© 2019 Krogars, Anne-Marie
Taitto: Marko Pylvänäinen
Kuvat: Hanna Krogars (kansi ja sivut 16–17: AdobeStock)
Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
ISBN: 9789528014058
Saralle
Till Isabel och Hugo
Johtajuuden kykyä ja taitoa voi oppia ja tietoisesti harjoittaa. Realiteetit tiedostava, hyväksyvä läsnäolo on sen perusta ja tarve sen käyttämiseen kumpuaa ihmisen yhteisöllisyydestä.
Johtajuus, johtaminen ja valta nähdään usein erottamattomina, jopa samana asiana. Käsitteiden merkitys ja sisältö sekoittuvat. Johtajuus on ominaisuus, joka on kaikilla. Johtaminen on tehtävä, toimi tai virka. Henkilö, joka toimii johtamisen tehtävässä, on johtaja.
Tietoinen johtajuus hyödyttää jokaista, joka haluaa olla vastuullinen toimija omassa elämässään. Se lisää hyvinvointia ja edistää oman elämän tärkeitä tavoitteita.
Kiinnostukseni johtajuuteen perustuu vuosikymmenten työkokemukseen ja alan jatkuvaan opiskeluun. Tietoa olen soveltanut ja taitoja olen tarvinnut elämäni kaikissa käänteissä. Olen opiskellut ja pohtinut, vertaillut, kokeillut, suodattanut ja sisäistänyt oppimaani. Olen johtajuuden näkökulmasta perehtynyt ja omaksunut tutkimustietoa monelta eri alalta, vuosituhansia vanhasta itämaisesta viisaudesta neurotieteisiin.
Kirja antaa uusia näkökulmia vaikuttamiseen. Lähestyn aihetta kokemusperäisesti yksilön näkökulmaa korostaen, johon myös kirjan aihealue – johtajuus jokaisen ihmisen ominaisuutena – viittaa.
Kuvaan mieluummin kokemuksen syvyyttä kuin aihepiiriin kuuluvan tiedon laajuutta. Yksilölliseen kokemukseen on helppo samaistua ja yleinen, tutkittu tieto selittää henkilökohtaista kokemusta.
Holistinen ihmiskuvani ohjaa valintojani ja taustoittaa kirjaan valikoituneita osa-alueita. Ajattelen, että tapahtumilla ja sattumuksilla on tietty tarkoitus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja mitään sellaista ei tapahdu, mikä ei olisi vaikuttamatta kokonaisuuteen. Ihminen on ainutlaatuinen ja erityinen yksilö, osa kaikkea olevaista. Hän toimii vuorovaikutuksessa ja sisäisessä yhteydessä luontoon ja maailmankaikkeuteen.
Kirjoitan arvoista, mielen toiminnasta, itsetuntemuksesta, johtamisesta, vallasta ja työstä. Osa-alueet limittyvät toisiinsa tarinoissa, joissa Repola keskustelee Ketun kanssa. Kettu on aina läsnä hetkessä ja hän tuo keskusteluihin maanläheisyyttä, myötätuntoa ja keveyttä, kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja etäännyttää rajoittavista kipukohdista. Keskustelut muodostavat kasvutarinan korskeudesta nöyryyteen ja uupumuksesta läsnäoloon.
Tietoisen läsnäolon (Mindfulness) harjoitukset ovat avuksi ihmisyyden ja keskeneräisyyksien hyväksymisessä. Harjoitusten tavoitteena on tiedostaminen, itsetuntemus, läsnäolo ja myötätunnon kehittäminen.
Kiitän ystävääni Riitta Talviota, joka on auttanut kirjoitusasun työstämisessä ja tukenut epäuskon hetkinä. Kiitän työkavereitani, joilta olen saanut oppia. Erityinen kiitos kuuluu kollegoille, opettajille, ystäville ja läheisille, jotka ovat antaneet palautetta kirjoitusprosessin aikana. VKT säätiön apuraha on kannustanut kirjoittamiseen.
Suuret kiitokset Hanna Krogarsille marraskuun lopun kuulaiden talvipäivien kuvaamisesta kirjaani varten.
