KAUNIS ELÄMÄ
JA KAUNIS KUOLEMA.
"Rannalla kylästä itään on saari ja siellä suunnaton
temppeli täynnä kelloja", nainen sanoi.
Poika pani merkille puhujan oudot vaatteet ja hiuksia peittävän
hunnun. Hän ei ollut nähnyt naista koskaan aeimmin,
"Oletko nähnyt temppelin?" nainen kysyi. "Mene katsomaan ja
kerro, mitä mieltä olet?"
Poika ihastui naisen kauneuteen siinä määrin, että lähti
paikalle. Hän istahti hietikolle ja katseli taivaanrantaa, mutta
näki vain sen minkä oli aina nähnyt: sinisen taivaan ja
valtameren.
***
Liki vuotta myöhemmin poika ajatteli: "Ehkä miehet ovat
oikeassa. On parempi varttua aikuiseksi, ryhtyä kalastajaksi ja
palata aamuisin tälle rannalle, koska olen alkanut pitää siitä." Ja
hän mietti edelleen: "Ehkä kaikki onkin pelkää tarua, ehkä kellot
ovat menneet rikki maanjäristyksessä eivätkä soi enää koskaan."
Sinä päivänä hän päätti palata kotiin.
Hän käveli lähemmäksi merta jättääkseen jäähyväiset. Hän katseli
vielä kerran ympärilleen, ja koska kellot eivät enää askarruttaneet
hänen mieltään, hän saattoi hymyillä kaikelle sille kauneudelle,
jonka kuuli lokkien kirkunassa, meren pauhussa ja palmunlehtiä
huojuttavassa tuulessa.
Poika oli tyyttyväinen ja kiitti niin kuin vain lapsi voi, että
oli olemassa. Hän tiesi varmasti, ettei ollut hukannut aikaansa,
sillä hän oli oppinut katselemaan ja kunnioittamaan luontoa.
Ja meren pauhun, lokkien kirkunan, tuulen huminan, palmunlehtien
suhinan ja leikkivien tovereidensa äänten vuoksi hän kuuli juuri
silloin myös ensimmäisen kellon kuminan.
Sitten toisen.
Ja vielä toisen, kunnes hänen riemukseen kaikki uponneen
temppelin kellot soivat.
(Otteita Paulo Coelhon kirjasta:Valonsoturin käsikirja)
***
Tarinan kauneus on tuossa oivalluksessa, että pakottamalla ei
voi saavuttaa haluamaansa, vaan sallimalla ilman tekemisen pakkoa.
Oivaltamalla, että jokainen kokemus tuo uuden näkökulman
elämään.
Vuodesta toiseen näemme rajoittuneen kuvan itsestämme,
ympäristöstämme, kaikesta mitä on ja unohdamme itse olevamme osa
tuota näkemäämme. Unohdamme nähdä miten kaikessa on kauneutta,
olipa tilanne kuinka ruma tahansa. Tapahtuma voi olla kaunis ja
ruma, molempia yhtä aikaa, koska molemmat ovat olemassa
samanaikaisesti.
Tarinassa taika palasi pojan elämään, kun hän luopui tarpeesta
kuulla kellojen soittoa, lopetti etsimisen ja hyväksyi tilanteen
sellaisena kuin se on. Nautti luonnosta, jota oli oppinut
kunnioittamaan, kuuntelemaan, rakastamaan ja näkemään toisella
tavalla kuin ennen. Poika tajusi olevansa osa kaikkea tuota,
oivalsi oman olemassaolonsa luonnon avulla.