© 2019 Juha Soininen
Kannen suunnittelu: Henri Kumlander
Kustantaja: BoD – Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: BoD – Books on Demand GmbH, Norderstedt, Saksa
ISBN: 978-952-80-3088-1
Omistettu kaikille eurodance-artisteille, kiitos että paransitte elämääni.
” I've got this feeling
Somebody dance with me...”
kajahti vuonna 1993 vanhasta siskolta peritystä mankasta. Mitä oli tämä melodinen manna taivaasta, kummastelin. Ennen olin altistunut lähinnä vanhempieni soittamalla iskelmälle, mutta tämä oli jotain aivan muuta. Rähäkkä tummahko miesääni räppäsi välissä ja huikeaääninen leidi kajautti ilmoille tarttuvan kertosäkeen. Taustalla säesti lumoava bassolinja ja piano.
Äkkiä kasetti sisään ja REC.
Siitä se alkoi. Aloin ostamaan kasetteja ja CD-soittimen saatuani siirryin levyihin. Jo edesmennyt Anttila tarjosi paljon kuuntelemastani kamasta. Monet kokoelmat ja albumit jalostivat makuani ja saivat minun janoamaan lisää eurooppalaista soundia.
Tämän ensimmäisen kuulemani eurodance- biisin (DJ Bobo: Somebody Dance With Me) vanavedessä seurasi liuta muita pääni sisäiselle hittilistalle pyrkiviä: Culture Beat, Haddaway, 2 Unlimited, Pandora, Flexx, Rob’n’Raz jne. Eurodance oli tullut jäädäkseen.
Tai siltä se ainakin silloin tuntui.
Vuosien kuluessa genre vähitellen hiipui ja alkoi muuttaa muotoaan, vuosituhannen vaihteessa hittilistoilleni alkoivat pyrkiä anonyymit DJ:t instrumentaaleineen, ja eurodance jäi itsellänikin pitkäksi ajalle taka-alalle…
Tällä hetkellä eurodancen kulta-ajoista alkaa olla jo 25 vuotta. Genre eli parasta elämäänsä vuosina 1992-1996. Vuosituhannen vaihteessa trance, dream house, ja eurodancesta kehittynyt bugglebum alkoivat painaa päälle, niin että genre käytännöllisesti katsoen kuoli.
Vaikka musiikista kirjoitetaan nykyään paljon, konemusiikista kirjoittaminen, etenkin kirjan muodossa, on marginaalista. Yksi syistä kirjan kirjoittamiseen onkin, että aiheesta ei ole juurikaan kirjoitettu yksittäistä teosta. Jopa maailmanlaajuisesti on todella hätkähdyttävää nähdä vakavan eurodancesta kertovan kirjallisuuden loistavan poissaolollaan. Joitain kuitenkin löytyy. Amerikkalainen James Arena on tehnyt useamman haastattelukirjan 70- ja 80 -luvun tanssimusiikkiartisteista. Mukaan on mahtunut myös yksi kirja, joka käsittelee 90-luvun tanssimusiikkia, Stars Of 90’s Dance Pop: Hitmakers Discuss Their Careers. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkästään eurodance-artisteista kertova kirja. Tämän lisäksi genrestä on kirjoitettu mm. saksaksi ja ranskaksi pienilevikkisiä teoksia, jotka eivät ole käsitelleet aihetta isossa mittakaavassa ja jotka ovat yleensä liittäneet mukaan koko 90-luvun tanssimusiikin kirjon (ja kutsumalla sitä kaikkea eurodanceksi). Toisaalta esim. 80-luvun musiikki on saanut paremman näkyvyyden kirjamarkkinoilla. Eurodancesta kertominen on keskittynyt lähinnä nettiin, jossa on monen tasoisia sivuja omistettuna tälle genrelle. Lisäksi näillä sivustoilla eurodancen käsite on yleensä eri, mikä itselläni ja monella tämän kirjan haastateltavilla on. Lisäksi Suomessa julkaistava musiikkikirjallisuus on lähes sataprosenttisesti rock-painotteista, joten haluan tuoda markkinoille kirjan, joka koskee pelkästään elektronista popmusiikkia
Genren selvä määrittely on myös yksi tavoitteistani. Eurodancea käytetään turhaan ja ylimalkaisesti monen siihen kuulumattoman tyylilajin yhteydessä. Eurosta puhuttaessa on ollut tapana liittää termin alle kaikki Euroopassa tehty tanssimusiikki. Eurodance tai joissain yhteyksissä käytetty termi klassinen eurodance on selkeästi erottuva genre ominaispiirteineen, mikä tulee toivottavasti selville kirjan aikana.
Erityisesti suomalaisessa diskurssissa eurodance on esitetty yleensä negatiivisella tai alentuvalla tavalla. Osoittaakseen euron olevan alisteinen suhteessa kaikkeen muuhun tanssimusiikkiin, siihen on Suomessa liitetty lisänimi eurohumppa. Muille tanssimusiikin genreille kuten house ja tekno myönnetään tietty näkyvyys ja oikeutus olemassaololle, mutta kun kyse tulee popimmasta puolesta, halveksunta on käsinkosketeltavaa.
Haluan tuoda kirjani avulla genreä esiin syvemmältä kuin jututtamalla pelkkiä lavaesiintyjiä ja puhumalla hiteistä. Biisien ja tekijöiden takana on mielenkiintoisia tarinoita, jotka mediassa eivät yleensä ole päässeet näkyville. Median mielenkiinto on yltänyt lähinnä keulakuvien haastatteluun ja taustavoimat on unohdettu kokonaan. Haluan päästää kuuluviin unohdettuja tekijöitä ja ihmisiä, joista suuri yleisö ei ole ikinä kuullut. Tarkoitukseni on tarjota uutta tietoa ja yhteyksiä erityisesti eurodance-harrastajille ja yksi kirjan julkaisun syy onkin olla eräänlainen käsikirja.
Eurodanceen liittyvät näkemykseni pohjautuvat vahvasti yli 25 vuoden kokemuksiini dancemusiikista. Esittelen laajalti erilaisia eurodance-projekteja, tuttuja ja tuntemattomia. Haluan tehdä tästä eurodancea syväluotaavan teoksen, joka ei jää pinnalliseksi fiilistelyksi tai tyylille nauramiseksi, kuten tällä ilmiöllä on tapana jäädä.
Lähestymistapani onkin vahvasti subjektiivinen. Tarkastelen eurodancea kuuntelijan ja harrastajan näkökulmasta. Itselläni ei ole mitään musiikin alan koulutusta, joten pahoitteluni lukijalle, jos käytän jossain kohtaa vääriä termejä. Pääpaino on harrastajan näkökulmassa, miltä musiikki kuulostaa ja mitä vaikutteita siinä on, mutta en puutu tekniseen puoleen.
Tämä kirja on tribuuttini konemusiikin genreistä uljaimmalle. Sen hedonistinen kiihkeä rytmi ja kestävä tuotanto ovat auttaneet jaksamaan omien murheideni keskellä.
Joten tervetuloa eurodancen maailmaan ja:
MOVE YOUR BODY!
Koostaessani tätä tietopakettia olen käyttänyt apunani monia lähteitä. Käytetyimmät näistä ovat Eurokdj, Wikipedia sekä Discogs. Tarvittaessa olen käyttänyt tiedonlähteenä myös omaa musiikkikokoelmaani sekä haastatellut itse artisteja ja tuottajia, jos se vain on ollut mahdollista ja olen saanut heihin kontaktin. Useassa tapauksessa olen joutunut turvautumaan vain netissä olevaan tietoon.