Sipoossa, 22. 8. 2019
Anne-Marie Krogars
Repola oli kesken työpäivän matkalla työpaikalleen. Hän kantoi raskasta laukkua ja kainalossaan lahjapakettia. Tänään oli joulusesongin avajaiset ja Repola kulki määrätietoisin askelin, paluumatkalla tapaamisesta kaupungilla. Talven ensimmäinen lumisade muutti soraisen tienpinnan valkoisiksi, kevyesti lentäviksi hattaroiksi.
Puistomaisen metsän halki oikaistessaan Repola yllättäen törmäsi eläimeen, joka vaikutti oudon kesyltä. Hän pysähtyi ja henkäisi syvään. Niin teki kettukin. Rinnassa tuntui lämmin ailahdus ja pian Repola huomasi uppoutuneensa tuiki outoon keskusteluun tuon vastaan tulleen olennon kanssa. Tuskin hän silloin aavisti, miten tuo tapaaminen muuttaisi hänen elämäänsä.
– Kas, sinulla on taakka kannettavanasi, ihmetteli Kettu. Aarrettako raahaat? Kävelen metsän aukiolle, tarkkailen ympäristöäni ja olen tietoinen hajuista, liikahduksista ja äänistä. Jos kohdalle osuu myyrä, nappaan sen. Kun eteen tulee suojaisa paikka, asetun lepäämään. En voisi kantaa taakkaa mukanani. Se haittaisi liikkumista ja hiirijahtia. Ajattele, jos vielä levätessä joutuisin huolehtimaan aarteesta. Huolet saisivat minut murehtimaan sellaisesta, jota ei ole olemassa!
– Työni on pitää huolta asiakkaista ja omaisuuksista sekä huolehtia, että ihmiset työssä tietävät mitä tehdä. Eivät tavarat ole minun, tokaisi Repola. Vien ne työpaikalleni. Saan työstäni palkkaa. Tarvitsen kaikenlaista elääkseni. Ostan ruokaa ja vaatteita ja maksan asumisesta. Jos rahaa jää, ostan jotain kaunista ja ylellistä tai hankin palveluja. Kuvittelen, että rahalla ostan itselleni rauhaa, lepoa ja rentoutta. Ilman rahaa ei saa mitään.
– Metsä on pelottava, Repola jatkoi. - Pelkään luonnon vaaroja. Kaikki eläimet eivät ole ystävällisiä, kuten sinä. Pelkään tuntematonta ja maksan siitä, että tunnen oloni turvalliseksi.
– Onko kaikki elämässäsi maksavaa, Kettu kysyi.
– Saatko rahoillasi kaiken, mitä haluat? Saatko rauhaa ja turvaa? Voitko levätä ja rentoutua?
– Esität niin monia kysymyksiä. Elämäsi on yksinkertaista. Tarvitset vain metsän aukion ja löydät sieltä kaiken tarpeellisen.
– Totta! Olen ravittu, olen elossa. Mitä muuta tarvitsisin? Kettu henkäisi syvään ja näytti tyytyväiseltä.
– Minä etsin, olen ikuinen etsijä. Minulla on päämääriä ja tavoitteita, Repola virkkoi.
– Mitä etsit?
– Etsin mielenrauhaa, etsin onnea.
– Mistä etsit niitä, missä onnesi on, Kettu uteli.
– Nyt olet asian ytimessä! Toivon terveyttä ja tasapainoa, haluan iloa elämääni. Sitten olen onnellinen, en enää surullinen.
– Oletko sairas? En tiennyt, että olet surullinen. Etkö ole iloinen, kun kohtasit minut?
– En ole sairas tai surullinen. Toisinaan olen iloinenkin. Ihmisen elämä on niin monimutkaista. Et sinä voi sitä ymmärtää.
– Olet oikeassa, en ymmärrä ihmisen elämää. Mutta jos olet terve ja iloinen, niin miksi toivot sellaista, mitä sinulla jo on, Kettu jatkoi.
