Tekijän luvalla alkukielestä suomentanut
Iisakki Lattu
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1904.
Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa.
Näytelty ensikerran Suomen Kansallisteatterissa
Syyskuussa 1903.
Michàil Ivànov Kostiljév, 54 vuotias,
yömajan isäntä …… Eino Salmela.
Vasilìsa Kàrpovna, hänen vaimonsa,
26 vuotias …… Kirsti Suonio.
Natàscha, Vasilisan sisar, 20 v …… Helmi Tähtinen.
Medvèdjev, heidän enonsa, poliisi, 50 v. …… Emil Falck.
Vàsjka Pèpel, 28 v. …… Evert Suonio.
Kleschj, Andrèi Mìtritsch, lukkoseppä, 40 v. …… Aleksis Rautio.
Anna, hänen vaimonsa, 30 v. …… Mimmi Lähteenoja.
Nàsha, tyttö, 24 v. …… Olga Leino.
Kvaschnjà, piirakkojen kaupustelija,
40 v. vaiheilla …… Mimmy Leino.
Bubnòv, hattumaakari, 45 v. …… Taavi Pesonen.
Sàtin, | melkein samanikäiset, 40 v. …… Paavo Ahlman,
Näyttelijä, | 40 v. vaiheilla …… Hemmo Kallio.
Parooni, 33 v. …… Adolf Lindfors.
Lùka, toiviolainen, 60 v. …… Iisakki Lattu.
Aljòschka, suutari, 20 v. …… A. Riddelin.
Krivoi-Zob, rantajätkiä …… Jussi Snellman.
Tattari, rantajätkä …… Eero Kilpi.
Useita nimettömiä ja sanattomia avojalkaisia henkilöitä.
Luolan kaltainen kellarikerros. Katon muodostavat raskaat, savusta ja hiestä mustuneet kiviset kaariholvit, joista paikkapaikoin on rappaus pois karissut. Valo tulee katsojastapäin, sekä ylhäältä oikealta puolelta, neliönmuotoisesta akkunasta. Oikeanpuoleinen nurkka on aidattu ohuilla lautarisoilla Pepelin asunnoksi ja tämän komeron vieressä on Bubnovin laudoista tehty makuulava. Vasemmassa nurkassa on iso venäläinen uuni; siitä taempana ovi kyökkiin, jossa asustavat Kvaschnja, Parooni ja Nastja. Kyökin oven vierestä vievät portaat ulko-ovelle. Isäntäväen asuntoon mennään peräovesta. Uunin ja seinän välisessä nurkassa on leveä sänky, ympäröitty likaisella karttuuni uutimella. Makuulavoja on ylt'ympäri seinävierillä. Etualalla, lähellä vasenta seinää, on sepän työkaluja sekä kaksi puupölkkyä; korkeampaan on kiinnitetty pieni alasin, ruuvipenkki — ja matalammalla istuu Kleschj, sovitellen avaimia vanhoihin lukkoihin. Lattialla hänen edessään on kaksi isoa kimppua ruostuneita avaimia — pujotetut rautalankaan; ruhjottu lakkinen samovaari (teekeittiö), vasara ja kaikenmoista viilattua romua. Keskellä yömajaa pöytä, 2 jakkaraa, tapuretti — kaikki maalaamattomia ja likaisia. Kvaschnja emännöitsee pöydän takana samovaarin ääressä. Parooni syöpi mustaa leipää ja Nastja, istuen tapuretilla pöydän ääressä lynkällään, pää käsien nojassa, lukee repaleista kirjaa. Sängyssä, joka on likaisella uutimella verhottu, yskii Anna. Bubnov istuu makuulavalla, kääntelee, katselee ja asettelee hattulestin päälle vanhoja ratkottuja housuja ikäänkuin olisi aikeessa käydä niistä jotain leikkaamaan. Hänen vieressään on revitty pahvinen hattukotelo — josta leikellään lakin lippuja, vahakankaan palaisia, riepuja y.m. Satin on juuri herännyt, loikoilee makuulavalla, mylvii ja ähkii. Uunilla näkymättömänä yskii ja piehtaroipi Näyttelijä.
Alkukevät. Aamu.
Parooni. No, entäs sitten!
Kvaschnja. Ei; ystäväiseni, sanoin hänelle, saat mennä niine hyvinesi tiehesi, kuin tulitkin. Minä, tuon kaiken olen jo kokenut, sanoin… ja nyt, vaikka tuossa paikassa minulle tarjottaisiin vaikkapa sata paistettua krapua, en sittenkään lähtisi vihille, en vaikka —!
Bubnov (Satinille). Mitä sinä röhkit? (Satin röhkii).