Olen jättänyt tarkoituksellisesti artistien diskografiat pois, koska ne olisivat muuten vieneet todella paljon tilaa kirjasta. Voit tarkastaa julkaisu- ja tekijätiedot nettisivulta www.discogs.com.
Kuvat, joissa ei ole mainittu kenen luvalla se on julkaistu, on otettu kirjailijan henkilökohtaisesta kokoelmasta, esim. kuvaamalla kansilehtiä tai niiden yksityiskohtia. Kuvaajana on Henri Kumlander.
Mistä puhutaan, kun puhutaan eurodancesta? Tälle on varmasti yhtä monta määritelmää kuin on intoilijoitakin. Itselleni se on aina ollut genre, joka sijoittuu 90-luvulle ja jota tehtiin pääasiassa vuosina 1992-1996. Kyseessä on yleensä eurooppalainen biisi, joka on energinen ja suhteellisen nopea, 120-150 bpm (iskua/biittiä minuutissa) ja joka sisältää yleensä naisen laulaman tarttuvan kertosäkeen ja miehen, useimmiten tummaihoisen, rap-osuuden. Rap-osuudet voivat joskus olla esitetty ragga-tyyliin. Kyseessä voi olla myös kokonaan miehen tai naisen laulama kappale. Vokaaliosuudet ovat yleensä hyvin yksinkertaisia, joskus jopa pelkän yhden lauseen hokemista. Ylen toimittaja Heidi Sommar mainitsee, että eurodancessa käytettiin usein myös syntikkariffejä ja simppeleitä melodioita .Musiikkilehti Rumban toimittaja Anton Vanha-Majamaa määrittelee sen taas tällä tavalla: synariffi, miesräppäri, korkealta laulava nainen mutta nopeudeksi on katsottu 110-130 bpm
Kappaleet ovat pääasiassa melankolisia, vaikka toisaalta iloisiakin biisejä tehtiin. Bubblegum dance ja eurodance sekoitetaan usein myös keskenään, bubblegumin erottaa naivistisen iloisesta tunnelmasta ja vokaaleista. Toisaalta artistit kuten Scatman John seikkailivat rajamaastossa.
Eurodance EI ole mielestäni mitä tahansa eurooppalaista tanssimusiikkia. Eurohousea nimitetään yleensä eurodanceksi. Katson, että artistit kuten Livin’ Joy, Whigfield, Robin S edustavat nimenomaan eurohousea. Lisäksi kevyt dancepop on pohjimmiltaan eurohousea, esim. poikabändien, kuten East 17, tuotanto. Eurohousesta puuttuu myös eurodancelle tyypillinen energia ja se nojaa enemmänkin konemusiikin kevyempään puoleen, houseen.
Eurodanceksi lasken mukaan oman aikakautensa musiikin lisäksi myös nykyprojektit jotka tekevät autenttiselta kuulostavaa soundia kuten Alex ja Digital Base Project. Eurodance on soundiltaan tietynlaista musiikkia, joka sijoittuu yhdelle aikakaudelle tai joka tehdään sen aikaisella soundilla. Esimerkiksi kun Culture Beatin hitti Mr. Vain tehtiin uusiksi 2003, kyseessä ei ollut enää eurodance vaan ennemminkin sen aikaisten soundien mukaan tehty toisinto hard trance tyyliin. Myös pääasiassa euro reggaeta tekeviä artisteja kutsutaan usein eurodanceksi, tästä parhaana esimerkkinä Ace Of Base. Kuitenkin näilläkin artisteilla saattaa olla yksittäisiä kappaleita, joita voidaan kutsua kuuluvaksi eurodance-genreen.
Karine Sanche, joka pyörittää dancen runsaudensarvea, Eurodance Encyclopediaa, näkee asian toisin. Hän määrittelee ns. klassisen kauden lisäksi mukaan bubble gumin, happy hardcoren ja trancen, dream dancen ja hands upin. Oma näkemykseni asiasta on siis selvästi suppeampi. Vaikka Karinen mainitsemissa genreissä onkin jälkiä eurodancesta, en käyttäisi tätä sanaa näiden genrejen yhteydessä.
Vielä laajempi näkemys eurodancesta on Neverending Dream –nimistä elokuvaa tekevillä. Kotisivuilla kuvaillaan, että se on 90-luvun tanssimusiikkia, lapsuutesi musiikkia; musiikkia, joka liikuttaa ja saa aikaan syviä tunteita. Kyseinen määritelmä pohjautuu vahvasti ”fiilikseen”, välittämättä niinkään genrerajoista.
Eurodance syntyi monen eri genren ”puristuksissa”. Useat biisit, artistit ja tyylit loivat pohjaa eurodancelle. Soppaan sekoitettiin yleensä elementtejä housesta, teknosta sekä hip hopista, jotta saatiin luotua tarttuvia radioystävällisiä hittejä
70-luvun diskomusiikilla on suuri merkitys 90-luvun tanssimusiikissa, koska se oli pohjana kaikella elektroniselle tanssimusiikille. Muun muassa homoseksuaalien ja tummaihoisten underground -klubeista syntynyt tyyli sai tuulta alleen kukoistavasta DJ-kulttuurista. DJ (disc jockey) eli levyjä soittava tiskijukka pääsi keskiöön ja pystyi soitollaan luomaan hittejä. Motownista, funkista ja Philadelphia soulista ammentava tyyli kehittyi USA:ssa omaksi tyylilajikseen. (Encyclopedia Britannica 2019.) Mm. Gloria Gaynor, Donna Summer, The Salsoul Orchestra ja Tavares olivat tunnettuja discon esittäjiä.
70-luvun alussa yhdysvaltalainen levytuottaja Tom Moulton kehitti ns. disco mixin, jopa 15 minuuttia kestävän version kappaleesta, joka sisälsi vokaalien lisäksi pitkän instrumentaaliosuuden "disco breakin" jossa hyödynnettiin tehokkaasti kappaleen tarttuvimpia, monesti vahvoja jousiosuuksia. Näillä remixeillä sai yleisön suorastaan ekstaasiin tanssilattialla. Tom Moulton onkin ansaitusti remixin isoisä, jota ilman ei nykyäänkään olisi kappaleista niin paljon variaatioita. Remix on erittäin tärkeä käsite eurodancessa, koska kappaleista tehtiin lukuisia eri versioita sinkuille tiskijukille soitettavaksi. Muita tunnettuja discon miksaajia oli mm. Walter Gibbons, Bobby "DJ" Guttadaro ja Larry Levan.
Diskotyyli valui myös Eurooppaan. Tummaihoisten Philadelphia soundista innoituksen saivat tuottajat kuten Jean-Marc Cerrone sekä Henri Belolo ja Jacques Morali. Eurodancen kannalta suurimman vaikutuksen teki Giorgio Moroder, jonka Donna Summerille Pete Bellotten kanssa tekemä I Feel Love (1977) on silkassa elektronisuudessaan ja moderniudessaan tanssimusiikin suurimpia klassikoita. Bowie muistelee, että hänen yhteistyökumppaninsa Brian Eno julisti biisin kuultuaan, että tämä sinkku tulisi muuttamaan klubisoundin seuraavaksi 15 vuodeksi eteenpäin. Tämän biisin vaikutus on ulottunut vielä pitemmälle, tähän päivään asti ja siten sen merkitys on ollut todella tärkeä kaupalliselle dancemusiikille, jota eurodancekin pohjimmiltaan oli.