– Kaikkein pelottavinta olisi menettää se, mitä on. Ajatus menettämisestä ahdistaa. Pitää olla tavoitteita, pitää pyrkiä parempaan. Koskaan ei ole liian hyvin. On oltava luova ja kekseliäs, Repola kertoi. Ihmisen elämä on niin lyhyt. Ei sitä voi haaskata. Otan irti kaiken, mikä on saatavilla.
– Mitä on haaskaaminen? Mitä sinä irrotat?
– Kysymyksesi ovat typeriä, Repola suivaantui.
– Olen utelias ja haluan oppia. Tarvitsen taitoja, kuten kuuntelemista. Muuten en saa saalista tai huomaa uhkaavia vaaroja, Kettu selvensi hieman hämillään.
– Pärjäät syntymässä saaduilla vaistoilla. Elät ketun elämääsi. Toisin kuin sinä, ihminen tarvitsee asunnon ja työpaikan, vapaa-aikaa ja ajanvietettä. Liikkumiseen tarvitaan autoja, junia ja lentokoneita. Ei ihminen voi pysytellä asuinsijoillaan ja kuvitella, että kaikki on hyvin. On koettava uutta. Siten oppii ja kasvaa.
– Olet kookas. Jos vielä kasvat, olet valtaisa! Ymmärrän, että haluat oppia uusia taitoja. Hiiren pyydystäminen on erilaista kuin jäniksen pyydystäminen. Osaan olla hiljaa, liikahtamatta, odottaa ja haistaa. Oikealla hetkellä nappaan hiiren. Kun jahtaan jänistä, juoksen kovaa ja ennakoin jäniksen liikkeitä. Toisinaan näen, että jänis on hidas ja huonokuntoinen. Aistin saaliin, joka on helppo pyydystää ja jossa on runsaasti syötävää. Kuutamon valossa ja tähtien loisteessa saalistaminen on erilaista kuin sateessa. Ja talvella, hankien kantaessa...
– Joo, joo! En ehdi kuunnella pyyntitavoistasi, Repola toppuutteli. On kiire. Talven juhla-aika lähestyy. Kortit ja paketit on saatava postiin, jotta ne ehtivät ajoissa perille. Nyt on mentävä. Heippa!
– Hei sitten, ystävä! Kai olemme ystäviä ja tapaamme vielä, kysyi Kettu ja pysähtyi ison kuusen luo, jonka maahan asti ulottuvien oksien suojaan se pujahti.
Repola oli kovalla kiireellä menossa eikä kuullut Ketun kysymystä. Hän oli jo tympääntynyt jutusteluun. On tärkeämpiä asioita, kuin Ketun elämästä puhuminen. On kiire avajaisiin, on suunniteltava huomista ja varauduttava tulevaan. On arvioitava mennyttä työviikkoa ja huolehdittava lapsista, paikattava laiminlyönnit viime viikolta. Aika ei tahdo riittää kaikkeen. Olisi paljon, mikä helpottaisi elämää. Jos rahaa olisi enemmän, ongelmat ratkeaisivat! On tehtävä työtä, jotta sitten joskus olisi helpompaa ja voisi levätä.
Mielikuva suojaisan kuusen alle käpertyneestä ketusta jäi vaivaamaan Repolan mieltä siitä huolimatta, että hän halusi unohtaa keskustelun Ketun kanssa. Kettu on vaistojensa varassa elävä, mitätön eläin ja hän on aikuinen, vastuunsa kantava, ammatistaan ylpeä ihminen, yhteisönsä arvostettu tukipylväs.
”Kaikilla maapallon asukkailla
on samat perustarpeet, mutta
mahdollisuudet niiden
toteuttamiseen vaihtelevat.
Tarvitsemme vettä ja ravintoa, suojaa ja vaatetusta, koulutusta ja terveydenhuoltoa. Aineellisten tarpeiden lisäksi tarvitsemme vuorovaikutusta, turvallisuutta, omien kykyjen kehittämistä, oman luovuuden käyttämistä ja rakkautta. ”Kaipaamme merkitystä elämään, eheyttä, pyhyyttä, esteettisyyttä ja itseilmaisua” (Hilkka Pietilä).