Kvaschnja. Senkö lemmon vuoksi minä, sanoin, vapaa nainen, joka olen itse oma emäntäni, senkö vuoksi minun pitäisi antaa nimeni kirjoittaa toisen passiin ja tulla miehen orjaksi — e-i! Ja vaikkapa hän olisi mikä tahansa, vaikka amerikkalainen prinssi, — en sittenkään rupeaisi hänen vaimokseen.
Kleschj. Älä valehtele!
Kvaschnja. Mitä?
Kleschj. Sitä, että sinä valehtelet. Abraschkan kanssa menet vihille…
Parooni (on temmaissut Nastjalta kirjan ja lukee sen nimilehteä). "Rakkauden uhri"… (nauraa).
Nastja (ojennetuin käsin). Anna tänn'… anna tänne! Et saa… et saa reistata!
Parooni (katsoo häneen ja heiluttaa kirjaa ilmassa).
Kvaschnja (Kleschjille). Senkin pukki! "Valehtelet!" Kuinka sinä, senkin punaparta, uskallat sillätavalla sanoa minulle?
Parooni (lyöpi kirjalla Nastjaa päähän). Tyhmikkö sinä olet, Nastja…
Nastja (tempaisee kirjan). Anna tänne…
Kleschj. Kas vaan, minkälainen rouva… Mutta Abraschkan kanssa sinä sittenkin vihille menet… Sitähän sinä joka hetki vaan odotatkin…
Kvaschnja. Tietysti! Mitä häntä puhuukaan! Kun ei vaan! Kyllä ne naimiset tunnetaan… sinäkin siinä… olet ajanut akkasi puolikuoliaaksi…
Kleschj. Kitas kiinni, vanha narttu! Se ei kuulu sinuun…
Kvaschnja. Ahaa! Et siedä kuulla totuutta!
Parooni. Nyt se taas alkoi. Nastja — kuinka pitkällä sinä olet?
Nastja (päätään nostamatta). Ah… Mene tiehesi!
Anna (pistäen päätään uutimien takaa). Jo alkoi taasen päivä! Herran tähden… älkää huutako… älkää riidelkö!
Kleschj. Jo tuskautui!
Anna. Joka jumalan päivä… antakaa edes kuolla rauhassa.
Bubnov. Ei rähinä kiellä kuolemasta…
Kvaschnja (tulee Annan luokse). Sinäkin äitiseni, sellaisen jumalattoman kanssa olet ikäsi elänyt?
Anna. Älä puhu… jätä minut…
Kvaschnja. Voi sua… sinä kärsivällisyys… No, mitenkä on, tuntuuko rintasi alla helpommalta?
Parooni. Kvaschnja! Aika on lähteä torille…
Kvaschnja. Mennään heti! (Annalle). Etkö halua syödä lämpimiä piirakoita?
Anna. En… kiitoksia. Minkävuoksi minä niitä söisin?
Kvaschnja. Syö sinä vaan. Lämmin, se pehmittää. Minä panen tähän kuppiin ja jätän sinulle… sitten kun mielesi tekee, niin syöt! No herra, nyt lähdemme… (Kleschjille). Uh, sinä, saastainen henki…
(Menee kyökkiin).
Anna (yskien). Oi Jumalani.
Parooni (tyrkkää hiljakseen Nastjaa niskaan). Viskaa pois… hupsu!
Nastja (höpisee itsekseen). Mene tiehesi… en minä sinua häiritse.
Parooni (menee viheltäin Kvaschnjan perässä).
Satin. (kohottaen itseään makuulavalta). Kuka minua eilisiltana löi?
Bubnov. Eikö se ole sinulle yhdentekevää?…
Satin. Samanhan tuo on tekevä… Mutta minkätähden minua lyötiin?
Bubnov. Etkös pelannut korttia?
Satin. Pelasin…
Bubnov. Ja vielä sitten kysyt, minkätähden sinua lyötiin…
Satin. Rrryökäleet…
Näyttelijä (kurkistaen uunilta). Kyllä ne vielä kerran lyövät sinut kuoliaaksikin.
Satin. Hm, sinäkin — pökkelö.
Näyttelijä. Miten niin?
Satin. Siten niin, että eihän kahtakertaa voi ketään lyödä kuoliaaksi.
Näyttelijä (oltuaan vähän ääneti). Sitä minä en ymmärrä… miksikä ei voi?
Kleschj. Laskeu sinäkin alas sieltä uunilta huonetta siivoamaan… äläkä siellä vetelehdi.
Näyttelijä. Mitäs se sinuun kuuluu…
Kleschj. Annahan kun Vasilisa tulee, niin se näyttää, mikä kelle kuuluu…
Näyttelijä. Mene hiiteen Vasilisoinesi! Tänään on Paroonin vuoro siivota huoneet… Parooni!