Donnan I Feel Loven myötä diskomusiikista kehittyi myös nopeampi muotonsa eli hi-NRG, joka antoi eurodanceen kiihkeän nopean rytmin. Artistit kuten Sylvester, Weather Girls, Kelly Marie, Evelyn Thomas edustivat tätä genreä. Myöhemmin 80-luvulla tuottajatiimi SAW (Stock, Aitken & Waterman) inspiroitui vahvasti tästä tyylistä ja sai mainetta ja mammonaa monelle artistille tällä soundilla. Kuten diskokin, niin tämä genre kukoisti myös vähemmistöille suunnatussa klubiympäristössä.
Nopea tahtinen Hi-NRG syntyi eurooppalaisesta diskohaarasta ja vaikutti täysin elektronisen italodiskon syntyyn 80-luvulla. Itse koen että eurodancen suora musiikillinen edeltäjä oli italodisko, joka loi kaihoisilla tarttuvilla melodioillaan ja tarttuvilla kertosäkeillään tietä eurodancelle. Moni italoartistikin siirtyi 90-luvulla kyseisen genren pariin. Näistä mainittakoon mm. Ken Laszlo, Sabrina ja Radiorama. Sabrinan rintavassa hitissä Boys onkin 1987 onkin jo kuultavissa eurodancelle tyypillinen miesräppi.
House-musiikki oli merkittävä pohja eurodancelle. House itsessään syntyi monen eri genren yhdistelmänä. Se lähti samalla tapaa underground –klubeista kuin diskokin. Houselle merkittävät nimet Larry Levan ja Frankie Knuckles aloittivat homoseksuaalien suosimista kylpylöistä ja diskoista Continental Baths ja The Gallery. Esim. Knuckles teki Michael Jacksonin Rock With You –biisistä pitkän remixin korvaamalla liverummut rumpukoneella. Knuckles tuli niin suosituksi, että hänet pyydettiin uuteen Warehouse –nimiseen klubiin tiskijukaksi. Warehousesta tuli suosittu paikka, ja ihmiset alkoivat kysellä musiikista, jota soitettiin Warehousessa ja lopulta etuliite ”ware” jäi pois ja jäljelle jäi house.
Hip house oli genrenä eurodancen esimuoto. Hip housella tarkoitetaan genreä, joka syntyi housen ja hip hopin (jossa riimittelyt ja räppäys yhdistettiin musiikkiin) risteymänä. Genressä käytettiin valtavasti sampleja eli palasia muiden kappaleista. Rap-muusikot halusivat house-musiikin tuomaa menestystä myös omalle musiikilleen ja vastineeksi housen tuottajat halusivat räppäreitä omille tuotoksilleen. Tämä tuotti bändejä kuten Technotronic ja Snap!. Edellä mainitut toimivat eräänlaisina prototyyppeinä eurodancen mallille, jossa bändit olivat lähinnä tuottajiensa projekteja, jonka takia laulajia saattoi vaihtaa jopa yhden biisin välein. Moni eurodance-aktikin aloitti hip housella kuten M.C. Sar & Real McCoy, B.G. The Prince Of Rap, 2 Brothers On The 4th Floor, Twenty 4 Seven ja Cartouche, joten siirtyminen euroon oli suhteellisen vaivatonta.
Tekno on kenties ollut tärkein genre euron kehittymisen näkökulmasta. Se on eurooppalainen housesta kehittynyt tyylisuunta, joka pyrkii viemään monotonisuuden ja äänen voimakkuuden maksimiin. Biitin lisäksi tärkeää genressä ovat matalat taajuudet, jotka vaikuttavat tanssijoihin fyysisesti. Isot kontrastit, nopeuden vaihtelut ja yllätystauot sekä samplet (lainatut rytmit ja/tai vokaalit, puhelauseet) ovat myös teknomusiikin erityispiirteitä. Teknoa (kuten myös sanaa eurodance) on sanana käytetty kuitenkin tavallaan väärin 1990-luvulta asti, mutta myös nykyäänkin. Maallikkoterminä sillä on tarkoitettu mitä tahansa konepohjaista musiikkia aina eurodancesta happy hardcoreen. Toisaalta myös eurodancen nimeä käytetään väärin. Esim. eurodance-harrastuksestaan kertova Felicia Prehn sanoo Airut-lehdessä, että suurimmat suosikit hänelle eurodancen genressä ovat Westlife ja A-Teens
Nämä kaikki musiikilliset ainekset teknosta räppiin muodostivat euron maistuvan keitoksen.
Eurodancessa korostuivat vokaalien toistaminen ja vähyys. Lyriikka saattoi olla yhden lauseen toistamista, joka kehotti yleensä tanssimaan, rakastamaan ja bailaamaan. Eurodancessa kielelliset tai sanoitukselliset hienoudet olivat alisteisia rytmille. Useimmiten sanoitukset olivat yksinkertaisia iskulauseita, kuten ”let the rhythm move you”, ”move your body” ja ”dance to the beat”.
Hip hopista perityt, kertosäkeen väliset rap-osuudet, eivät olleet lyriikan kukkasia, vaan niissä riimiteltiin sanoilla, jotka sopivat yhteen. Lähinnä ne kuulostivat välilauseilta enemmänkin kuin iskeviltä puheenvuoroilla. Väliräppien funktiona oli lähinnä vain toimia kiihdykkeenä lähestyessä kohti tarttuvaa kertosäettä. Pääasiassa eurodancet sisälsivät yhdestä kolmeen rap-osuutta. Jossain tapauksissa niitä ei ollut lainkaan ja vokalisti lauloi itse koko laulun.
Jumpin', jumpin' up and down
From the top right to the ground
Free your soul and free your mind.
Now set you free, right on time
It's weekend and it's party-time
Feel the heat and free your mind
(Masterboy: Feel The Heat Of The Night – ote räpistä)
Drive me crazy all night long
Till my grandma sings this song
Drive me crazy, take it down now
Squeeze me baby, take my hand now
(U.S.U.R.A.: Drive Me Crazy –ote räpistä )
Poikkeuksiakin kuitenkin oli. Dr.Alban on lyriikoiden syvyyden kohdalla poikkeus sääntöön. Hänen sanoituksensa ovat käsitelleet mm. huumeiden käyttöä, rasismia sekä kuuluisuuden kiroja. Myös Lovemessage, joka kokosi yhteen monia suosittuja eurodance-akteja, räppäsi seksuaalivalistuksen puolesta. Myös E-roticin voidaan katsoa kampanjoineen turvallisen seksielämän puolesta.
Katson, että koko vokaalien merkitys on eurodancessa lähinnä tukea musiikkia, kuin olla syvempää ajattelua herättävä. Välillä laulajien heikohko laulutaito kompensoitui musiikin laadukkuudessa. Kappaleissa oli pääosassa tarttuva melodia ja kertosäkeenä saattoi olla välillä pelkkä yksi sana tai lause.
Everybody’s walking
Everybody’s talking
Talk to me baby
(Redcat: Everybody’s Walking – ote )
Dance to the beat, to the beat
Dance to the beat, to the beat
Dance to the beat, you can't stop it
(Bass Expanders: Beats Go -ote)
Nimestään huolimatta eurodance ei ollut rajoittunut vain Eurooppaan. Projekteja syntyi kuin sieniä sateella ympäri maailmaa. Erikoisemmat eurodance-maat lienevät Meksiko, USA sekä Japani. Esiintyjän alkuperämaalla ei kuitenkaan ollut suurta merkitystä, monesti bändissä saattoi olla eri kansallisuuksia. Tanssin ja bailaamisen sanomalla myytiin yhteistä fantasiamaata, jossa kaikki kansallisuudet jorasivat yhteisen tanssibiitin tahtiin.