Tarpeiden lisäksi meillä on toiveita ja odotuksia. Vaikka perustarpeet ovat samat, olemme yksilöinä erilaisia, ilmaisussamme, kokemuksissamme, keholtamme ja mieleltämme.
Tavoitteet, käyttäytyminen, ajatukset ja elämänarvot nojaavat perustarpeisiimme, yksilöllisyyteemme ja tähän hetkeen. Tarpeet ja toiveet eivät ole staattisia ja eritoten vuorovaikutus muuttaa ja muokkaa niitä. Muutoksissa tunteet, toiveet, kokemukset ja ihmissuhteet punoutuvat uusia odotuksia synnyttäviksi tapahtumiksi.
Elämäntilanteet muokkaavat meitä. Mikä eilen oli keskiössä ei ehkä ole siellä tänään. Aikaisempi tarve, tunnetila tai toive on siirtynyt taka-alalle ja päällimmäisenä on uusi tarve ja toive. Periferiaan siirtynyt ei enää ole niin merkityksellistä.
Havaintomme ulkoisista tapahtumista heijastuvat subjektiivisiin, sisäisiin kokemuksiimme. Vastaavasti sisimpämme ohjaa ulkoisia havaintojamme. Kiinnitämme huomiota mielenkiintoiseen, läheiseen ja tuttuun mieluummin kuin yhdentekevään ja etäiseen. Sisäinen ja ulkoinen muokkaa maailmankuvaamme jatkuvassa vuorovaikutuksessa. Kaikkein sisin ja tärkein on pysyvämpi. Se muodostaa ytimemme tai sielumme, miten kukin sen haluaa kuvata.
Subjektiivinen kokemuksesi on täyttä totta.
Se ei silti ole yleistettävissä oleva totuus tapahtumasta.
Jokaisella osallisella on tapahtumasta oma näkemyksensä
ja kokemuksensa.
Tarpeemme ohjaavat valintojamme, toimiamme ja tavoitteitamme. Perustarpeista erityisesti turvan tarve ohjaa käyttäytymistämme. Kokemuksemme joko lisäävät tai vähentävät luottamustamme ja turvallisuuden tunnettamme. Identiteetti, odotukset ja tulevaisuuden näköalat kehittyvät perustalle, joka rakentuu varhaisten kiintymyssuhteidemme ja turvan varaan.
Minäkäsityksemme on olennainen vaikutushalumme kannalta. Koemmeko, että olemme vastuussa valinnoistamme vai onko tarvitsevuutemme niin suurta, että näemme oman roolimme vain vastaanottajana?
Aikuistumiseen kuuluu enenevässä määrin vastuun ottaminen omasta elämästämme. Vastuu toteutuu, kun olemme valmiita kokemaan sisäisen tuskamme täyttymättömistä odotuksista. Hyväksymme haavoittuvuutemme, joka on peräisin lapsuutemme ja nuoruutemme kasvattajilta ja olosuhteista. Luovumme vaatimuksista, että joku ulkopuolellamme oleva taho edelleen ja aina vain täyttäisi tarpeemme. Täyttymättömistä odotuksista luopuminen voi tapahtua hyvinkin nuorena tai vasta vanhuuden kynnyksellä. Valmista muottia elämän kululle ei ole ja tie on kuljettava itse. Lohdullista on, että kanssakulkijoilta saamme vertaistukea ihmisenä olemiseen. Kun tarve on riittävän suuri, otamme tuen vastaan riippumatta pelon, häpeän ja syyllisyyden tunteiden herättämästä vastustuksesta. Vastuu itsestämme ja perheestämme motivoi johtajuuden käyttämiseen elämän tärkeissä kysymyksissä.
Käytämme johtajuutta tavoitteidemme saavuttamiseen, tietoisesti tai tiedostamattamme. Jokainen käyttää sitä oman elämänsä rakentamiseen ja päätöksentekoon. Valitsemme eri vaihtoehtojen pohjalta. Päätämme analyyttisesti ja intuitiivisesti, vertaamalla ja vaihtoehtoja arvioimalla. Kokemuksella, järjellä, tunteilla ja kehotuntemuksilla on oma roolinsa ja merkityksensä näissä prosesseissa.