Parooni (tullen kyökistä). Minulla ei ole nyt aikaa siivoamiseen… täytyy mennä Kvaschnjan kanssa torille.
Näyttelijä. Se ei kuulu minuun… menisit vaikka Siperiaan… sinun on vuorosi la'aista lattia… en minä tässä rupea toisten töitä tekemään.
Parooni. No, piru sinut periköön! Nastja kyllä lakaisee… Hei, sinä, "Rakkauden uhri!" Kuuletkos!
(Ottaa Nastjalta kirjan).
Nastja (nousten). No mitä sinä minusta tahdot? Anna kirja tänne! Senkin hävytön! Ja viel' on olevinaan — herra…
Parooni (antaen kirjan takaisin). Nastja! Lakaisethan lattian minun puolestani? Eikö niin?
Nastja (menee kyökkiin). Kaikkea tässä vielä… Kyllä kai!…
Kvaschnja (kyökin ovelta — Paroonille). Tule sinä vaan! Kyllä siivoovat huoneen sinultakin… Näyttelijä! Kun sinua kerran pyydetään, niin sinä sen teet… Ei sinun selkäsi siitä taitu!
Näyttelijä. Aina vaan minä… miksikä minun aina?…
Parooni (tulee kyökistä, kantaen korennalla koreja, joissa on rääsyillä peitetyitä saviastioita). Tänään, miten lienee, tuntuu kovin raskaalta…
Satin. Kannatti sinunkin syntyä parooniksi…
Kvaschnja (Näyttelijälle). Muista, että lattia tulee la'aistuksi!
(Menee porstuaan, laskien Paroonin edelleen).
Näyttelijä (laskeutuen uunilta). Minä en voi hengittää tomuista ilmaa, se on minun terveydelleni vaarallista. (Ylpeydellä). Sillä minun organismini on myrkytetty alkkohoolilla…
(Vaipuu ajatuksiinsa, istuen makuulavalle).
Satin. "Organismisi"… Orgaanisi…
Anna. Andrei Mitritsch…
Kleschj. Mitäs nyt?
Anna. Kvaschnja jätti sinne piirakoita… ota ja syö.
Kleschj (astuen hänen luokseen). Etkö sinä huoli?
Anna. En… Miksi minä söisin? Sinä olet työmies… sinun — täytyy saada syödä…
Kleschj. Pelkäätkö, että?… Älä pelkää… Kenties vielä…
Anna. Tule, syö! Kovin on vaikea olla… luultavasti hyvinkin pian tästä…
Kleschj (poistuen). Mitä vielä… kenties piankin paranet… tapahtuuhan sitä semmoistakin!
(Menee kyökkiin).
Näyttelijä (ääneen, aivan kuin olisi yht'äkkiä herännyt). Eilen sairashuoneella käydessäni, sanoi lääkäri minulle että: "teidän organisminne on tykkynään myrkytetty alkkohoolilla"…
Satin. Orgaaninne…
Näyttelijä (itsepäisesti). Ei orgaaninne… vaan or-ga-nis-min-ne…
Satin. "Sikambr"…
Näyttelijä (viittaa useamman kerran kädellään Satiniin päin). Ah, lörpötyksiä! Tottahan minä sinulle puhun, enkä loruja. Jos kerran organismi — on myrkytetty… niin luonnollisesti, — minun on vaarallista la'aista lattiaa… ja hengittää tomua…
Satin. Makrobiatikum… ham!
Bubnov. Mitä sinä siinä höpiset?
Satin. Sanoja… Sitten löytyy vielä — trans-sendentaalinen…
Bubnov. Mitä se merkitsee?
Satin. En tiedä… unehutin…
Bubnov. Mitäs siitä sitten puhut?
Satin. Niin vaan… Minä olen kyllästynyt kaikkiin jokapäiväisiin sanoihin… Olen varmaankin tuhatta kertaa elämässäni kuullut jok'ikisen tavallisen sanan…
Näyttelijä. Hamletissa sanotaan: "sanoja, sanoja, sanoja." Se on mainio kappale. Minä näyttelin siinä haudankaivajaa…
Kleschj (tulee kyökistä). No, näyttelijä, jokos sinä pian käyt näyttelemään — sitä varsiluutaa?
Näyttelijä. Mitäs se sinuun kuuluu?… (lyöpi rintaansa). Oi Ofelia! Muista minua esirukouksissasi…
(Näyttämön takaa, jostakin kaukaa kuuluu sekanaista rähinää,
huutoja sekä poliisin vihellyksiä. Kleschj käypi työnsä ääreen
istumaan ja alkaa viilata).
Satin. Minä pidän oudoista ja harvinaisista sanoista… Kun olin poikanulikka… ja palvelin telegrafissa… siiloin lueskelin paljon kirjoja…
Bubnov. Oletko ollut telegrafistina?
