© 2021 Jorma Luoma
Kustantaja: Books on Demand GmbH, Helsinki, Suomi
Valmistaja: Books on Demand GmbH, Nordstedt, Saksa
ISBN: 978-95280-39297
Mulle tuli taas kauhia tarves kiriootella omalla
murtehellani, kun mä kuuntelin Juha Mieron haastattelua
televisioos, kun se sanoo, notta ennen sitä kiellettihin
puhumasta murtehella, mutta ei enää. Ny saa taas olla
oma ittensä ja s’on hyvä. Kyllä muaki kakarana lyötihin
kiriakielellä päähän, notta vieläki teköö kipiää, kun sitä
muisteloo, mutta välillä mennähän parempahan ja sitte
taas pahempahan aikahan. Jokka tämän kirian luetta, niin
yrittäkää ny nauttia siitä, sillä meitä kirioottajia ei oo
paliua täs maas, koska s’ei oo hienua. Mutta emmä häpee
mun isäni kieltä, vaan m’oon siitä reiluusti ylypiä.
Varis muistaa 33000 ruokakätkyä
vuoren aijan,
s’on toristus hyvästä muistista.
Meitä kakaroota pantihin tärkeysjärijestyksehen
sillä perustehella, kuka parahite muistaa,
näin meirän tulevaisuus lyötihin lukkohon,
notta mitä enempi oot variksen kaltaanen,
sitä ruusuusempi tulevaasuus orottaa.
Mutta ku variksella on vähä muitaki ominaasuuksia,
kun hyvä muisti,
kuten varaastelu, ahaneus ja kova huuto.
Me eletähän nyt varisten aikaa
ja sen kyllä huomaa,
kaikki ahanehtii ku viimeestä päivää,
petoksella ja varkaurella,
pitäen kovaa meteliä ittestänsä.
Kyllä kannattaas kiinnittää huomioota muuhunkin,
kun hyvähän muistihin.
On niitä malliksi muitakin eläämiä,
kun varikset.
Mäki ajattelin, notta rupian kierrättämähän
ja menin vasiten sitä varten tehtyhyn
kierrätyskeskuksehen.
Mulla oli sellaanen loppuhunpalanu
energiansäästölamppu.
Kun mä kysyyn, jotta mihinkä tämä pannahan,
niin siihen tuli yksi naisihiminen
pitämähän esitelmää,
notta kuinka toimitahan tässä tapauksessa.
Minä siinä sitä aikani kuuntelin ja sanoon,
jospa antaasin tämän lampun noille miehille,
joita siinä oli 4-5 kappalesta ympärillä.
Yksi raavas mies sanooki,
jotta minä voin sen vierä,
mutta se ei sopinu sille naisihimiselle,
ei menny kuulemma parakraafien mukahan.
Siinä mä seisoon lamppu käres
ja kuuntelin nuhuressaarnaa,
enkä mä tohtinu vastahankaan panna,
vaan laitoon tuumasta toimehen.
Ensteksi mä täytin sellaasen lomakkehen,
jossa piti kertua kaikki ittestänsä
ja siitä mitä m’olin tuomas,
loppuhun päiväys ja allekiriootus.
Se kirioottaminen vain oli tosi vaikiaa,
kun sen kynän säiliö ei pysyny sisällä,
vaan se luiskahti sieltä aina ulos,
s’oli varmahan kierräätyskynä
ja niistä kiriaamista tuli yhtä sekasotkua,
ei siitä pirukaa ottanu selevää.
Sitte mun piti mennä sen lampun kanss
koko aluehen halaki myymälähän,
josta mä sain avaamen konttihin,
senjäläkehen kävelin pihan yli kontille,
jossa mä lajittelin yhyren lampun
ohojehen mukahan,
sitte piti laittaa ovi lukkohon
ja vierä avaan takaasin kassaneirille
ja koko sen aijan ne miehet seuras mua,
mitähän neki siellä oikeen teki?
Kyllä en enää kierräätä enerkiansäästölamppua,
ma laitan sen kotonani roskihin
ja tämä on taivahan tosi.
Ei oo elämä heleppua kissinkään kanss,
ku s’on niin jääräpäänen ja arvaamaton.
Kerranki ku eukko kaatui
ja mä lähärin sitä auttamahan,
niin kissi tuli aiva hulluksi,
se rupes uhittelemahan, puri ja raapii niin,
notta rupes ihan peloottamahan.
Me soitettihin eläänlääkärilleki,
jotta mitä meirän pitääs teherä,
niin se sanoo, notta se pitää tappaa,
mutta eihän me perhehenjäsentä tapa.