Johtajuuden merkitys on keskeinen yhteisöjen toimivuudelle ja yksilöiden hyvinvoinnille. Ilman sitä olisimme kuin tuuliajolla oleva alus, jota virtaava vesi ja vaihtelevat tuulet vievät mennessään kohti karikkoja tai rannatonta ulappaa. Johtajuus on itsemme johtamista. Kohdistamme huomiomme tavoitteisiin ja selkiytämme keinovalikoimaamme, joilla päädymme tavoittelemiimme tuloksiin. Tavoitteiden asettaminen edellyttää motivaatiota, halua kehittyä ja tahtoa vaikuttaa.
Johtaminen ja johtajuus sekoitetaan usein toisiinsa. Johtajuus on käsitteenä johtamista laajempi.
Johtajuus on ominaisuus ja osaamisalue. Se on ensisijaisesti itseensä vaikuttamista, omien tai yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Johtajuutta voi harjoitella ja oppia. Niin kuin kaikessa osaamisessa, myös johtajuudessa on tiedollisia ja taidollisia elementtejä. Johtajuuden taustalla vaikuttavat arvot, uskomukset ja pyrkimykset.
Toinen on ominaisuus ja toinen on tehtävä. Johtajaa innoittavan päämäärän taustalla on johtajan organisaatio ja hänen tehtävänään on huolehtia, että päämäärä toteutuu. Tehtävässään johtaja käyttää johtajuusominaisuuttaan ja -taitojaan.
Kuten millä tahansa ominaisuudella on johtajuudella monta ilmenemistapaa, tilanteesta ja ajankohdasta riippuen. Johtajuuden voi rinnastaa muihin ominaisuuksiin, kuten kauneuteen ja luovuuteen. Miellämme ominaisuudet suureina niin, että ominaisuutta voi olla enemmän tai sitä voi olla vähemmän. Tämä pätee myös johtajuuteen. Toisinaan ohjakset ovat ja pysyvät omissa käsissä. Toisinaan mahdollisuus vaikuttamiseen menee sivu suun. Uhrin asemassa kadotamme toimintakykymme tai näemme kaiken tekemisen turhaksi ja merkityksettömäksi. Ääripäiden väliin mahtuu arvostus- ja persoonallisuuseroja sekä monenlaisia kokemuksia ja kohtaloita.
Vastuullisuus ja johtajuus muodostavat toisiaan kannattelevan aisaparin.
”Hyvän valinnan ei tarvitse olla yllättävä ja ihmeellinen.
Uusi näkökulma riittää. Kaikki valinnat opettavat jotain
itsestä ja vievät eteenpäin, ja se on hyvä asia.
–HS 29.1.2017 | HYVÄ VALINTA
Johtajuudesta on hyötyä oman edun ja yhteisen edun tavoittelussa. Hyötyä tulee, kun tiedämme mitä haluamme. Tietoisuus ohjaa ajatteluamme ja suuntaa huomiomme päämääriin. Tarpeet, tavoitteet ja mahdollisuudet motivoivat johtajuuden käyttämiseen. Käsitys keinoista, joilla tavoitteita saavutetaan ja kykymme toimia yhdessä muiden kanssa innostavat tekemiseen. Elämisen laatu kumpuaa yhteydestä sisimpäämme ja kasvaa vuorovaikutuksen rikkaudessa muiden ihmisten ja ympäristömme kanssa.
Haluamme nähdä mahdollisuuksia ja valita vaihtoehdon, jolla on merkitystä. Johtajuus on vaikuttamista. Samalla se on vastuun ottamista. Kukaan ei elä tyhjiössä. Myös itseämme koskevia päätöksiä on edeltänyt vuorovaikutus toisten kanssa. Olemme monimuotoisessa vuorovaikutussuhteessa toisiimme lukuisin tavoin ja eri tasoilla. Kommunikoimme puhumalla, kehonkielellä, ilmein ja elein.