Satin. Olen… Löytyy paljon hyviä kirjoja… ja paljon hauskoja sanoja… Minä olin sivistynyt ihminen… ymmärrätkös?
Bubnov. Jo tuota on kuultu satakin kertaa! No, olit sivistynyt… onko siinä sitten mitään erinomaista… Minä myös — olen ollut turkkuri… oli oma tehdaskin… Käteni olivat painuneet keltaisiksi aina kyynäspäihin saakka, nahkoja värjätessäni! Ajattelin monasti, että keltakätisenä minut haudataankin… vaan niinkuin näette… tässä olen nyt likakätisenä!…
Satin. No, ja mitä siitä sitten?
Bubnov. Ei mitään sen enempi…
Satin. No minkä vuoksi sinä sitä kerroit?
Bubnov. Niin vaan… esimerkin vuoksi… Maalaa sinä itsesi päältäpäin vaikka kuinka paksulta, niin se kuluu kuitenkin… kaikki kuluu, toden totta!
Satin. Sanokaa mitä tahansa .. Mutta… minun luitani särkee!
Näyttelijä (istuen polvet sylissä). Sivistys — se on hölynpölyä, vaan toista on se, kun on kyky. Minä tunsin näyttelijän… joka töintuskin tavaamalla oppi rollinsa; mutta näytteli sankariosia sillätavalla että… hän sai yleisön niin haltijoihinsa että koko teatterirakennus narisi ja heilahteli…
Satin. Bubnov, annas tänne viisi kopekkaa!
Bubnov. Ei ole itsellänikään kuin kaksi…
Näyttelijä. Minä sanon että — sankarilla täytyy olla kykyä. Kyky — se on usko omaan itseensä, usko omaan voimaansa…
Satin. Anna minulle viitonen, niin minä uskon että sinäkin olet kyky, sankari, krokotiili, poliisikomisarius… Kleschj, anna viisi kopekkaa!
Kleschj. Mene hiiteen kopekkoinesi! Kyllä teitä täällä on mankujia…
Satin. Mitä sinä siinä haukut? Tiedänhän minä, ett'eihän sinulla ole puoltakaan kopekkaa…
Anna. Andrei Mitritsch… Minä tukehdun… Kovin on vaikeaa…
Kleschj. Minkä minä sille voin?
Bubnov Aukaise porstuan ovi…
Kleschj. Kyllä! Sinä istut makuulavalla ja minä lattialla… vaihdetaan paikkoja, niin kernaasti minun puolestani saat avata oven… minä olen muutenkin vilustunut…
Bubnov (rauhallisesti). Ei minun tähteni tarvitse avata… vaimosi sitä pyytää…
Kleschj. (synkästi). Paljonhan sitä maailmassa pyydetään…
Satin. Pääni humisee vieläkin… eh! Miksi ihmiset lyövät toisiaan aina päähän?
Bubnov. Kyllä ne lyövät jokapaikkaan, kun lyömään lähtevät, eikä vain päähän. (Nousee). Täytyy mennä rihmaa ostamaan… Kauanpa se meidän isäntäväkemme tänään viipyy… Aivan kuin olisivat sille tielle äikähtäneet. (Menee).
(Anna yskii. Satin panee kädet päänsä alle ja loikoo paikallaan).
Näyttelijä (tuskallisesti katsahtaen ympärilleen, menee Annan luo). Kuinka on laitasi? Huonosti taitaa olla?
Anna. Ahdistaa.
Näyttelijä. Jos tahdot — niin kyllä minä kuletan sinut porstuaan? Koetappas nousta. (Auttaa häntä nousemaan, heittää hartioille jonkun turkkipahasen ja kulettaa häntä näin, kannattaen ulos). No-no… vähän vakavammin! Minä myös olen sairas… alkkohooli-myrkytys…
Kostiljev (ovella). Aamukävelyllekö? Mainio on pari, ei pane pakkanen, eik' ole vari…
Näyttelijä. Sinä voisit antaa tietä… kun näet että sairaita tulee?…
Kostiljev. Kyllä, olkaa niin hyvä… (Honisee nenäänsä jotain kirkkoveisua, katselee epäilevästi ympäri yömajaa, kallistaa päänsä vasemmalle, aivan kuin kuulisi jotain Pepelin huoneesta. Kleschj rämisyttää yhä kovemmin avaimiaan ja viilaa jurskuttaa, samalla alta kulmiensa katsellen isäntää). Narskutat?
Kleschj. Mitä?
Kostiljev. Narskutat, sanon? (Paussi). Maltahan vähän… aijoin vaan jotain kysyä… (sukkelaan ja hiljaa). Eikö vaimoni ollut täällä?
Kleschj. En oo nähnyt…
Kostiljev