Siinä sitte koko yö kuunneltihin mouruamista
ja peläättihin pahinta.
Aamulla mentihin eläänkauppahan
ettimähän ihimeslääkettä,
eikä ihimehen aika ollukaa ohi,
koska saatihin sellaasta ihimessuihketta,
sitä kun suihkahutti housunlahkeesehen,
niin kissi lopetti heti sähisemisen,
seliän köyristelyn ja karvojen pörhistelyn
ja sen pirunsilimät muuttu lampahan silimiksi,
sitte se puski ja keheräs, niin kuin ei mitään.
Varamuuren vuoksi ostettihin vielä sellaanen,
töpselihin kytkettävä vehejes,
joka kuukauren aijan eritti kissille
rauhoottavaa parafyymiä.
Kissi ei tee ikinä niinku sä taharot,
jos sen nostat vaikka johonki,
niin s’on heti hyppäämäs sieltä pois
ja menöö sitte itte siihen samahan paikkahan,
jos sille antaa ruokaa, niin heti se haluaa muuta.
Kun sen kans menöö pihalle,
niin se kiertää jokaasen risun ja puun
ja senjäläkehen hihina on aina solomus.
Sylihin s’ei tuu piruuttaankaan,
mutta kun mennähän nukkumahan,
niin se tuloo siihen vierehen
ja panoo päänsä tyynylle, mun päähän kiinni,
kyllä kissi on söpö piruulaanen.
Mitähän siitäki tuloo,
kun tiekki yhtiöötetähän,
ku ei oo muka rahaa koriauksihin,
vaikka autoolijat maksavat
viisinkertaasen määrän siitä,
mitä koriauksihin laitetahan,
samalla lujaa vakuutetahan,
notta ei yksityystetä,
mutta heti kun silimä välttää,
niin yksityystetähän,
jotta saarahan äkkiä rahaa.
Senjäläkehen tiemaksut kaksinkertaastuu,
niinku sähkönsiirtohinnakki.
Sitte pitää olla kaikenlaaset
seurantalaittehet
ja neki maksaa maltahia.
Mäkin voisin ostaa pätkän tietä
ja laittaasin tullinpuomin
ja periisin tiemaksua,
ihan ku ennen vanhahan oli.
S’olis oikeen somaa siinä kukkoolla
ja paukahutella henkseliä,
kun pareeki tuhokapitalisti.
Eiköhän koriata tiet keräätyyllä rahoolla
ja loput voi käyttää parempihin suihin,
s’olis sillä selevä.
Eteeläpohojanmaalla
mä oon syntynyt,
nyt oon mä poissa sieltä,
kun’ei työtä löytynyt.
Mä saavuun tänne etelähän,
täältä töitä ettimähän,
sain eukon, korin, perheen,
sain uuren elämän.
Mä olin pakolaanen
ja mua syrjittihin,
mä puhuun outoo kieltä,
pois täältä taharottihin.
Mä nukuun toisten nurkissa,
mä olin heille uhkana,
mä pohojanmaata kaipaan
jos oikeen masentaa.
säv Inarinjärvi
Miksi käytetähän sanaa terroristi,
miks’ei käytetä sekopää,
tai reilusti hullu?
Terrorismi putuaas heti puolehen,
koska kukaan ei halua olla hullu
tai sekopää,
eikä ainakaan tunnusta olevansa
sellaanen.
Kyllä sanalla on mahtava voima,
kun sitä oikeen käytetähän.
Ny kun asioota kaunistellahan
ja keksitähän rumille asioolle
hienoja nimiä,
niin kaikki kohta sanoo, notta mäki.
Ei se voi olla niin vaikiaa sanua
paskaa paskaksi
ja hullua hulluksi,
nyt menöö puurot ja vellit sekaasin
ja jokku hönöt luuloo,
jotta terrorismi on hienua.
Se ei tosiaankaan oo hienua,
s’on suorastaan helevetistä.
Kun uni ei tuu,
ajatukset menöö solomuhun,
sinkooloo yöttömähän yöhön,
kahaliten päivätajun samahan
sekakeittohon.
Nähkää mut silloon syyntakeettomana,
unensieppaajan uhurina,
mutta ei arvoottomana,
sillä jo pelekkä oleminen on arvo sinänsä,
tekemisemme arvottuu sillä,
palionko teemmä hyvää
tai hyväpahaa
ja kuka sen määrää.
Mittarina ei voi olla omaasuus
tai lukeneesuus,
vaan teot ja niiren seuraukset,
mitä hyväpahamittari osoottaa,
voiko syyntakeettomuutehen verota,
jos on miinuksella,
eikä uni tuu.
Lammaskin on paree
ku ihiminen,