Eurodance-aktit olivat hyvin vaivattomasti tuottajiensa muokattavissa. Vaikka bändi henkilöityi niihin, jotka esiintyivät livenä, niin pääosassa olivat kuitenkin tuottajat. He käsittelivät projektiaan kuten firmaa, joten henkilökunta saattoi vaihtua nopeaankin tahtiin. Laulajat ja keulakuvat saattoivat parhaimmassa tapauksessa vaihtua yhden sinkun välein tai laulaja saattoi pysyä samana, vaikka keulakuvat vaihtuivat vrt. E-rotic. Oli hyvin yleistä, että studiolaulaja oli eri henkilö kuin livenä esiintyvä. Tapana oli ”lipsynkata” eli aukoa omaa suutaan toisen laulaman laulun tahtiin. Esim. Cappellan U Got 2 Know –levyllä (1994) biisit ovat monien studiolaulajien esittämiä tai suoria sampleja vanhoista kappaleista. Keulakuvat valittiin yleensä ulkonäön eikä suinkaan laulutaidon mukaan.
Kauniiden keulakuvien käyttö oli hyvin yleistä 2000-lukua edeltävässä tanssimusiikissa. Esimerkiksi euro housea edustava Black Box palkkasi ranskalaisen Katrine-mallin laulajaksi Ride On Time –hittiin (1989), mutta myöhemmin paljastui, että biisissä käytettiinkin diskodiiva Loleatta Hollowayn vokaaleja Love Sensation – kappaleesta. Vuosituhannen vaihtumisen jälkeen tällaisia huijaustapauksia ei ole enää ollut niin paljon koska yleisöstä on tullut tiedostavampaa, ehkä Internetin luoman läpinäkyvyyden takia.
Tanssimusiikissa tyylit muuttuivat nopeasti ja tämä ei voinut olla heijastumatta artistien musiikkiin. Tanssimusiikki on muutenkin tunnettu siitä, että pinnalla oleva tyyli saattaa vaihtua heti kun yksikin artisti saa hitin tietyllä soundilla. Tälläisia "aallonmurtaja" -biisejä ovat olleet mm. Robert Miles Children, Sash! Encore Une Fois sekä Eric Prydz Call On Me. Myös happy hardcoren suosio vaikutti artisteihin. Eurodancekin oli hyvin hittihakuista. Jos jostain kappaleesta tuli hitti, muut aktit yrittivät matkia tätä ja saada osansa suosiosta.
Tämän johdosta vain hyvin harvan projektin voidaan sanoa pysyneen koko uransa ajan eurodancessa. Kun tyylit ja trendit vaihtuivat nopeasti, oli pakko olla ajan hermolla. Esimerkiksi Maxxin ainoan debyyttialbumin jälkeen julkaistu single Move your body (1995) oli jo tyystin erilainen ja tyylillisesti oltiin enemmän lähellä usalaista euro housea á la Reel 2 Real. Myös ruotsalainen Look Twice viskasi eurodancen pois kahden albumin jälkeen ja muuttui hiphop/funk –yhtyeeksi. Moni projekti koki samanlaisen metamorfoosin suurimman eurohysterian laimennettua.
Fanina ja musiikin kuuntelijana sitä tuntee itsensä petetyksi, jos omat suosikkiartistit alkavat tehdä aivan toisenlaista musiikkia. Toisaalta on tapauksia, joissa projekti on palannut takaisin ruotuun. Esim. Basic Element teki todella kevyen diskovaikutteisen albumin Star Tracks (1996), mutta palasi kahden vuoden jälkeen uudistuneena kivenkovalla Earthquake -levyllä. Erityisesti sooloartistien kiinnostus kääntyi nopeasti muihin genreihin, sen jälkeen kun oli saanut suosiota muodikkaalla eurolla. Esim. Alexia hellensi heti toisella levyllään jo otettaan eurosta. He saivat suosionsa eurodancella, mutta heidän omat kiinnostuksen kohteensa olivat muissa genreissä.
Artisti saattoi myös yrittää toistaa aikaisemman hittinsä kaavaa ja tällä oli yleensä huonoja seurauksia. Esim. Alexia sai hittejä mm. Summer Is Crazy ja Number One –kappaleillaan, mutta vasta Uh La La La (1997) nosti hänet megatähteyteen. Kappale on löysä, downtempoinen veto. Tämän siivittämänä tätä kaavaa yritettiin toistaa seuraavilla levyillä esim. Gimme Love ja Happy. Debyyttialbumin jälkeen tanssikappaleet olivat niukassa. Upea dancelaulaja meni täysin hukkaan hitaissa ja euro reggaessa.
Hyvin harvan projektin albumijulkaisut olivat kokonaan eurodancea. Mukaan ripoteltiin joskus hieman turhiakin euro reggae -kappaleita ja pahimmassa tapauksessa myös balladeja, joiden funktio tanssilevyillä on turhahko. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että haluttiin vedota mahdollisimman laajaan yleisöön. Pääasiassa albumeista, jotka ovat sisältäneet eniten eurodancea, ovat jääneet euromusiikin klassikoiksi.
Kuten muussakin tanssimusiikissa, samplaus eli palasten ottaminen toisista kappaleista oli hyvin yleistä. Erityisesti Gianfranco Bortolottin projekteissa kappaleet saatettiin koota useammasta eri osasesta ja välillä ei muistettu edes kysyä lupaa. Myös coveroimista eli lainakappaleiden esittämistä tapahtui hyvin usein. Joskus oli tarve tehdä hitaista tanssilattialle sopivia versioita. Mm. Urgent C teki Rednexin Wish You Were Here –balladista eurodance -version. Välillä kappaleesta haluttiin saada vain hieman erilainen versio ja toinen artisti coveroi superhittiä parin vuoden sisällä alkuperäisen ilmestymisestä. Esim. Orlando esitti Haddawayn Rock My Heart –kappaleen vain kaksi vuotta alkuperäisen jälkeen.
Tyypillistä oli myös, että tuottajat projektin takana saattoivat tehdä miksauksia projektin nimellä. Esimerkiksi La Bouche, E-rotic, Damage Control sekä Pharao ovat olleet miksaajina monessa eurodance -kappaleessa. Pääsipä eetteriin myös Scatman John remix. Kyseisissä tapauksissa biisit miksattiin uuteen uskoon bändien hittibiiseistä tutulla soundilla.
Musiikkivideot näyttivät useimmissa tapauksissa hyvin halvoilta. Taustana saattoivat olla varastohalli tai hylätty tehdas. Joskus artisteja kuvattiin kaduilla, pelloilla tai jopa rautatieasemalla. Yleensä taustana olivat alkeelliset lavasteet tai täysin tietokonegraafisesti luotu ympäristö. Esim. Dance Nationin True Conviction on Suomen ensimmäisiä tietokonegrafiikkaan perustuvia musiikkivideoita. Pelimaailmaa ja konegrafiikkaa yhdisteltiin myös Cymurai ft. Thea Austinin Magic Touch -videolla. Jotkut videot tehtiin lähes täysin tietokonegrafiikalla (esim. Matrix Can You Feel It) Grafiikalla yritettiin saada aikaan futuristista fiilistä. Katson että futuristisuuden tavoittelu on jäänne jo 80-luvun synthpopin ja italodiskon ajoilta. Yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin nämä alkeelliset grafiikat tosin näyttävät lähinnä muinaisjäänteiltä.
Projektin oma tyyli heijastui luonnollisesti myös videoihin. Imperion videoissa oltiin muinaisessa Roomassa, Pharao taas seikkaili Egyptissä. Magic Affairin videot olivat synkkäsävyisiä heijastaen bändin mystiikkaa ja magiikkaa.
Videot olivat pääasiassa hyvin värikkäitä, mutta myös täysin mustavalkoisiakin tehtiin. Itse preferoin värillisiä, koska sopivat mielestäni paremmin koko eurodancen ideologiaan bailaamisesta ja tanssimisesta.