Johtajuus ja vaikuttaminen kehittävät kyvykkyyttä, kun kokeilemme hyväksi koettuja, jo omaksumiamme sekä uusia taitoja. On monenlaista ja eritasoista lahjakkuutta, jota kehitämme opiskelemalla ja oppimalla. Taitoja voi harjoitella ja syventää.
Vastauksia löytyy, kun pohdimme asiaa erilaisten rooliemme kautta. Olemme äitejä ja isiä, olemme jonkun lapsia, olemme asukkaita, kansalaisia, jäseniä erilaisissa yhteisöissä, työntekijöitä, eläkeläisiä, veronmaksajia, harrastajia. Jokaisessa roolissa on omia ja perheen etuja tai yhteisön etuja ajettavana. Haluamme vaikuttaa, mikä edellyttää tahdon ilmaisua ja toimintaa.
Toinen näkökulma johtajuuteen on elämän tarkoituksessa.
Kysymykset heräävät, kun kohtaamme vastoinkäymisiä tai kun havahdumme tyhjyyden tai tarkoituksettomuuden tunteisiin. Arvojemme tiedostaminen ja niihin perustuvat päätökset ohjaavat merkityksellisiin kokemuksiin.
Kolmas näkökulma suuntaa päivittäisiin, isompiin ja pienempiin valintoihin.
Monesti kiire stressaa ja ylitse pursuava tietotulva uhkaa hukuttaa alleen. Voidaksemme hyvin on pakko priorisoida, asettaa rajoja, tehdä valintoja ja päätöksiä.
”Omistautuminen ei ole ongelma.
Ongelma on odotuksissasi, että
se tekee sinusta onnellisen.
–ANGEL KYODO WILLIAMS
Useimmat toivovat hyvinvointia ja onnellisuutta. Odotamme toisilta ymmärtävää, oikeudenmukaista ja kunnioittavaa kohtelua.
Uskalla tuntea häpeää ja vajavaisuutta, koe haavoittuvuutesi ja herkkyytesi. Tunteet kuuluvat ihmisyyteen. Kunnioita ihmisyyttäsi. Anna itsellesi anteeksi, anna itsellesi aikaa. Aloita itsestäsi se, mitä haluat saada muilta.
Todellinen läsnäolo pohjautuu mielen tapahtumien ja kehollisten tuntemustemme hyväksymiseen. Vastaan taisteleminen, kieltäminen ja muutokseen pakottaminen vahvistavat sitä, mistä haluamme päästä eroon. Kun hyväksymme heikkoutemme ja keskeneräisyytemme, elämä muuttuu rauhallisemmaksi. Herkkyydestä kehkeytyy kyvykkyyttä elää sopusoinnussa heikkouden ja keskeneräisyyden kanssa. Siitä voi tulla ponnahduslauta sisällöltään rikkaaseen ja merkitykselliseen elämäntapaan.
Olet oman elämäsi asiantuntija.
Tiedät siitä enemmän kuin kukaan muu.
Olemme hämmentyneitä ja epävarmoja, kun emme oikein pääse selkeyteen itsemme kanssa. Olemme juuttuneet oravanpyörään tai rutiineihin ja tapoihin, jotka vähän kerrassaan kuluttavat voimiamme. Sisäinen tyhjyytemme huutaa muutoksen perään. Kun tunnetila muuttuu kivuliaaksi, on helppo paeta tottumuksiin, joista saamme hetken tyydytyksen ja unohduksen. Tottumukset vievät riippuvuuksiin, jotka syventävät ahdinkoamme entisestään. Tapoihimme ja niiden seuraamuksiin havahtuminen voi vapauttaa tuhoisasta kierteestä. Vapautuminen ei tapahdu itsestään. Se edellyttää halua muuttumiseen sekä kokemusten ja tunteidemme hyväksymistä.
