muun muassa hevosvetoisissa vankkureissa ja tykinpyörinä jo vuosina 1853-1856 Krimin sodassa. Royal Arsenal Woolwichissä oli yksi Dreadnaught Wheel pyörien valmistajista. Boydell työskenteli isobritannialaisen Charles Burrell & Sons tehtaan kanssa Dreadnaught Wheel ratkaisun käyttöönottamiseksi tehtaan valmistamissa maantiehöyrytraktoreissa. Dreadnaught Wheel pyörillä olevat höyrytraktorit otettiin tuotantoon vuonna 1856. Monet höyrytraktoritehtaat kuten esimerkiksi Richard Garret & Sons, Chareles Burrell & Sons ja Clayton & Shuttleworth valmistivat lisenssillä Dreadnaught Wheel pyörää. Pian myös Iso-Britannian armeija kiinnostui tästä maastokelpoisuutta lisäävästä pyörästä. Eräänä Dreadnaught Wheel pyörän käyttökohteena oli 36 tuuman Mall's Mortar kuljetusalusta. Committee of the Board of Ordnance teki Dreadnaught Wheel käytön kenttäkokeet ja julkaisi siitä 07.06.1856 raportin. Krimin sota oli päättynyt ja maastokelpoiset ajoneuvot jäivät taas hetkeksi taka-alalle. Krimin sodan jälkeen Clayton & Shuttleworth valmisti Dreadnaught Wheel pyörillä varustettuja höyrytraktoreita tsaarin Venäjän armeijalle raskaiden tykkien vetäjiksi.
Maastokelpoista Dreadnaught Wheel pyörää käytettiin muun muassa tykkien pyörinä.
Ensimmäiset ”telat” valmistettiin toimintaperiaatteella, jossa pyörä laski kulkusuunnassa eteensä tasaisen puu ”tien”. Tämä kuva on vuodelta 1857 ja siinä on Messrs höyrytraktori.
Joseph Diplock kehitti vuonna 1903 vasemman puoleisessa kuvassa esitetyn jousitetun Pedrail Wheel pyörän. Oikean puoleisessa kuvassa on Pedrail Wheel pyörällä varustettu höyrytraktori.
Isobritannialainen Joseph Diplock kehitti vuonna 1903 jousitetun ja tavallista pyörää maastokelpoisemman Pedrail Wheel pyörän. Jokainen pyörän ulkokehälle sijoitettu ”jalka” on erikseen jousitettu, joka lisää pyörän pitokykyä myös epätasaisilla ja pehmeillä alustoilla.
Tässä kuvassa on Frank Bottrllin kehittämä maastokelpoinen pyörä vuodelta 1907.
Australialainen Frank Bottrill kehitti Doydellin suunnittelemaa Dreadnaught Wheel pyörää edelleen ja patentoi sen oman versionsa vuonna 1907. Patentti hyväksyttiin myös Iso-Britanniassa vuonna 1912.