Enemmistössä näistä videoista on mukana ammattitanssijoita, välillä koko salillinen ja välillä pari. Joskus myös artisti itse on mukana tanssimassa kuten Cappellan U Got 2 Let The Music-videossa. Välillä videoissa nähtiin pelkkiä tanssijoita eikä keulakuvaa lainkaan.
Projektin saama suosio, etenkin Amerikassa, vaikutti videoiden tasoon. Aktit kuten La Bouche tai Real McCoy pystyivät tekemään paremman tasoisia videoita, kuin monet ainoastaan Euroopassa suosiota saaneet bändit. Takana oli ison levy-yhtiön tuki ja syvemmät taskut.
Eurodancen muoti on pitkälti kopioitu rave/tekno-kulttuurin muodista. PVC-muoviset asut olivat kova sana laulajien ja tanssijoiden keskuudessa, erityisesti mustat mutta myös värilliset. Projektien räppärit sen sijaan yleensä pitivät kiinni hip hop- muodista, kuten löysistä vaatteista. Välillä tummat pyöreät aurinkolasit korostivat vielä räppärin ”viileyttä”.
Sekä nais- että mieslaulajat näyttivät paljasta pintaa. Miehilläkin saattoi usein olla paita auki, jos kohde oli vaan tarpeeksi hyvän näköinen. Naiset käyttivät lyhyitä hameita tai sortseja. Seksikkyyttä korostettiin projekteissa kuten E-rotic, joissa seksistä tai pikku tuhmuuksista laulaminen oli keskiössä. Naisilla suosittiin rastoja tai peruukkeja, mitä värikkäämpiä sen parempi. Projektille valittu teema, kuten muinainen Egypti, määräsi usein myös vaatetuksen tyylin.
Kaiken kaikkiaan eurodancen visuaalisessa tyylissä näkyi teknon ja muunkin tanssimusiikin vaikutus. Kuten musiikkikin, niin se oli myös visuaalisesti monen eri genren ja tyylin sekoitus.
Muutama bändi on selvästi ollut vaikuttamassa eurodance-aktien syntyyn tuoden mukaan erilaisia elementtejä genreen. Seuraavassa on esitelty muutama, jotka ovat olleet oleellisia euron kannalta katsottuna.
Snap! (Saksa)
Snap! on ensimmäisiä bändejä, jotka julkaisivat eurodance-kappaleen. Vaikka bändin repertuaariin kuului myös hip hoppia, niin tämän projektin merkitystä ei voi vähätellä.
Amerikkalaisen Maurice Durron Butlerin (s. 1967) matka kohti yhtä suurinta tanssiaktia alkoi rumpalina kotikaupunkinsa heavy metal -bändissä. Hän liittyi armeijaan, jossa hänestä tuli ekspertti purkamaan pommeja. Eräänlainen pommi oli nurkan takana, sillä armeijasta lähdön jälkeen hän muutti Saksaan, jossa hän kohtasi tuottajaparin Michael Munzing (aka Benito Benites) ja Luca Anzilotti (aka John Virgo Garrett III). Pari oli tuottamassa projektia nimeltä Snap!, joka oli saanut nimensä erään sekvensseriohjelman toiminnon mukaan. Ennen Snapia tuottajat olivat saaneet menestystä mm. projektilla Off (Electrica Salsa).
Miehillä oli työn alla kappale The Power (1990) joka oli rakennettu sampleista kuten Chaka Khanin, Jocelyn Brownin ja Chill Rob G:n kappaleista. Biisistä on itse asiassa olemassa useampi versio, samplejen käyttöön liittyvien epäselvyyksien takia. Alussa kappale julkaistiin Chillin alkuperäisellä räpillä, mutta kun ongelmia alkoi syntyä, niin tuottajat päättivät värvätä hänen tilalleen Butlerin (joka tässä vaiheessa oli jo ottanut taiteilijanimen Turbo B) ja korvasivat Chillin räpit Turbon äänellä. Vokalistiksi alkuperäisen Jocelyn Brownin samplehuudahduksen “I’ve Got The Power!” tilalle palkattiin Penny Ford (s. 1964), joka oli toiminut juuri em. Chaka Khanin taustalaulajana. Alun perin tuottajat pyysivät Chakaa laulajaksi, mutta hän ei ehtinyt, joten Chaka lähetti paikalle kämppäkaverinsa, Pennyn. Kun uusi versio julkaistiin Pennyn ja Turbo B:n vokaaleilla, biisi alkoi saada menestystä ympäri maailmaa. Myös video (jossa lauluvokaalit lipsynkkasi Jackie Harris) lisäsi biisin voittokierrettä.
Turbo B. ja Penny Ford
Ensimmäinen albumi World Power (1990) keräsi myös muita suuria hittejä kuten Ooops Up, joka sämpläsi mm. Gap Bandia. Tässä vaiheessa musiikki oli lähinnä hip hoppia ja hip housea, mutta eurodancen sarastus odotti.
Penny kertoo, että hänen ja Turbo B:n työsuhde ei ollut parhaimmasta päästä. Lisäksi bändin nopeasti saama suosio ja sampleihin liittyvät epäselvyydet eivät varmasti voineet olla vaikuttamatta hänen päätökseensä. Penny lähtikin pian soolouralle.
Tilalle piti palkata uusi naisääni, Thea Austin. Amerikkalainen Thea kuljetettiin Saksaan aloittamaan Turbo B:n kanssa Snapin uusi vaihe. Ensimmäinen single uudelta levyltä, Colour Of Love, kulki vielä alkuperäisen tyylin viitoittamalla tiellä, mutta seuraava single Rhythm Is A Dancer (1992) tulisi olemaan yhtä merkityksellinen eurodancelle kuin mitä Donna Summerin I Feel Love oli koko tanssimusiikille.
Rytmi tanssitti ihmisiä ympäri maailman. Se oli esimerkiksi brittien 1992 myydyin single, 5. USA:n Billboard Hot 100-listalla, jonka lisäksi sijoittui loistavasti ympäri Eurooppaa. Biisi antoi eurodancelle muodon naisen vetävällä kertosäkeellä sekä miehen räpeillä että suoralla biitillä. Kappale tulisi olemaan yksi tärkeimmistä ja ensimmäisistä eurokappaleista. Sen merkittävyydestä kertovat myös sen lukuisat remixit sekä cover-versiot, se inspiroi yhä ihmisiä lähes 30 vuoden jälkeen. Se on kestänyt loistavasti aikaa, soundi ei kuulosta yhtään vanhentuneelta.
Biisi sai myös kyseenalaista kunniaa olemalla kappale, jossa on kaikkien aikojen huonoin lyriikka. Sanat: I'm serious as cancer, when I say rhythm is a dancer" saivat kritiikkiä. Toisaalta kyseistä vertauskuvaa oli käytetty hip hopissa jo 80-luvulta asti.
Biisin saama suosio siivitti toista albumia The Madman’s Return (1992), josta julkaistiin jopa kolme erilaista versiota, ensimmäinen versio ei sisältänyt Rhythm Is A Dancer:ia. Turbo B halusi enemmän vaikutusvaltaa bändissä ja olisi halunnut uuden albumin johtosinglen olevan The Colour Of Love, mutta se floppasi. Levy sisälsi entistä tanssittavampaa Snapia.
Turbon tyytymättömyys sai hänet sopimaan soolourasta toisen levy-yhtiön kanssa, vaikka Snapilla meni vielä lujaa. Lisäksi sooloura kutsui myös Theaa. Toiselta levyltä julkaistu Exterminate saikin laulajakseen Madonnan entisen taustalaulajan Niki Harisin (s.1962). Niki tarjosi vokaalit myös albumin kappaleeseen Do You See The Light.
