Parhaat kiitokset Jukka Koskelaiselle
© Eeva Salmio, Espoo
Taitto: Jorma Vakkuri.
Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
ISBN: 978-952-810-345-7
Kuuset roikuttavat raskaita oksiaan
ilta astuu kohti yötä
Paikkatasku harppoo pitkin polkua
pimeä kaataa lisää mustetta
Kapuan yli juurakon, kivennutikoiden
Polku haarautuu kuin käärmeen kieli
ikipetäjän kohdalta
enkä tiedä, kumpaan suuntaan kulkea
Olen pudonnut pyörästä. Porukka katosi
jonnekin kun herkistin: tikka hakkaa konkeloa
Jatkan käsikopelolla, minne se vie
Vaan äkkiä tienoon, polun kotiin valaisee
pilven takaa nouseva kuu, ja kuin
taikuri se nykäisee kadonneen kanin hatusta
Pää hattarana pilvissä
joka tuuleen tuivertaa
hamuaisin tihkuvia suonia
missä hopea virtaa
pitkin kallionuomaa
Ei turhaan Saimaa hikoa
pilvenlongaksi, joka raskaat
pisarat ropsii takaisin altaaseen
Hengitä sinäkin väärinpäin
Ota tuhti tujaus, puhalla ulos happea
ja hauko henkeä:
Kuinka monta punakylkeä
vielä uhrataan
Yö, talon keittiö ei aherra
vaan viemäri saa yskänpuuskan
viskaa lietteet yli lattian
ja jalan alla rutisee
pikari, linkkari, näkkäripussi
kidan täydeltä mäskiä
Aja autopilotilla yli, täyttä vauhtia
mutta Totta vie! onhan mäski lapioitava
tunnit kuluvat, kello lyö jo kolme
Rouhi tallalla, soita kuin piru viulua
Sälän seassa se piipittää: keltainen kanaria!
Sinnekö eksyit – vapauteen?
Ja uni, tuo toimelias kohtalo
purkaa päivän toimikkaan
Kun jääkamara alkaa liristä
kun rikkinä lemuaa rannan ruoko
kun juuret havahtuvat
silloin mustarastas lurittaa
männyn nokasta
virittää toiveet, sordiinon
Saapas voi hörpätä tonnin kuravettä
tai juuttua mutaan
mutta ne saapuvat tuhansin siiveniskuin
koko parvi, forte fortissimo
ne nälkäiset hanhet
kynivät rantaniityn oraat
Siitepölynkin siedätän – ja sietäisin
Rataa alas, kuolleesta pisteestä yhä ylös
nyppylällä huimataan ja oksennetaan
Sinua automaatti kieputtaa, sys, sys
Vesi nousee yli alarapun, syyshyrrä
vonkuu nurkissa, ryskii yli rantapenkan
pirstaleiksi kotikuusi, sähkötolppa
Et saa katsoa, kohoaako ylemmäs
täriset mökin horkan
Vaan vanha kaani, tehosekottaja rutistaa
kaikki murskaksi, tiilet, betonilohkareet
pehmytkudokset, peltikotterot ja linkoaa
Jos vielä pihiset, palasina kortteli
horisontti repsottaa, vinkkeli ronksuu
Kun kaaos keittää kattilaa, kalastat sattumia
Metsä kuin suistuu järveen
kuusirivistön latvat hehkuvat viime säteissä
illan kurottuva valo
Inhasti miten huimaa, järvikö vailla pohjaa
Voinko siihen kaukometsään astua
sen siimekseen kadota
Kolmas näytös: väre leikkaa kuvajaisen kahtia
*
Seisomme kulomäellä
nyt näkee ties minne
veden välkkeen pellon takaa
rantaleppien välistä
joutsenen kiitoradan alkupään
Suuret haavat on kaadettu
Oppaat istuvat lähteellä
Keväällä jokainen on vähän selvänäkijä
Järvi kelluu täpötäynnä taivaansineä
Kiuru on repäissyt yön esiripun
Kuuletko/näetkö
jylhät vuoret, louhikot, korpikuuset
mäntyjen latvustot
kuin kiedottu valkeaan kelmuun