Olotiloihin ja tapoihimme havahtuminen kasvattaa itsetuntemusta. Energiaa vapautuu tärkeisiin tavoitteisiin. Tahdomme elää elinvoimaisina ja terveinä ja toteuttaa asioita, jotka koemme merkityksellisinä. Pyrimme palkitsevaan elämäntapaan, jota arvomme ohjaavat. Tämän saavuttamiseen tarvitsemme johtajuutta.
Johtajuustaitomme kehittyvät haasteisiin tarttumalla. Itsemme johtamista emme voi täysin ulkoistaa kenellekään toiselle.
Jos luovut päätöksenteosta itseäsi koskevissa
valinnoissa, huomaat, että päätösvaltaa käyttää
joku muu, ehkä moni muu.
Tietoisessa tai tiedostamattomassa passiivisuudessa altistamme itsemme jonkun toisen aktiiviselle toiminnalle ja samalla vallankäytölle. Omalla johtajuudella vältämme tai ainakin vähennämme ei toivotun vallan käyttöä. Johtajuutemme näkyy reagointina ja tekoina, valintoina, ryhtymisenä ja puuttumisena.
Kuunteleminen on hyödyllinen kyky, joka parantaa vuorovaikutustaitoamme. Itsetuntemus kasvaa, kun kuuntelemme itseämme. Erotamme tilanteet, jotka koskevat itseämme tilanteista, jotka eivät meille kuulu ja joista vastuu on toisilla. Ihmisten ja asioiden arvo ja merkitys kannustavat hankkimaan tietoa valintojen ja päätöksenteon pohjaksi. Opimme kokeilemalla, erehdysten, epäonnistumisten ja onnistumisten kautta.
Tiedostaminen edeltää harkittua muutosta. Kun havainnoimme itseämme, tiedostamme tuskan, ahdistuksen ja vaikeudet, joista kärsimme. Syvään juurtuneet reagointitavat ja niiden epätyydyttävät seuraamukset havahduttavat ja herättävät halumme muuttua.
Muutos edellyttää tuttujen tapojen hylkäämistä ja asenteiden uudelleen arviointia. Omien asenteiden ja ennakkoluulojen tiedostaminen on ensiaskel vapautumiseen.
Pyrkimys täydellisyyteen, miellyttämisen tarve,
tarpeiden ja tunteiden tukahduttaminen,
uhrautuminen, jatkuva suorittaminen ja
olemassaolon ansaitseminen
ovat esimerkkejä syvään juurtuneista asenteista.
Vaikka antaisimme päätösvallan toisille, olemme silti vastuussa päätöksistämme. Uskomuksista ja vakaumuksestamme riippumatta voimme aina valita. Ratkaisut ovat omiamme. Halutessamme opimme tunnistamaan, mikä on meille oikein ja valitsemaan arvoihimme pohjaavia vaihtoehtoja. Usein kyse on tilaisuuksiin tarttumisesta ja toimimisesta.
Taustalla on ajatus tai tunne, että emme ole arvokkaita tai riittävän hyviä. Että elämäntehtävämme on tehdä, tuottaa ja suorittaa. Vain siten ansaitsemme hyväksynnän ja olemassaolomme on oikeutettua. Muut ovat tärkeämpiä ja pyrimme miellyttämään toisia. Emme osaa tai saisi ottaa vastaan hyvää muilta. Ansaintapakko ruokkii arvottomuuden tunnetta. Tiedostamalla uskomuksemme havaitsemme kokemusten toistuvuutta, väsymyksen ja uupumisemme.
Luopumisesta seuraa hellittäminen, hyväksyntä ja vapaus parempiin valintoihin. Irtaudumme toistojen kehästä, kun näemme itsemme osana ihmisyyttä, arvokkaina sellaisina kuin olemme.
Ota itsesi todesta. Kuule alitajuiset viestisi, sisäiset viestisi.
Olet se, joka tietää. Saatat arvostaa kovasti jotakin opettajaa tai gurua. Silti se mitä arvostat, mitä näet tai koet, on lähtöisin sinusta. Heijastamalla arvostuksen toiseen ryöväät omaa arvoasi. Ajattelet itsesi puutteelliseksi.