Seuraava albumi muutti Snapin tyylin täydellisesti. Welcome To Tomorrow (1994) ilmestyi keskellä kiireisintä eurodanceaikaa, joten bändi ei voinut olla ottamatta vaikutteita soundista, jonka synnyssä he olivat itse olleet mukana. Keulakuvaksi oli otettu vain yksi laulaja Paula Brown eli Summer, joka oli näytellyt mm. Spike Leen elokuvassa School Daze. Biisit kuten Welcome To Tomorrow ja The First The Last Eternity (Till The End) olivat toisaalta rankempaa, mutta toisaalta kevyempää Snapia. Kappaleet olivat selvemmin eurodancea, mutta biiseistä puuttui bändin synkempi soundi ja tilalle oli tullut iloisempaa, heleämpää laulua.
Eurodancen tulen hiipuessa, bändi yritti vielä 1996 lämmitellä vanhoja hittejään, kuten The Power:n päivitetyllä versiolla, mutta aika oli valitettavasti ajanut Snapin ohitse. Seuraava uusi biisi oli Gimme A Thrill (2000), johon oli saatu mukaan taas Turbo B. laulajanaan Paulette Parker (aka Maxayn Lewis). Itse biisi oli paluuta Snapin alkuaikojen soundiin. Discogsin mukaan bändin oli tarkoitus julkaista uusi albumi silloin nimeltään One Day On Earth, mutta sitä ei tullut koska Gimme A Thrill menestyi niin huonosti.
Vuosituhannen alku olisi kuitenkin pientä nousua projektille. Vanhat ysäriprojektit alkoivat tehdä uusia versioita vanhoista hiteistään hard trancen tyyliin esim. Haddaway ja Culture Beat. Snap! oli ensimmäisten joukossa. Rhythm Is A Dancer päätyi rajumpaan muotoon mm. Bass Bumpersin riveistä tutun Andreas LitterScheidin eli CJ Stonen miksaamana 2002. Biisi muodostui pienoiseksi hitiksi muiden ysärilämmitysten joukossa, ainakin Euroopassa. Seuraavana vuonna remixiä muokattiin siten, että Turbo B. pääsi mukaan esittämään kuuluisat räppinsä uudestaan hieman oudosti mukaan ympätyssä segmentissä. Uuden remixin vanavedessä seurasi kokoelma The Cult Of Snap! -1990>>2003, joka antoi artisteille kuten Fragma, Tom Novy sekä suomalainen Fu-Tourist, tehdä omat versionsa ja remixinsä Snapin hiteistä. Erikoisimman version tarjosi Motivo intialaistyylisellä bhangra-versiolla The Powerista.
Vuosituhannen alun päivitysten jälkeen julkaistiin vielä erikoinen, ei yhtään bändin tyyliä muistuttava, promo Beauty Queen, jossa lauloi mies mystisellä nimellä Loc. Biisi oli sen ajan trendien mukaista nopeahkoa housea. Muutama muukin uusi kappale ilmestyi, mutta ne eivät päässeet kunnon julkaisuun asti.
Snap! yritti vielä tiristää viimeisetkin mehut jättihiteistään, vaikka edellisestä remix-levystä ei ollut vielä niin pitkä aika. The Power (Greatest Hits) (2009) käytti miksaajia kuten Armand Van Helden sekä Jens Kindervater, mutta tulos oli katastrofaalinen. Suurin osa miksauksista on kuuntelukelvotonta electro housea, ja näiden miksaajien versiot eivät anna minkäänlaista arvoa alkuperäisille.
TURBO B, THEA AUSTIN, NIKI HARIS
Lähdettyään Snapista hieman inhottavissa tunnelmissa, Butler aloitti oman soolouransa. Samana vuonna kuin Rhythm Is A Dancer julkaistiin, Turbo julkaisi kappaleen I’m Not Dead vanhan bändikaverinsa Thea Austinin kanssa. Kappale olisi hyvin voinut olla Snapin tuotantoa, ilmeisesti Turbo halusi hieman ratsastaa vanhan bändinsä kustannuksella.
Myöhemmin seurasi albumi Make Way For The Maniac, joka oli sisällöltään vähän kaikkea. Albumillakaan Maurice ei halunnut olla muistuttamatta Snap!-urastaan, kuten sen lyriikoihin viittaamalla kappaleella Lyrical Jesse James.
Soolourakaan ei todennäköisesti mennyt odotetulla tavalla, koska hieman myöhemmin hän oli mukana perustamassa yhtyettä Centory, jonka keulahahmoksi hän personoitui.
Vokalisteina Centoryssa toimi monista yhteyksistä tuttuja eurodancen legendoja kuten Lori Glori ja Christiane Eiben. Tuotantopuolesta vastasi kaksikko Trime’n’Delgado (Alex Trime ja Sven Jordan)
Projektin ura jäi todella lyhytikäiseksi, mutta se onnistui luomaan upeita eurodancebiisejä kuten Point Of No Return sekä Eye In The Sky. Scifimäisellä kansikuvituksella varustettu albumi Alpha Centory (1994) ei tarjonnut sinkkubiisiensä lisäksi mitään järkevää, koska mukaan oli tungettu turhia downtempo-paloja.
Albumin jälkeen ilmoille pullahti todella omituinen cover Girl You Know It’s True, jossa kanavoitiin Milli Vanillia. Turbo B oli syrjäytetty ja tilalle oli otettu Trey D (Keith McGuffey) ja itse biisi oli euro hoppia.
Turbo B jatkoi soolouraansa Centoryn jälkeen vierailevana räppärinä muiden projekteissa, olipa hän mukana ruotsalaisen povipommin Victoria Silvstedtin kappaleella Rocksteady Love.
Turbon bändikaverilla, Thealla, meni kuitenkin hieman paremmin, koska hän pääsi kunnolla esille projektissa Cutoff. Kuitenkin kyseinen bändi aloitti toisen naisen vokaaleilla: ensimmäisellä Life Is A Game –kappaleella laulaa lyriikat kirjoittanut Rachel Steel. Räppärinä toimii V.I.C. Don’t Stop on ensimmäinen Thean vokalisoima kappale (ja hänet on myös kreditoitu), mutta itse biisi on downtempoa.
Vasta Move päästi Thean valloilleen kelvolla, tosin vähän keskinkertaisella, eurodance-biisillä. Huomionarvoista on, että kappaleella räppää hip hop naistrio B.O.Y. (Jackie, Angel ja Tina Harris), jotka olivat sisaruksia ja vielä Snap!:n Turbo B:n serkkuja!
Snap! –yhteys vahvistui vielä, sillä Jackie oli ollut kyseisen projektin vokalistina ja kaksi muuta siskoa sen tanssijoina. Yksi tytöistä, Tina, pääsi 90-luvun loppupuolella Sweetbox –nimisen hip hop/tanssiprojektin päälaulajaksi.
Albumi nimeltään Don’t Stop julkaistiin nimellä Cutoff feat. Thea Austin. Vaikka Thean nimi oli näin nostettu esille, niin edellä mainittu Rachel oli kuitenkin osassa päävokalistina. Joutsenlauluna pullautettiin ulos vielä 1994 viimeinen single levyltä Celebrate.
Cutoffin jälkeen Thea pääsi Koppehelen veljesten (Giorgio ja Marvin) uuteen projektiin Cymurai. Ensimmäinen single Magic Touch (1995) on loistava eurodancetuotos tosin hieman geneerisellä, monesti jo kuullulla, melodiallaan. Biisiä säesti musiikkivideo, jossa Thea pääsi heiluttelemaan rastojaan kömpelön tietokonegrafiikan tahtiin. Projektin seuraavat antimet Let Go ja Vibe (Sending Messages) eivät yltäneet lähimainkaan ensimmäisen tasolle.
90-luvun eurodancen vaihtuessa muihin tyyleihin, myös Thea hyppäsi toisiin genreihin. E-rotic -tuottaja David Brandesin eurodance-projekti Heart Attack oli luonut pari loistavan melodista kappaletta, mutta projektin viimeinen sinkku Survivor -bändiltä napattu cover Eye Of The Tiger, oli tyyliltään housea. Ainoastaan Thean ääni sai sen nousemaan esiin tusinatavarasta.
Thea on laulanut erilaisille tanssiprojekteille eurodanceaikojen jälkeen. Soulsearcherin I Can’t Get Enough antoi laulajalle uutta nostetta ja häntä alettiinkin tituleeraamaan “house-musiikin kuningattareksi”. Mutta 90-luvun dance on se, mikä toi hänet takaisin areenoille, kuten esiintymään Justin Timberlaken hyväntekeväisyystapahtumaan Las Vegasiin. Thean kotisivuilla kerrotaan, että siellä Justin kertoi Thealle, että “hän kasvoi kuunnellen Rhythm Is A Danceria”.
Niki Harris loi Snapin jälkeen myös uraa tanssimusiikissa luomalla oman soolohousen Total Love ja esiintymällä muiden projekteiden kappaleissa, kuten veljeksille Perry Twins (Bad, Bad Boy).
Snapin nykyistä virallista versiota edustaa alkuperäinen laulaja Penny Ford sekä räppäri Jesse Kolb. Kuitenkin myös Turbo B kiertelee ysäritapahtumia esittäen Snapin suurimpia hittejä.
Technotronic (Belgia)
Snapin ohella toinen merkittävä bändi eurodancen kehittymiselle oli Technotronic. Sen jo 80-luvulla aloittama teknon ja housen fuusio loi perustan, josta eurodancen energia sai lähtönsä. Fuusiota ei kuitenkaan kutsuttu vielä eurodanceksi, vaan hip house oli nimitys tälle uudelle tyylille.
Belgialainen tuottaja Jo Bogaert etsi naisräppäriä latelemaan riimejä jo valmiiksi tekemänsä taustamusiikin päälle. Hän törmäsi Zairesta kotoisin olevaan Manuela Kamosiin (aka Ya Kid K), joka siihen aikaan vaikutti antwerpiläisessä rap-ryhmässä nimeltään Fresh Beat. Manuela oli muuttanut Belgiaan 11-vuotiaana ja oli sen jälkeen käynyt Chicagossa imemässä vaikutteita paikalllisesta tekno- ja housekulttuurista, joten Bogaertin pyyntö tulla räppäämään tekno/house -raidalle ei tuntunut hänelle vieraalta. Tuloksena oli Pump Up The Jam (1989), joka tulisi jäämään historiaan yhtenä tunnetuimpana tanssibiisinä. Jättihitin ansioihin kuuluu mm. Englannin sinkkulistan sija kaksi. Kappale tuli tunnetuksi myös videonsa ansiosta, joka neonväreineen ja vyölaukkuineen tiivisti aikakauden, 80-luvun lopun, täydellisesti.
Ya Kid K ei suinkaan päässyt esittämään kappaletta vielä keikoille, vaan hänen paikallaan videolla ja “livenä” lipsynkkasi malli Felly Kilingi. Mutta kun enemmän hittejä alkoi tippua, kuten samantyyliset Get Up! (Before The Night Is Over) sekä This Beat Is Technotronic (jossa Eric Martin aka MC Eric pääsi ääneen), Ya Kid K sai tunnustuksen ja näkyvyyttä projektissa. Hittisinkkuja seurasi albumi Pump Up The Jam, joka oli nauhoitettu kolmessa viikossa. Koska levy oli ennestään jo hittisinkkuja täynnä, niin se myi loistavasti. Technotronicin massiivisesta suosiosta pumpattiin kaikki irti vielä remix-levyllä Trip On This (The Remixalbum), jossa oli parin uuden kappaleen lisäksi myös David Moralesin versio Hi Tek 3:n biisistä Ya Kid K:n kanssa, Spin That Wheel, joka taas oli tehty yhteistyössä Bogaertin kanssa.
Pump Up The Jam on ollut yksi suurimpia
eurodanceen vaikuttaneita kappaleita.
Black Diamond, Ya Kid K ja Daisy Dee
Recall –levyn kansilehtisestä.
Technotronicin tuoma uusi soundi ei enää ollut seuraavan albumin aikaan enää niin yllättävää. Vaikka uuden albumin sinkutkin olivat hittejä, niin edellisen kaltaista hittialbumia ei enää pystytty synnyttämään. Toisella Body To Body -platalla Ya Kid K oli jätetty pois ja päälaulajaksi oli hankittu Reggie (aka Réjane Magloire). Reggien johdolla julkaistiin sinkut kuten Work sekä sielukkaampi Money Makes The World Go Round. Koko albumi oli ehkä myös hieman popimpi ja vähemmän klubimpi kuin edellinen.
Muutaman seuraavan vuoden bändi seurasi sivusta, kun eurodance-soundi alkoi vallata alaa. 1993 Ya Kid K palasi takaisin projektiin, ja sinkku Hey Yoh, Here We Go julkaistiin. Biisi oli loistava versio Technotronicin soundista päivitettynä elektronisempaan ja kovempaan eurosoundiin. Seuraavana vuonna julkaistu sinkku One Plus One ei päässyt lähellekään sen eteeristä tunnelmaa.
Mutta 1994 bändi palasi takaisin ryminällä: Biisi Move It To The Rhythm pomppasi rytinällä listojen kärkeen ja perässä seurasi uusi albumi Recall. Bogaert oli valmistanut suosion palkkaamalla mukaan Phil Wilden ja Peter Bauwensin, joilla oli jo plakkarissa repullinen hittejä erityisesti 2 Unlimitedin kanssa. Albumi oli jaettu puoliksi Ya Kid K:n ja vokalisti Black Diamondin (aka Charles Fitzgerald Davis) mikä näkyi albumin epätasaisuutena. Sen olisi voinut odottaa sisältävän enemmän eurodancea, mutta ison osan veivät myös keveämmät houset. Albumilla pääsi myös ääneen jo euroartistina tuttu Daisy Dee.
Recall jäi projektin viimeiseksi albumiksi (tähän mennessä), jonka jälkeen tippui vain yksittäisiä biisejä, tosin niitäkin aika kiitettävästi. Sen jälkeen bändistä on kuulunut lähinnä vanhojen hittien päivitysten muodossa, mutta Ya Kid K on vielä nykyäänkin mukana bändin livekeikoilla. Technotronicin Facebook-sivujen mukaan bändin levyjä on myyty yhteensä yli 14 miljoonaa kappaletta
Jo Bogaert tuottaja
julkaistu Jo Bogaertin luvalla
Kerrotko hieman musiikillisesta taustastasi?
Olen syntynyt 1956.
70-luvun alussa soitin sähkökitaraa bluesrock-bändissä, sitten progressiivista rockia. 70-luvun lopulla soitin new wave -bändeissä ja 80-luvun puoliväliin mennessä hommailin syntikoiden ja sekvenssereiden kanssa, mikä lopulta johti tanssimusiikkiin. Joten pidän itseäni bluesrokkariksi tietokoneella, niin sanoakseni.
Miten Technotronic syntyi, miten sait idean liittää räpit teknobiittiin?