Toisten ominaisuuksista ei ole hyötyä sinulle, ennen kuin löydät ne itsestäsi.
Ansaitset kaiken sen, mitä koskaan olet halunnut antaa toisille.
Repola oli yrityksensä avainhenkilöiden kanssa tilaisuudessa, jonka tarkoituksena oli huolehtia työntekijöiden työkyvystä ja kehittää yhteistyötaitoja. Päivän aikana oli aikaa lähimaastoon ulottuvalle rauhalliselle kävelyretkelle. Puistometsän halki kulkiessaan Repola näki liikkeen häivähdyksen kuusen alaoksistossa ja muisti taannoisen kohtaamisensa Ketun kanssa.
Hämmästyksekseen hän huomasi keskustelun jatkuvan, ikään kuin kohtaamisesta olisi kulunut vain tovi.
– Miten metsä onkaan kaunis. Täällä kokee rauhaa, jota muualla on vaikea havaita, Repola ihasteli.
– Olet näemmä luopunut turhista taakoistasi, Kettu huomautti. Tervetuloa takaisin metsästysmailleni. Jos osaat hiipiä hiljaa ja olla hievahtamatta, niin saat osallistua myyräjahtiin kanssani.
– Mieluummin vain kävelen ja nautin kuulaan talvipäivän raikkaudesta, Repola vastasi hämmentyneenä yllättävästä ehdotuksesta.
– Saanko tehdä seuraa? Olen saanut saalista, syönyt ja olen kylläinen. Haluaisin näyttää sinulle, miten hienon loikan ja ilmakiepin osaan tehdä. Nyt kun myyriä on runsaasti, on aikaa opetella uusia hyppyjä ja pyyntikeinoja. Niistä on iloa sitten, kun on koko katras ruokittavana.
– Niin, tehokkuus on päivän sana, Repola sanoi, ihmetellen mielessään, miten luontevasti keskustelu sujui. Hän huomasi ilahtuneensa, kun tapasi Ketun uudestaan.
– Jaaha, vai sillä tavalla. Niinkö sanot? Kettu pyöritteli sanoja mielessään ja Repola arvasi, että Ketulle tehokkuusajattelu ei ollut tuttua.
– Tarkoitan, jatkoi Repola, että työstä on saatava irti entistä suurempi hyöty. Olet tehokas, kun saat saalista helpommin, pienemmällä työllä ja vähemmällä vaivalla. Minun tehokkuuteeni lasketaan yrityksen tuottamalla voitolla. Samoilla tuotantotekijöillä ja tarkalla kuluseurannalla saamme aikaiseksi suuremman voiton. Vaikka voiton määrään vaikuttavat myös hinnoittelu ja markkinatilanne, niin lyhykäisyydessään asian voi ilmaista näin.
– Jokaisella loikalla en tarvitse saalista. Mihin joutuisinkaan, jos saisin saalista aina vain enemmän? Pyydystän vain sen, minkä syön. Voltteja ja hyppyjä teen ihan omaksi ilokseni, Kettu jatkoi. Olen hyvässä kunnossa, kun harjoittelen.
– Kuntoni takia minäkin olen tänään kävelyllä. Ja samalla mieleni lepää, Repola sanoi raikasta ulkoilmaa nautinnollisesti hengittäen.
– Hei, katso tänne.
Repola käänsi katseensa Ketun suuntaan. Hän näki, miten Kettu pysähtyi, jähmettyi liikkumattomaksi ja loikkasi sitten korkealle ilmaan. Kettu teki vielä puolivoltin, ennen kuin upposi hankeen, niin että lumi pöllysi. Lumipilven läpi hän sitten katsoi Repolaa.
– Mitäs sanot? Eikö ollutkin hieno hyppy?
– Upea loikka, totta tosiaan. Tuo ei minulta sujuisi.
– Niin kuin minulta ei suju kulujen nakertaminen. Huomasin, että otsallasi oli monta ryppyä ja silmissäsi tuikea katse, kun puhuit tehokkuudesta. Se ei selvästikään ole ilon aihe.