1989 kuulin Inner Cityn kappaleen Big Fun. Se oli suorastaan ilmestys: sielukkaat vokaalit teknokappaleessa!
Siihen aikaan hip hop oli kova juttu, joten ajattelin, että siitä tulisi hyvä yhdistelmä.
Kun tapasin Manuela Kamosin (Ya Kid K), kuva oli täydellinen: hän oli räppäri, joka osasi laulaa. Joten pyysin häntä tekemään kumpaakin.
Pump Up The Jam on todellakin kappale, joka vaikutti 90-luvun eurodanceen, miten koet kappaleen 30 vuoden jälkeen?
Edelleen ihmiset laulavat sen mukana, tuntevat lyriikat. No, eivät kaikkia lyriikoita. Monet luulevat, että Manuela laulaa ”I want, a place to stay”, mutta hän laulaa ”Awa, a place to stay”. Awa on swahilia (tai lingalaa, en ole varmaa), joka tarkoittaa kotia. Kaikkia odotuksia uhmaten, biisi kuulostaa edelleen tuoreelta, niin minulle on kerrottu.
Ensimmäisen kahden albumin ja viimeisen, Recallin välillä on iso muutos. Koitko painetta tehdä eurodancea, koska se oli niin suosittua? Olisitko halunnut viedä bändin toiseen suuntaan musiikillisesti?
Minun ei olisi ikinä pitänyt tehdä toista tai kolmatta albumia. Sitä on monimutkaista selittää, mutta paine ja stressi olivat siinä isossa roolissa.
Omasta mielestäsi, mitkä 90-luvun bändit tekivät eurodancea parhaiten, ja miksi?
Snap: hyvät biisit, vokaalit ja soundit ja enemmän kuin yksi hyvä biisi.
Ja sitten on näitä yksittäisiä hyvä biisejä artisteilta kuten Jam & Spoon, Black Box
Oletko ollut tekemisissä muissa projekteissa, jotka voidaan laskea eurodanceksi?
Tein new beatia, joka oli belgialaista tanssimusiikkia, ennen kuin eurodancesta tuli suosittua. Nux Nemo ja Acts Of Madmen olivat pääprojektejani.
Monen vuoden tuotantouran jälkeen, miten yhä haastat itseäsi?
No, ongelmanani on löytää vokalisteja. Minulla on paljon kappaleita, mutta en tunnu löytävän hyviä laulajia. Mutta myös aktiviteettini ovat myös muuttuneet: olen kirjoittanut muutaman kirjan ja maalaan.
Mietteesi nykyajan tanssimusiikista, kuten EDM yms.?
Osa siitä on hyvää, suurinta osaa en voi sietää. Pidän rankemmasta tavarasta, en popmaisesta. Mielenkiintoisinta siinä on musiikin rakenteen evoluutio. Nykymusiikin rakenteet ovat todella raikkaita ja sitä on kaikissa musiikkityyleissä aina Thom Yorkesta Kendrick Lamariin ja tämä estetiikka on myös löytänyt tiensä tanssimusiikkiiin. Yksi juttu on myös kokeilu biittien kanssa, 4/4 rytmikuvio ei ole enää ainoa vaihtoehto!!
Jam & Spoon (Saksa)
julkaistu Rolf Ellmerin luvalla
Kaksikkoa Jam & Spoon nimitetään trancen keksijöiksi, mutta heidän työllään oli merkitystä myös muissa konemusiikin genreissä. Rolf Ellmer (Jam El Mar) ja Markus Löffel (Mark Spoon) aloittivat matkansa kohti menestystä tekemällä remixin Alex Leen Age Of Love -kappaleesta, joka loi heille lisää remix-pyyntöjä artisteilta kuten Moby sekä Frankie Goes To Hollywood. Kaksikko oli muutenkin inspiroitunut Frankien tuottajan, Trevor Hornin soundista, joten pääseminen miksaamaan Trevorin tuotantoa, oli heille mieluista. Trevor Hornin lisäksi kaksikko sai inspiraatiota myös Tangerine Dreamin syntikkasoundista.
Ensimmäisen albumin kaksikko teki jo 1991 Breaks Unit 1, mutta tällöin takana ei ollut yhtään hittiä. Tilanne muuttui kuitenkin kappaleen Stella myötä, joka on muodostunut yhdeksi isoimmista trancen klassikoista. Vaikka kaksikko oli tunnettu enemmän undergroundista kuin mainstream popista, niin se ei estänyt heitä pääsemästä hittilistoille eurodancahtavalla Right In The Night (Fall In Love With Music) (1993), joka Plavka Lonichin kauniilla vokaaleilla johdatteli toiseen albumin Tripomatic Fairytales 2001. Plavkan hitistä innostuneet kokivat albumin ostaessaan aivan muuta kuin popalbumin: levyn materiaali oli hitaasti aukeavaa ei-tarttuvaa konemusiikkia, joka sopi parhaiten kuunneltavaksi kotioloissa. Samaa kaavaa noudatettiin myös jatkossa: sinkkuna julkaistiin Plavkan laulama sinkku ja itse levyllä oli tanssipoppia vain höysteenä.
Salanimillä Trancy Spacer ja Spacy Trancer kaksikko tuotti myös Tokyo Ghetto Pussy -projektia, joka oli lähempänä eurodancea, esim. kappale Everybody On The Floor (Pump It) (1994). Tosin tämänkin projektin ainokainen albumi Disco 2001 oli tehty samaan tapaan kuin Jam & Spoon -nimellä julkaistut albumit eli pääasiallinen sisältö oli “syvempää” tanssimusiikkia.
Ennen hilloa ja lusikkaa Rolf oli ollut tranceprojektissa Dance 2 Trance, jonka läpimurtokappale oli Power Of American Natives. Dag Lernerin kanssa perustettu projekti kesti vielä muutaman pienemmän hitin ja kahden albumin verran, kunnes Rolf ja Dag laittoivat pillit pussiin, koska Dag halusi keskittyä sooloiluun ja Rolf Jam & Spooniin.
Kaksikon ura sai valitettavasti traagisen lopun, kun Markus sai sydänkohtauksen 2006 asunnossaan ja kuoli. Rolf tosin kiertää vielä soittamassa Jam & Spoonin musiikkia.
Rolf Ellmer aka Jam El Mar tuottaja
julkaistu Rolf Ellmerin luvalla
Olet ollut mukana monessa tanssimusiikin produktiossa! Mitkä projektit ovat suosikkejasi vai onko sinulla suosikkeja?
Minulla ei välttämättä ole suosikkeja. Voin sanoa vain sen, että kaikkein kunnianhimoisimmat projektit ja kappaleet olivat enemmän minun mieleeni. …. oikeastaan rakastin kaikkia..
Onko vaikeampaa tehdä popimpaa musiikkia kuten eurodancea verrattuna underground -musiikkiin? Vai onko se toisinpäin?
Jokaisessa genressä on oma fiilis ja tyyli ja haasteena on saavuttaa nämä. Ensin siihen fiilikseen täytyy päästä ja saavuttaa se fiilis oman tuotannon avulla. Tärkeintä on itse rakastaa sitä, mitä on tekemässä eikä pakottaa itseään sellaiseen, mikä ei tunnu oikealta. Se tapahtui minulle muutaman kerran, näin jälkeenpäin ajatellen se oli hukattua aikaa.
Minun mielestäni Dance 2 Trancen Power Of American Natives on eräänlainen eurodancen edeltäjä. Kertoisitko, miten kappale syntyi?
En itse näkisi tätä kappaletta eurodancena. Mielestäni se kuuluu enemmän trance - genreen. No joka tapauksessa: